Mikä on juuri se sinun juttusi?

Sain käsiini eilen uuden Lions-vuosikirjan 2016-2017. Etukantea koristaa sinivalkoinen, hieno Lions - 100 vuotta -teema. Selasin kirjaa ja yritin löytää tietoa siitä, että miksi Lions Club on perustettu. Miksi se on yhä olemassa? Sivulta A. 8 löysin näkemyksen tehtävästämme (missio):

”Mahdollistaa vapaaehtoisten palvelutyö paikkakunnillaan, vastata humanitaarisiin tarpeisiin, rohkaista rauhaan ja edistää kansainvälistä yhteisymmärrystä lionsklubien välityksellä.”

Tätä kaikkea todella tarvitaan vielä nykyäänkin.  Lions Club on ollut oikeastaan aikaansa edellä, koska on halunnut ja haluaa edelleen luoda ja ylläpitää yhteysymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. Maailmasta löytyy aina autettavia. Pienikin teko on eteenpäin.

Klubikokouksissa pitäisi olla aina mahdollisuus vapaaseen keskusteluun. Siksihän me ihmiset yleensä kaikenlaisiin tapaamisiin tulemme. Haluamme tulla kuulluksi ja nähdyksi. Haluamme kertoa kuulumiset ja tietää mitä ystävillemme kuuluu. Se luo klubissa sitä Lions-henkeä, jota haluamme levittää ympärillemme. Järjestetään siis klubikokouksiin lisää vapaata yhdessä oloa.

Jos haluamme houkutella toimintaan uusia jäseniä, meidän pitää kertoa enemmän ympärillemme kaikesta niistä palveluaktiviteeteista, joita olemme tehneet paikkakunnillamme. Mitkä teot ovat tuoneet iloa lähimmäisillemme ja itsellemme? Mikä on se juttu, jonka takia olemme mukana Lions-toiminnassa? Siksi nykyään halutaan niitä tarinoita. Mutta myös me lionklubin jäsenet haluamme kuulla niitä ja saada uusia ideoita. Mikäpä sen innostavampaa kuin klubiystävä kertomassa asiasta, joka on hänen sydäntään lähellä.

Minulle itselleni eniten iloa on tuonut palveluaktiviteetti, johon lähdin mukaan viime vuonna. Käyn kylässä kaksi kertaa kuussa erään yli 90-vuotiaan virkeän leskirouvan luona. Käymme joskus kävelemässä, juomme aina kahvit ja juttelemme kaikesta mitä kaikkea mieleen juolahtaa. Luen hänelle ääneen pätkiä hänelle tärkeistä lehdistä tai kirjoista. Tapaaminen kestää tunnin. Se on pieni aika elämästäni, mutta tuo suuren ilon hänelle sekä minulle. On hienoa kuulla hänen ajatuksiaan elämästä ja muisteluita entisistä ajoista. En ole halunnut lopettaa tätä palveluaktiviteettiä, kun sen kerran olen aloittanut, vaikka teemana onkin tänä vuonna Punainen Sulka ja nuoret.  Tiedän, etten ehtinyt viime vuonna jokaiseen klubikokoukseen, mutta järjestin aikatauluni aina niin, että pystyin menemään sovittuna ajankohtana hänen luokseen kyläilemään. Se on minulle kunnia-asia.

Haastan nyt seuraavat blogikirjoittajat kertomaan mikä tekeminen tuo henkilökohtaisesti eniten iloa. Ovatko ne talkoita, matkoja, ihmisten kohtaamisia, tapahtumien järjestämisiä vai jotain ihan muuta? Mikä on juuri se sinun juttusi?


Heidi Haataja
Presidentti
LC Liminka Kultasirkut
http://e-clubhouse.org/sites/liminkakultasirkut/

******
Jutun taustaa: Olen kohtuullisen uusi Leijona. Olen ollut mukana toiminnassa noin kaksi vuotta. Mutta koska minulla on runsaasti kokemusta yhdistystoiminnasta, minut houkuteltiin LC Liminka Kultasirkujen Presidentiksi kaudeksi 2016-2017. Tässäpä oiva syy alkaa taas kirjoittaa innoitavia kirjoituksia! Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu I-piirin nettisivuilla. Halusin kuitenkin julkaista sen omassa blogissanikin. Kirjoitan tässä mielessäni lionsklubilaiset ja etenkin he, jotka seuraavaksi kirjoittavat blogiin oman kirjoituksensa. Mutta kyllähän sinä, tämän blogin lukija, voit myös vastata haasteeseen, ja kertoa omassa blogissasi mikä tekeminen tuo juuri sinulle sitä iloa. Voit halutessasi kertoa myös sen tämän postaukseni kommenttikenttään.

Kiitos!

Löysin oikean lajin ja siitä se lähti...

Kevätherkku on täällä!

Olen ollut  liikunnan välttelijä jo kauan! Paino on myös jojoillut hyvin paljon.

Nyt uutena vuotena sitten olo alkoi olla jo niin tukala, että päässä napsahti. Siis painoa oli tullut taas liikaa ja kunto oli aivan liian heikko! Päätin, että nyt on tehtävä elämänmuutos! Halusin jaksaa paremmin töissä ja kotona sekä harrastuksissa (ne runo/savijutut). Kyllä taiteen tekemiseen ihminen tarvitsee hyvää kuntoa. 

Aloitin muuttamalla ruokavalioni keveäksi ja terveellisemmäksi. 

Kun olo oli kohentunut oikean ruokavalion avulla, aloitin vasta sitten liikunnan (noin 3 viikon kuluttua aloituksesta). Jos olisi aloittanut sekä laihduttamisen että liikunnan yhtäaikaa, se olisi ollut liian iso elämänmuutos jaksettavaksi.

Päätin kokeilla ensiksi monien kehumaa kahvakuulaharjoittelua. Löysin hyvän kaverin, joka opasti minut salilla liikkeisiin. Sekin on hyvä, että tuossa salissa on käytössä aidot girya-kuulat! Sain heti tuntuman oikeisiin kahvakuuliin.

Ihastuin lajiin! Kun sain kohotettua kuntoa kahvakuulan avulla, päätin aloittaa muitakin lajeja. Nyt harrastan kahvakuulaharjoitten likäksi myös Sambic-jumppaa (siitä kerroinkin jokin aika sitten täällä). Lisäksi hiihdän, kävelen tai vesijuoksen silloin kun siltä tuntuu. Yritän pitää liikunnan monipuolisena, etten tylsisty. Seuraan ruokamääriäni ja painonputoamista Kalorilaskurissa ja kunnonkohoamista FirstBeat-trainerissa. 

Minulla on jo lähtenyt läskiä tänä vuonna 9,5 kiloa! Minulla oli aloittaessa huomattavasti ylipainoa. Painoindeksi huuteli merkittävää lihavuutta. Kunto on jo kohonnut heikosta välttävän ja tyydyttävän rajoille. Kävin pyöräilemässä pyöräergometritestin. Olin edellisen kerran pyörällyt sen kaksi vuotta sitten. Nyt siis kunto on jo lähes tyydyttävä. 

Aion jatkaa tätä kunnes paino on normaali ja kunto on hyvä.  Ja tietysti aion pitää jatkossakin painon normaalina ja kunnon hyvänä, joten tämä projekti ei lopu koskaan. :)

Yksi hyvä pysäyttävä testi oli tammikuussa tekemäni InBody 720 -kehoanalyysi. Meidän kunnassa sai käydä mittauksessa ilmaiseksi. Seuraavan kerran se tulee tänne syksyllä. Tosin oli ollut jo pari viikkoa kevennetyllä ruokavaliolla, joten ihan alkuperäistä lähtötilannetta tulos ei kuvaa, mutta riittävän lähelle kuitenkin. Rasvaprosentti oli kyllä kauhea.

Minä olen sen verran nörtti, että nämä kaikenmaailman tekniset laitteet ja tietokoneohjelmat auttavat kovasti kuntoilussa. On hauskaa seurata sykemittarilla ja muilla apuväneillä kunnon kohoamista. Kehoanalyysilappua oli mielenkiintoista tutkia, ja odotan innoissani seuraavaa mittausta. Haluan nähdä paljonko läskiä on muuttunut lihakseksi. 

Tottahan sen myös tuntee kehossa itsekin, mutta kunnon kohoamisen näkee myös noista ohjelmista. Ja ne tiedot pysyvät siellä, jos joskus unohdan lähtötilanteen tai tulee olo, ettei kehitystä ole tapahtunut.

Kyllä! Minä olen jo nyt kevätherkku, ja herkummaksi aion vielä tulla!

Mikä se tämä olikaan? Täällä tästä pallosta enemmän...

Olisin hyväkuntoinen jos...

Kävin äsken vuoden ensimmäisellä 30 min sauvakävelyllä. Lähdin, koska ilma oli aivan mahtava. Aurinko paistoi ja peltojen yllä oli pakkassumua.

Minä varmasti olisin paljon hyväkuntoisempi, jos olisi enemmän tämmöisiä päiviä. Minulla on taipumus ulkoilla huvikseni vain hyvällä säällä.

Toivon siis paljon auringonpaistetta, sopivaa lämpötilaa ja tyyntä ilmaa tälle vuodelle!

Juhannusseikkailu - eksyin Tyrnävällä

Matkan varrelta Tyrnävällä.

Juhannus jatkuu!

Mietin, että miten kuluttaisin aikaani tänään. Istuisinko netissä? Pöh! Nyt oli mahdollisuus lähteä minne vaan, joten päätin lähteä polkupyöräretkelle Tyrnävälle. Halusin käydä katsomassa veljeksiä, joita kuvasin viimeksi talvella 2006. Flickr:stä löytyy veljesten kuvat. Tässä on veli ykkönen ja tässä kakkonen. Heikompi veli on kuulemma tuollainen siksi, kun siihen on aikoinaan iskenyt salama. Kyse on siis puista.

Minullepa kävi niin, että en muistanut tarkoin missä puut sijaitsevat. Muistin väärin. Kysyvä ei kuitenkaan tieltä lopullisesti eksy ja pääsin takaisin kartalle ohjeiden mukaan (tosin minulla ei ollut karttaa mukanani, mutta päässä minulla oli jonkinlainen oma kartta).

Samalla näin yllättäviä maisemia. Minusta on joskus mukava ollakin eksyksissä. Sitä ei osaa yhtään arvata millainen maisema voi tulla vastaan.

Maisemaa silloin, kun en oikein tiennyt missä olin.

En kuitenkaan halunnut antaa periksi, vaikka tuntuikin matkaa kertyvän. Eväsleivän olin jo syönyt aikoja sitten. Mehua sentään oli jäljellä.

Sitten minut palkittiin! Pääsin perille. Veljekset olivat paikalla niin kuin silloinkin.

Puista tuuheampi

Puista vaatimattomampi

En halua enää nimittää tuuheampaa puuta vahvemmaksi ja kapoisempaa heikommaksi nyt, kun tiedän syyn niiden eroavaisuuksiin. Kapoisempaahan iski salama. Se ei ole heikompi. Sille kävi vain huono tuuri. Ehkä se onkin vahvempi, kun se on sitkeästi edelleen pystyssä. Tuuheampi on elänyt vain paremmalla onnella helpompaa elämää.

Ajoin polkupyörällä kotiin ja olin onnellinen siitä, että tein sellaisen saavutuksen. Minähän en ole mielestäni liikunnallinen ihminen. Mutta kun laskin kartasta matkan määrän, huomasin polkeneeni 50 kilometriä! Käsittämätöntä...

Nyt vain sitten illalla saunaan ja sohvalle löhöilemään. :) Hyvä minä!

