RunoTorstai: keittiö

raaputan nimeni
omaan puiseen tuoliin
tikkukirjaimilla

näkkileipää ja maitoa
ikkunassa kukkaverhot

pihalla korkeita valkeita rauduskoivuja
ja vanha sininen Saab

äiti on jossain muualla

*********

RunoTorstain 125. haaste

Auttajia ja autettavia

Psykiatri tapasi illanvietossa zen-mestarin ja päätti kysyä tältä kysymyksen, joka oli kauan askarruttanut hänen mieltään.

"Miten te oikeastaan autatte ihmisiä?"

Mestari vastasi: "Autan heitä pääsemään eroon kysymyksistä".

Lähde: Zen-tarinoita

****

Paras antamisen tapa on se, että antaa mutta sitten ei tunne antaneensa.

Max Beerbohm Anyrara-Aforismit

****

Olematon kirjoitti tänään hyvän pohdinnan siitä, että kuka auttaa auttajaa?

Jäin itsekin pohdimaan auttamisen syitä. Miksi auttaa lähimmäisiä? Joku sanoo, että siitä saa iloa. Joku tuntee olevan tarpeellinen ja arvokas auttamisen kautta. Onko auttaminenkin loppujen lopuksi itsekäs teko? Minä autan, koska minä saan siitä jotain. Mielihyväkin on jotain.

Löysin Max Beerbohmin aforismin, joka kuvaa toisenlaista antamista/auttamista. Paras auttaminen on sellaista, joka ei liikuta puoleen tai toiseen antajaa. Se on pyyteetöntä. Se ei ole korvamerkittyä. Se ei koukuta toista.

Zen-mestari sanoo tuossa toisessa esimerkissä, että hän auttaa ihmisiä pääsemään eroon kysymyksistä. Mutta hän ei tee sitä sen kautta, että hän antaisi vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Zen-mestarithan yleensä eivät anna vastauksia yhteenkään kysymykseen. Vastasiko loppujen lopuksi hän ollenkaan psykiatrin kysymykseen?

Miten tunnistaa oikeanlainen auttaja?

Sitä varmaan voisi lähteä lähestymään karsinnan kautta. Ei tämä, ei tämä, ei tämä...

Itse usein hyvin mietin, jos joku liian innokkaasti tarjoaa minulle apuaan, että mitä tämä henkilö minusta haluaa ja miksi. Mietin motiiveja. Joskus joku epäili, että olen liian epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Ei se sitä ole. Minusta se on vain tervettä järkeä.


Hain netistä muutamia asiaan liittyviä artikkeleja:

Terapeuttikirjailija Tommy Hellsten: Auttajan vaarana sairas epäitsekkyys

Kohtaa varjosi, ihminen (Martti Lindqvist: Auttajan varjo) Ote teksistä:

• "Lindqvist totesi myös, että ylihoivaaminen ja sadismi ovat sukua toisilleen. Tässäpä mielenkiintoinen ihmissuhdekuvio mietittäväksi muillekin kuin hoitoalan ammattilaisille! Ajatellaanpa vaikka rettelöivää alkoholistia ja häntä hoivaavaa, lähes pyhimysmäisen hyvää marttyyripuolisoa..."

Vapaaehtoisten voimaantumistoiminta Ote tekstistä:

• "Voi myös sanoa, että jokainen vapaaehtoistyöntekijä ja auttaja ohjautuu tehtäväänsä omista tarpeistaan ja pyrkimyksistään käsin: auttajan ja autettavan tarpeet ovat yhteisiä. Auttajalla on “varjonsa” eli pahuutensa, viettymyksensä itsekkyyteