Pages

torstaina, marraskuuta 30, 2006

RunoTorstai: Juicen muistolle

Läpi elämän lennetään
yksin
halki sateen
jäisen tuulen
pilvien
auringon paisteen
törmäillään toisiimme
kerrotaan mitä nähtiin
pidetään kädestä kiinni
hetken
ketään omistaa ei voi
toisen käsi häviää
jää vain kaiku huutamaan
kaipuutaan
jonain päivänä huomaa
ettei koskaan yksin ollutkaan
ottaa kädestä kiinni
itseään

RunoTorstaissa muistellaan Juicea.

8 kommenttia:

sikuri kirjoitti...

Hieno! Niin tosi. "Läpi elämän lennetään/yksin" "jonain päivänä huomaa, ettei koskaan yksin ollutkaan/ottaa kädestä kiinni itseään ".
Tämä pitäisi kaikkien oivaltaa, ettei yrittäisi elää elämäänsä toisten kautta, vaan omana itsenään. Kiitos tästä runosta!

HeidiHahmo kirjoitti...

Kiitos! :)

Palaute ilahduttaa aina. Hiljaisuus on sietämätöntä... Vinkiksi muillekin lukijoille. ;)

Muikku kirjoitti...

Erityisesti loppuajatus kiinnostava ja kaunis..

sivuaskel kirjoitti...

Tuli merkillinen fiilis, juicemainen poljento, viesti tuli perille. Kiitos!

gnothi seauton kirjoitti...

Mainio runo!

Tänään (tai siis eilen) tuli telkkarista Juicen ja Alatalon konsertti ja laitoin sen nauhalle kun oli muuta juttua ohjelman aikana. Hieman myöhemmin illalla laitoin nauhan sitten pyörimään ja aloin pyörittää. Kuntopyörällä siis. ;) Olin hieman ennakkoluuloinen, mutta yllätyin positiivisesti - huomasin pitäväni monesta konsertissa esitetystä laulusta. Monta oikein hyvää biisiä!

-gs

gnothi seauton kirjoitti...

Niin, jäi sanomatta että erityisesti pidin runossasi tuosta lopun kohdasta ja yhteydestä itseen, itseyteen.

-gs

HeidiHahmo kirjoitti...

Mielenkiintoisia huomioita. Kertokaapa!

Onko runo surullinen vai iloinen? Onko siinä toivoa vai lohduttomuutta?

Onko tunne runossa vai lukijassa?

gnothi seauton kirjoitti...

Lyhyt vastaus kaikkiin kysymyksiin on tietysti - on. :)

Runo voi toimia kuin peili - kun siihen katsoo, voi siinä nähdä heijastuksen itsestään.

-gs