Turistina Raahessa

Olen tässä lomaillut jo toista viikkoa. Nyt tuli sitten tytöille ja minulle tylsyyskohtaus. Kaikki halusivat olla jossain muualla kuin kotona. Mutta vielä ei ollut aika lähteä pitkälle lomamatkalle vaan jotenkin piti kuitenkin saada lomafiilis.

Päätimme lähteä Raaheen. Puolen tunnin päästä päätöksestä olimme jo matkalla.

Päätimme ottaa matkan seikkailuna. Tarkkailimme menoreitin varrella olisiko mitään mielenkiintoisia pysähdyskohtaita. Ei juurikaan ollut mitään mainittavaa (paitsi yksi paikka, josta kerron myöhemmin). Kaiken lisäksi vettä satoi kaatamalla. Mutta Raahessa paistoi aurinko!

Etsimme autolle parkkipaikan keskustasta ja ryhdyimme etsimään hampurilaispaikkaa. Tytöt sanoivatkin torilla kävellessämme, että tuntuu ihan lomalta! Ehkä loma onkin sitä, että ollaan vähän hukassa ja etsitään ruokapaikkaa (ja ainakin yhdellä on älytön pissahätä).

Rantapuiston leikkipaikka

Raahessa ei hampurilaisia saanut kuin ABC:ltä, mutta ne olivat ihan hyviä. Itse söin salaattilounaan.

Ruokailun jälkeen lähdimme metsästämään leikkipaikkaa. Sellainen löytyi Rantapuistosta. Huomasin myös erään tutun oloisen hahmon. Mietin, että miksi hän on täällä...

Raahen Kekkonen

Raahessa on kekkospatsas. Kaupungin nettisivuilla kerrotaan, että patsaan on veistänyt kuvataiteilija Matti Peltokangas ja se on paljastettu vuonna 2008. Raahessa patsas siksi, koska presidentti Kekkonen vaikutti muun muassa Rautaruukin terästehtaan sijoittumiseen Raaheen.

Pikkulahden uimaranta

Rantapuistoon näkyi selvästi lahden toisella puolen oleva Pikkulahden uimaranta, joka houkutteli meidät sinne. Tytöt halusivat ehdottomasti kokeilla vettä ja hieman kahlata. Ranta oli muuten lähes autio. Eräs noin 10-vuotias tyttö ui ihan oikeasti ja pitkään siinä tyttöjen vieressä. Karaistunut yksilö? Kauempana muutama teini kokeili uimista tai ainakin kuljeskeli pyyhkeiden kanssa.

Huomasimme Pikkulahteen ajaessamme, että ennen uimarantaa sijaitsi liikennepuisto. Jee! Vesikokeilun jälkeen menimmekin sinne. Se on pienempi kuin Oulun liikennepuisto, mutta oli sielläkin yhdet ihan oikeat liikennevalot.

Raahen kirkko

Ennen kotiinlähtöä kävimme Raahen kirkossa, joka on tiekirkko ja onneksi oli vielä auki klo 17 aikaan. Kiersimme sen ulkoa ja kävimme sisällä. Upea paikka. Rakennettu vuosina 1909 - 1912.

Raahen kirkon sisältä

Kirkosta lähtiessämme alkoi taas sataa. Mutta päätin olla välittämättä sateesta ja tutustua siihen yhteen mielenkiintoiseen paikkaan, jonka huomaisimme tulomatkalla.

Kastellin linnanrauniot

Pattijoen Ylipäässä eli noin 11 kilometrin päästä päätieltä keskellä metsää sijaitsee Kastellin linnanrauniot. Matka sinne oli jo jännittävä. Ensin oli asfalttitie ja taloja, sitten ajettiin soratielle ja maatilan ohi, kunnes päädyttiin pienelle metsätielle. Kyltit väittivät kivenkovaan, että olemme ihan oikeasti matkalla linnanraunioille. Luotin siihen, että kyllä siellä perillä täytyy pystyä auton kääntämään takaisin menosuuntaan.

Perillä olikin "parkkipaikka" kahdelle autolle ja pieni kyltti karttoineen. Oli myös pöytä ja penkit, jos joku olisi halunnut syödä eväitä.

Tämmöisiä linnnanraunioita sanotaan myös jättiläisten kirkoiksi. Se ei ole mikään oikea kirkko tai linna vaan muinaisjäännös. Tämä Pattijoen rakennelma on suurin mitä Suomesta löytyy. Olenkin aina halunnut nähdä sellaisen. Ajatella, että monta tuhatta vuotta sitten ihmiset ovat kasanneet nuo kaikki kivet tuollaiseksi isoksi rakennelmaksi. Kuinka kauan heillä siihen meni aikaa? Mitä he miettivät kiviä kantaessaan?

Tutkijat eivät ole selvittäneet lopullisesti mikä näiden jätinkirkkojen tarkoitus oikein on ollut. Niiden on arveltu olleen poroerotus- ja merkitsemispaikka, porojen lypsyaita tai hylkeenpyytäjien turvapaikka. Meri oli tuolloin lähellä "linnaa". Niillä saattoi olla myös kultillinen tai symbolinen merkitys.

Mikä lieneekään ollut rakennelman merkitys, kiehtova se silti edelleen on ja pistää mielikuvituksen liikkeelle.

Kastellin linnanrauniot

Sellainen oli meidän pieni lomamatkamme. Kyllä minullekin tuli, totta tosiaan, ihan oikea lomafiilis.

Hyvää äitienpäivää äidiltä äideille!

Tyttöjeni aivan itse koristelema kakku.

Menin eilen illalla olohuoneeseen piiloon, etten näkisi mitä tekevät ja ennen kaikkea en sekaantuisi asiaan! Ja oikeasti hämmästyin kuinka taitavasti koristeltu kakku siitä syntyi. Eniten ilahdutti se, että he tekivät sen sovussa ja yhteistyössä keskenään. Keittiöstä kuului vain sipitystä ja supitusta.

Aamulla sitten he yhteistyössä myös keittivät minulle kahvia. Nuorin opasti vanhinta. Hän tiesi, että vettä pitää laittaa 4 kuppia. Yhdessä he sitten miettivät, että pitääkö laittaa yksi vai kaksi mitallista kahvia. Sitä oli mukava kuunnella sängystä peiton alta. Välillä kävi mielessä, että toivottavasti eivät pudota lasista kahvikannua, mutta maltoin olla hiljaa ja luottaa.

Kahvista tuli hyvää ja lahjat olivat mainioita. Itsetehtyjä tietenkin. Koulussa tehty puinen kirjeteline, eskarissa tehty käsinpainettu kangaskassi ja päiväkodissa vanhasta kahvikupista tehty neulatyyny.

Onnea kaikille muillekin äideille!

Malttakaa olla rennosti ja ottaa vastaan kaikki se rakkaus mitä lapsenne teille tarjoavat!

Auttajia ja autettavia

Psykiatri tapasi illanvietossa zen-mestarin ja päätti kysyä tältä kysymyksen, joka oli kauan askarruttanut hänen mieltään.

"Miten te oikeastaan autatte ihmisiä?"

Mestari vastasi: "Autan heitä pääsemään eroon kysymyksistä".

Lähde: Zen-tarinoita

****

Paras antamisen tapa on se, että antaa mutta sitten ei tunne antaneensa.

Max Beerbohm Anyrara-Aforismit

****

Olematon kirjoitti tänään hyvän pohdinnan siitä, että kuka auttaa auttajaa?

Jäin itsekin pohdimaan auttamisen syitä. Miksi auttaa lähimmäisiä? Joku sanoo, että siitä saa iloa. Joku tuntee olevan tarpeellinen ja arvokas auttamisen kautta. Onko auttaminenkin loppujen lopuksi itsekäs teko? Minä autan, koska minä saan siitä jotain. Mielihyväkin on jotain.

Löysin Max Beerbohmin aforismin, joka kuvaa toisenlaista antamista/auttamista. Paras auttaminen on sellaista, joka ei liikuta puoleen tai toiseen antajaa. Se on pyyteetöntä. Se ei ole korvamerkittyä. Se ei koukuta toista.

Zen-mestari sanoo tuossa toisessa esimerkissä, että hän auttaa ihmisiä pääsemään eroon kysymyksistä. Mutta hän ei tee sitä sen kautta, että hän antaisi vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Zen-mestarithan yleensä eivät anna vastauksia yhteenkään kysymykseen. Vastasiko loppujen lopuksi hän ollenkaan psykiatrin kysymykseen?

Miten tunnistaa oikeanlainen auttaja?

Sitä varmaan voisi lähteä lähestymään karsinnan kautta. Ei tämä, ei tämä, ei tämä...

Itse usein hyvin mietin, jos joku liian innokkaasti tarjoaa minulle apuaan, että mitä tämä henkilö minusta haluaa ja miksi. Mietin motiiveja. Joskus joku epäili, että olen liian epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Ei se sitä ole. Minusta se on vain tervettä järkeä.


Hain netistä muutamia asiaan liittyviä artikkeleja:

Terapeuttikirjailija Tommy Hellsten: Auttajan vaarana sairas epäitsekkyys

Kohtaa varjosi, ihminen (Martti Lindqvist: Auttajan varjo) Ote teksistä:

• "Lindqvist totesi myös, että ylihoivaaminen ja sadismi ovat sukua toisilleen. Tässäpä mielenkiintoinen ihmissuhdekuvio mietittäväksi muillekin kuin hoitoalan ammattilaisille! Ajatellaanpa vaikka rettelöivää alkoholistia ja häntä hoivaavaa, lähes pyhimysmäisen hyvää marttyyripuolisoa..."

Vapaaehtoisten voimaantumistoiminta Ote tekstistä:

• "Voi myös sanoa, että jokainen vapaaehtoistyöntekijä ja auttaja ohjautuu tehtäväänsä omista tarpeistaan ja pyrkimyksistään käsin: auttajan ja autettavan tarpeet ovat yhteisiä. Auttajalla on “varjonsa” eli pahuutensa, viettymyksensä itsekkyyteen ja valtaan sekä rajallisuutensa ja haavoittuvuutensa. Myös autettavalla on samat varjot. Parhaassa tapauksessa nämä varjot voivat muodostaa sillan pimeyden yli. Varjojen muodostamalla sillalla kohtaa kaksi ihmistarinaa."

Toisten auttaminen on ehdottoman positiivinen asia! Ei sitä pidä kieltää. Mitä tekisimmekään ilman vapaaehtoisten tekemää hyväntekeväisyyttä? Kaikki hyväntekeväisyysjärjestöt tarvitsevat ihmisiä, joilla on sisällä suuri halua auttaa. Onko oikeastaan merkitystä tietävätkö auttajat sitä, miksi he haluavat auttaa?

Auttaminen on kuitenkin hyvin syvällä meidän sisällämme. Se on geeneissä. Se on myös opittua. Ihmislauma ja -yksilö selviää paremmin hengissä auttamalla muita kuin jättämällä lähimmäiset ilman apua. Meidän jokaisen sisällä asuu pieni auttaja.

Ehkä silloin motiivilla ei ole merkitystä, kun on kyse koulun rakentamisesta afrikkalaiskylään, ruoka-avun antamisesta köyhille tai verenluovuttamisesta SPR:lle.

Mutta kun on kyse yksittäisen ihmisen ahdistuksesta ja hädästä, silloin sillä on merkitystä, millä motiivilla "guru" lähestyy "oppilastaan".

Kiltteydestä vielä kerran: Minä olen vettä?

Eräs ihminen kysyin minulta jokin aika sitten, että mikä sai minut muuttumaan. Miten tein sen? En osannut vastata.

Missä vaiheessa tapahtui se, että en ollutkaan enää väärällä tavalla kiltti? En todellakaan tiedä tarkkaa ajankohtaa. Muistan vain nyt sen ajan joilloin ahdisti, inhosin itseäni, olin heikkoitsetuntoinen ja tahto oli toisten taskussa. Nyt olen levollinen, pidän itsestäni paljon, elän omaa elämääni ja teen itse päätökseni. Jossain noiden olotilojen välillä tapahtui muutos. Mutta missä?

Epäilen, että muutos tapahtui asteittain samalla tavalla kuin likaisesta vedestä tulee puhdasta vedenpuhdistamolla. Ensin otetaan suurimmat roskat, sitten pienemmät kunnes tuloksena on kirkasta vettä. Jossain vaiheessa huomataan vesi on riittävän puhdasta juotavaksi. Niin varmaan tapahtui minun sisälläni. Vieläkin siellä on epäpuhtauksia, mutta niin se kuuluu ollakin. Täysin kirkas vesi on liian steriiliä ja mautonta. Epäluonnollista.

Samaa asiaa voi myös lähestyä toisenlaisella vertauksella. Ajatellaan, että se likainen vesi seisoo astiassa. Kun sitä likaista vettä sekoittaa koko ajan, se pysyy sameana. Mutta kun antaa veden veden olla paikallaan ja rauhoittua, kaikki epäpuhtaudet valuvat pohjaan. Pinnalla oleva vesi kirkastuu. Mutta heti kun vettä taas alkaa sekoittaa, ne liat nousevat taas pintaan. Niistä epäpuhtauksista ei pääse koskaan eroon. Niiden kanssa on vain opittava elämään. Osattava pitää ne siellä pohjalla tyyneydessä.

Kumpi vertaus on oikea? Ehkä molemmat tai ei kumpikaan. Pääasia on kai se, että yrittää pitää sen oman sisäisen veden puhtaana. Omalla tavallaan.

Sattumalta olen lukemassa Anna-Liisa Valtavaaran kirjaa Oikein kiltit, joka on jatkoa/kertausta kirjalle Kiltteydestä kipeät. Ihmeellinen yhteensattuma? Ehkä, ehkä ei.

Mutta kysymyshän oli alunperin siitä miten sen tein. Miten pääsin vääränlaisesta kiltteydestä eroon?

Vastaus on: ehkä minä vain päätin tehdä sen.

Olla tyytyväinen kuin kissa

Lola -kissasta hehkuu tyytyväisyys.
Miksi?
Se sai silittelyjä ja rapsuttelua.
Yksinkertaista.
Sama toimii myös ihmisten kesken.

Hiihtämisen riemu ja ilo sekä inhostakin jotain

Uskomatonta, mutta totta.

Vielä pari vuotta sitten tapanani oli hehkuttaa sitä, että minä en omista suksia ja minähän EN hiihdä. Mutta katsokaapa kuvaa... Ostin viime maanantaina sukset.

Idea lähti siitä, että kun nyt kaikilla tytöilläni on oikeat sukset, sauvat ja monot, on erittäin järkevää, että äidilläkin on samanlaiset. On hankalaa käydä hiihtoretkellä lasten kanssa ilman suksia.

Itseasiassa sitten odotinkin sään lauhtumista innolla. Eilen kävin kiertämässä vanhimman tyttöni kanssa 2 km hiihtolenkin. Tyttö olisi halunnut hiihtää jopa 6 kilometriä, mutta minä yritin toppuutella intoa. Parempi aloittaa varovasti. Muuten into lopahtaa helposti, jos vetää itsensä ihan piippuun.

Hiihtoretki oli mukava. Mieleeni tuli ne lapsuuden leppoisat hiihtoretket, joita tein äitini kanssa. Ei kiirettä, ei tavoitteita. Hiihto, jonka tarkoitus on yhdessä oleminen.

Olen nyt jutellut aika monen kanssa hiihtämisestä. Lähes kaikki ovat kertoneet siitä kuinka yläasteaikana tapettiin hiihtämisestä se ilo! Sama tarina on minullakin. Yläasteella hiihtäminen oli hirvittävän inhottavaa. Huonoilla suksillä piti kiertää ympyrää. Hiihto-opettaja kannusti lujasti hiihtäviä sekuntikellon kanssa. Minä olin aina se viimeinen.

Ala-asteella sentään hiihtämisessä oli vielä leikkiä ja riemua. Hiihtämisen tarkoitus oli usein se, että pääsimme metsän toisella puolen sijaitsevalle mäenlaskupaikalle. Muistan kerran erään keväisen hiihtoretken toiselle kauampana sijaitsevalle mäenlaskupaikalle. Aurinko loisti valkoiselle hangelle, huumorinkukka kukki oppilaiden keskellä ja perillä myös paistettiin makkaraa.

Vieläkö nykyajan yläasteella hiihto on yhtä inhottavaa kuin 1980- ja 1990-luvuilla? Toivottavasti ei!

Mutta jos on, eikö jo olisi aika tehdä asialle jotain?

Viimeinen viesti

Millaisen viestin sinä kirjoittaisit ja jättäisit löydettäväksi kuolemasi jälkeen?

Minut herkisti tänään partiolehdessä ollut Robert Baden-Powellin kirjoittama viimeinen viesti partiolaisille. Esikoinen on nimittäin nykyään partiolainen. Viesti liittyy siihen, että 22. helmikuuta vietetään tärkeää partiovuoden juhlapäivää, muistelemispäivää.

B-P kirjoittaa kauniisti.

Etenkin näin:

"But the real way to get happiness is by giving out happiness to other people. Try and leave this world a little better than you found it and when your turn comes to die, you can die happy in feeling that at any rate you have not wasted your time but have done your best."

Suomennettuna:

"Mutta oikea tie onneen on muiden ihmisten onnelliseksi tekeminen. Yritä jättää tämä maailma vähän parempana kuin sen löysit, ja kun tulee vuorosi kuolla, voit kuolla onnellisena tuntiessasi, että et ainakaan kokonaan aikaasi tuhlannut, vaan olet tehnyt parhaasi."

Lukekaa koko kirje tuolta linkistä ja miettikää mitä itse haluaisitte sanoa haudan takaa. Keskittyisittekö ihan muihin asioihin kuin B-P?

Halaus...(ei Hallaus)

katson pehmeästi sinun silmiisi
ujo vilkaisu alas
otan askeleen eteenpäin
uusi katse ripsien alta

laitan käteni ympärillesi
juuri sieltä kainaloittesi alta
sormeni keveästi selkääsi pitkin
tuon sinut lähelleni

sinä tuoksut hurmaavalle
tunnut hyvälle

***************

Leijonaiselta löytynyt Unelmaisen halausketju jota voi jatkaa ja jota ehdottomasti pitää jatkaa! :D

Ajatuksia Halusta

Onpa kiintymys mitä tahansa, se aiheuttaa loputonta tuskaa. Gampopa

Me kaikki haluamme olla kuuluisia, ja sillä hetkellä kun haluamme olla jotakin, emme ole enää vapaita. J. Krishnamurti

Ei minkäänlaista halua - siinä koko Tie. Keizan


On aluksi vaikeaa kuvitella tuota mietelauseissa kuvattua tilaa, jossa ei halua mitään. Sellaista tilaa voi erehtyä luulemaan masennukseksi. Mutta kyse ei ole lamaantumisesta tai siitä, että menettää halun elää tätä elämää, kokea ja tuntea. Kyse on siitä, että luopuu turhista haluista. Turhat halut aiheuttavat kärsimystä.

Nykyaikana on suotavaa, että kaikilla olisi päämääriä ja tavoitteita. Ihmisille järjestetään unelmointikursseja, joissa opetetaan kiinnittämään katse tulevaisuuden tavoitteeseen. Miltä tuntuu sitten, kun tavoite on saavutettu? Tuollaisilla unelmointikursseilla kyllä ohimennen mainitaan, että pääasia on matka tavoitteeseen, mutta hyvin äkkiä se unohtuu. Ihmiset kokoavat itselleen listan unelmista: tietynlainen omakotitalo, lomamatka hiekkarannalle, uusia ystäviä, uusi harrastus jne. Katse kiinnittyy upeaan tulevaisuuteen.

Mutta mitä tapahtuu matkalla kohti unelmaansa? Jos ihminen kiintyy liiaksi tavoitteeseensa ja hänessä syttyy Halu, tämä aiheuttaa väistämättä kärsimystä. Aluksi ihminen kärsii siitä, ettei saavuta riittävän pian unelmaansa. Sen jälkeen kärsitään siitä, kun unelman saavutettuaan elämä ei oikeastaan muuttunut sen ihmeellisemmäksi.

Halut voidaan napsia yksi kerrallaan pois. Riippuvuudet ja kiintymykset ravistetaan irti. Tai ne vain huomataan ja annetaan olla. Nauretaan omalle hupsuudelle. Jokaisen täytyy itse löytää oma tapansa.

Lopulta jää jäljelle tämä hetki. Ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Tulee hetki jolloin suostutaan olemaan onnellisia vaikka sitä tai tätä ei olla saavutettu. Ollaan tyytyväisiä siihen mitä on. Hyväksytään sekin, että välillä tulee pimeitä aikoja, jolloin on alakuloinen mieli. Eihän elämä ole tasaista.

Mutta silti voi toivoa ja innostua. Ihminen voi tahtoa hyvää itselleen ja muille sekä toimia, kun on toiminnan aika. Pidetään huolta kaikesta huolimatta omista oikeuksista.

Toimitaan ilman Halua ja Kiintymystä. Rakkaus on tullut esille.

Vappua, vappua, vappua!

Oikeita munkkeja ja aitoa simaa!
(joku muu on tehnyt nuo kuin minä, mutta ei kaupasta kuitenkaan)

Riemuisaa vappua kaikille! Ja olkoon myös Vappupäivä hyvä päivä ja perjantaina sellainen olo, että elämä on edelleen ihanaa.

Istun kotona netissä ja juon kahvia. Aurinko paistaa. On ollut uskomattoman lämmin päivä. Lasten kanssa puhalsin pihalla saippuakuplia. Sitten syötiin sipsiä ja munkkia sekä juotiin simaa. Nyt ne pyöräilee tuolla ulkona. On hiljaista. Kissa nukkuu makuuhuoneessa. Tuntuu ihan tavalliselta perjantai-illalta. Sitä tietää, että huomenna ei tarvitse mennä töihin.

Mies on harrastamassa. Juuri nyt kello 1900,täällä. Me ei nyt menty katsomaan. Käytiin katsomassa ns. lyhyt harjoitusesitys aikaisemmin. Hyvin laulavat. Pidän peukkuja kotona, että menee tämäkin esitys hyvin.

Ihan rento fiilis, mutta kieltämättä hieman väsynyt. Jos jotain voisi toivoa, niin olisi kiva ystävien kanssa vaikka grillailla ja viettää rentoa, keskustelevaa, nauravaista, lapsiystävällistä iltaa. Ehkä jokin päivä tuo toive on totta. Aika aikaa kutakin, niinhän sanotaan. Muistan kyllä, että vuosia sitten vielä oli grillausiltoja ystävien kanssa kesäisin. Mihin ne päivät ovat hävinneet?

Itselle Vappu on nykyisin juhla, johon ei oikein osaa suhtautua enää samoin kuin ennen. Siis meidän perhe ei enää juo alkoholia. Ehkä tuossa aidossa simassa on hieman prosentteja. Olen kuullut, että hiivasima voi olla hyvinkin arvaamatonta. Hmmm.

Koko tämä päivä on siitä huolimatta ollut täynnä alkoholia ja heidän käyttäjiä. Aamutv:ssä haastateltiin poliisia ja kyseltiin tarkasti miten poliisi on varautunut juhlintaan. Aivan kuin haluttaisiin varmistaa, että pitäähän poliisi meistä huolen!

MeNaiset -lehdessä oli ohjeita siihen miten valitaan hyvä kuohujuoma.

Radiossa juontajat laskivat tunteja siihen milloin he pääsevät korkkaamaan punkkupullonsa.

Jokapaikassa on tarjolla vain kostea Vapunjuhlintamalli. Eikö muuta tapaa sitten ole?

Poliisin jopa pitää erikseen muistuttaa, että alaikäisiltä viedään kohdattaessa viinat!

Poliisin nettisivuilta bongasin tällaisenkin tiedon: Poliisin toiveena on, että vanhemmat kantavat vastuunsa sekä lapsistaan, että itsestään. Huoltajan rooli on olla rajojen asettaja, aikuinen, ei kaveri lapselleen.

Tuntuu, ettei Vappu ole enää työn tai opiskelijoiden juhla. Kevään tulemista ei juhlita. Tämä on Kuningas Alkoholin juhla.

Voisihan sitä yhden viinilasin ottaa, minäkin, mutta senhän voi ottaa milloin vain. Ehkä mieluummin otan sen joskus ravintolassa hyvän pihvin seuruna. Ja viiniähän saa myös alkoholittomana. Olen huolissani vain siitä, että kohtuus unohtuu yhä useammalta ja yhä useampi kohtuuden unohtajista on hyvin nuori, vielä lapsi.

Huomenna sitten mietitään jo ihan muita asioita kuin parasta viinimerkkiä tai kuohujuoman valmistajaa. Vappupäivänä lasketaan montako hälytystä tuli poliisille ja palokunnalle. Montako hukkui? Montako tapettiin? Ajettiinko pahoja autokolareita?

Lehdissä on varmaan ne perinteiset jutut keinoista, joilla krapulaa voitaisiin lieventää ja moraalista morkkista vähentää, jos tuli töppäiltyä sosiaalisesti.

Minusta paras krapulan lievittäjä on se, ettei ota paljon tai ollenkaan sitä alkoholia.

Taidan hakea keittiöstä lisää kahvia ja yritän keksiä lisää kivaa vapputekemistä. Pitäisiköhän alkaa soittelemaan ihmisille ja kyselemään kuulumisia? Onko ehdotuksia? Mitä te teette nyt vappuaattona?

Hyvä kirja!

Kylläpäs taas luin hyvä kirjan. Juuri oikeaan aikaan se tuli vastaan, kun kirjoilla on tapana tulla.

Kirjoitin siitä arvostelun ja pohdintaa tuonne Kirjastokassiini. Tästä pääsee tutustumaan kirjaan:

Irene Kristeri: Itsensä näköinen ihminen.

Se on kirja, jonka kannattaa lukea, jos olet juuri miettimässä elämääsi ja pohtimassa sen suuntaa eli:

A) Olet juuri aikuistunut. Oletko saanut tarpeeksi turvallisuutta ja rohkeutta astua elämään omana itsenäsi ja yksin?

B) Olet hieman alle 40-vuotias. Teetkö työtä josta pidät? Oletko tyytyväinen parisuhteeseesi? Onko elämäsi sellaista kuin kuvittelit sen olevan tässä iässä?

C) Olet vähän päälle 50-vuotias. Lapset ovat lähteneet kotoa. Parisuhde on uuden edessä, jos sitä edes on enää olemassakaan. Et ole enää niin nuori ja vetreä. Mietit, tässäkö tämä elämä nyt oli?

Tuo kolme vaihetta on kuvattu kirjassa. Ne ovat mahdollisuuksiamme ryhtyä elämään itsensä näköistä elämää, jos emme lähde pakenemaan sitä. Voimme syntyä aikuisuuteen.

Lulullako on kolme mieltä? Ei vaan yhdeksän elämää.

Lulu..eikun Lola tarkkailee lintuja ja lumisadetta.

Meidän perheessä on viikon verran podettu kissakuumetta. No, se alkoi minulla ja tartutin sen lapsiinkin. Tietysti ensin keskustelin asiasta perheen toisen aikuisen kanssa. Olin kyllä jo päätöksen tehnyt, joten se oli sellainen tiedotusluonteinen asia: Meille muuten tulee kissa. (Tiedättehän miten se menee perheessä yleensä nämä tämmöiset asiat) No, isäntää ei tarvinnut paljon taivutella, eläinrakas kun on.

Minun vanhin tyttönihän on pitkään jo halunnut lemmikkiä. Minä olen aina sanonut, että sitten kun ovat vanhempia tai sitten omaan kotiin. Olivat jo lähes luopuneet toivosta.

Kunnes tuli se päivä, jolloin minäkin halusin lemmikin. Minun vastuullehan eläin joka tapauksessa jää. On minun lapsuudenkotona ollut usein kissa, joten kissa edustaa minulle kodikkuutta. Jotain tuttua lapsuudesta.

Kannoin torstaina kotiin kissakirjoja, joita sitten yhdessä innolla luimme. Mitä kissa tarvitsee? Miten sitä pitää hoitaa?

Laitoin nettiin ilmoituksen ja pian löytyi sopiva. Siis heti ensimmäinen ehdokas vaikutti hyvältä.

Eilen Lola tuli meille. Se on 5,5 kk vanha tyttö. Erittäin sosiaalinen ja leikkisä. Kehrää kovasti. Ei pelkää. On tottunut lapsiin. Luottaa ihmisiin. Se on jo oppinut tavoille, mutta ei ole vielä kuitenkaan aikuinen. Se on sellainen nuori kissa. Murrosikäinen?

Toivottavasti Lolasta tulee meille pitkäaikainen lemmikki ja perheenjäsen. Kissahan voi elää 15-20-vuotta.

Tiedättekö muuten, että kissat ovat hyväksi sydämelle?

Kissakin kiintyy ihmisiin ja ympäristöön. Kestää noin kuukauden kunnes kissa on sopeutunut uutteen paikkaan. Tosin Lulu näyttää jo hyvin tyytyväiseltä. Ehkä johtuu siitä, että on vielä kovin nuori?

Nyt se makaa tuossa sinisellä sohvalla ja pesee itseään. Illalla riittää taas touhua, kun tytöt tulevat päivähoidosta ja haluavat leikittää sitä. Monet kissat nukkuvat 13-18 tuntia päivässä. Aika paljon. Eikös vain?

Jatkossa siis tästäkin blogista löytyy kissankuvia ja kissatietoutta...

Tehdäänpä pieni lukijagallup:
1. Onko sinulla kissa tai kissoja?
2. Pidätkö kissoista, inhoatko niitä vai ei-vois-vähempää-kiinnostaa?

Vastaukset kommenttilaatikkoon. Miau ja kiitos.

Muokkaus: Apua, minusta on tulossa vanha! Tai ainakin hajamielinen... Siis kissan nimi on Lola eikä Lulu. Jotenkin päässäni alkoi soida se "Lululla oli kolme mieltä"-laula... Onneksi lapset muistivat oikean nimen.

On se sittenkin kivaa

Perusteellista sauvakävelyvalmennusta aloittelijalle. YouTubesta löytyy monta muutakin hyvää videota aiheesta.

Tuo sauvakävely tuntuu sopivan minulle. Ihanko oikeasti nyt olen löytänyt lajini?

Sauvakävely tuntuu kehossa paljon enemmän kuin pelkkä kävely, mutta silti se ei ole liian rasittavaa. Minulle hölkkääminen on lähes mahdotonta näin huonokuntoisena, koska syke nousee siinä liian korkealle.

Lisää aiheesta voi lukea mm:

Excelin sivulta
Suomen Latu ry:n sivuilta
Pro Training ky:n sivuilta

Kokeilkaa rohkeasti!

Loma teki hyvää

Jos ette olleet huomanneet, niin en ole ollut kotona viikkoon. Netissä olen kyllä joka päivä käynyt Nettiä on vaikea päästä pakoon nykyaikana, mutta suurimman osan ajasta olen perheen kanssa viilettäneet tuolla pohjoisessa sukuloimassa ja ystäviä tapaamassa. Kylläpäs teki hyvää! Elämä tuntuu taas olevan hieman henkisesti rikkaampaa.

Kävimme mm. pilkkimässä. Yläkuva ja alempi kuva ovat siitä tapahtumasta. Suomi on niin iso maa, että kun etelässä ei ole tietoakaan jäistä, pohjoisessa voi mennä jopa autolla pilkille. Tosin sitä ei kannata kokeilla kuin virallisilla jääteillä. Parkkeerasimme auton Tornionjoen ylittävälle jäätielle ja kävelimme suoraan parhaimmille kala-apajille.

Muutama päivä ennen meidän kalastusreissua tuolla paikalla oli käyty H-pilkkikisat. Jäässä oli siis valmiina aika monta reikää. Siksi myös tuo jää näyttää tuossa kuvassa omituisesti tallatulta.

Perheen nuorin tietysti sai isoimman kalan eli ison harrin. Sillä olisi päässyt sijoittumaan kilpailuissakin. Oli tyttö tosi innoissaan! Kala maistui myös hyvältä, kun olimme se heti tuoreeltaan paistaneet paistinpannulla.

Mutta tottakai kalasta piti ottaa ennen suolistusta perinteinen isä, lapsi ja kala -potretti.

Mitähän sitä vielä tuli tehtyä? Tuli käytyä Ylläksellä uimassa siinä pienessä kylpylässä. Ihmiset laskivat Ylläksen rinnettä pitkin alas ja tuliterä gondolihissi vei heitä ylöspäin. Aurinko paistoi.

Ja sitten kävin moikkaamassa Muoriskaa. Hän olikin aktiivisena swapparina heti laatikolla aukomassa pakettiaan. Tuntuu tuo olevan oikeastaan hieno harrastus. Postiautoa on ainakin kiva odotella. Muoriskan luona oli mukava käydä, kuten aina.

Tämmöisiä maistiaisia meidän lomamatkalta. Kaikenkaikkiaan positiivinen reissu.

Kävelysauvat

Nää on mun!

Ostin itselleni tänään kävelysauvat! Tarkoituksena on kokeilla kuinka monta kertaa täytyy käydä säännöllisesti liikkumassa, että liikuntaan iskee himo.

En ole koskaan elämäni aikana jaksanut liikkua tarpeeksi kauan, säännöllisesti ja riittävällä kerta-annoksella, jotta olisin kokenut moisen addiktion.

Aion harrastaa 3-4 lajia, ettei tule tylsyys. Vesijuoksu on juuri minulle sopivaa (huono uimataito). Kävely ja sauvakävely ovat helppoja, koska ei tarvitse aukaista kuin kotiovi niin harjoitus voi alkaa. Kirjahyllystä löytyi käyttämätön pilates-dvd. Kun lumet sulaa, voin alkaa myös pyöräillä.

Miksi näin?

Niin monet ovat minulle sanoneet, että liikunta on paras tapa pysyä virkeänä. Se on paras keino välttää alakuloisuus. Ei kai niin moni voi väittää valheita?

Ja kuulemma siihen jää helposti koukkuun, jos tosiaan jaksaa sen ensimmäisen kuukauden mennä vaikka väkisin liikkumaan.

Onkohan totta?

ValokuvaTorstai: voima

Siemenvoimaa!

Kurpitsansiementen ravintoarvo /100 g: Energiaa 2264 kJ (541 kcal), Rasvaa 45,9 g, joka on pääosin hyvää pehmeää rasvaa, Proteiineja 24,5 g, Hiilihydraatteja 13,9 g. Kurpitsansiemenissä on runsaasti rautaa, sinkkiä, magnesiumia ja E-vitamiinia sekä kohtuullisesti kaliumia, fosforia, kuparia ja seleeniä sekä kuitua. Lisäksi siemenissä on A- sekä B 1- ja B 2- vitamiineja

Pellavansiemenissä on noin 30% pellavansiemenöljyä, joka sisältää runsaasti välttämättömiä rasvahappoja.

Auringonkukansiemenissä on runsaasti sinkkiä ja B1-vitamiinia.

Seesaminsiemenissä on runsaasti kalsiumia.

ValokuvaTorstaissa aiheena voima.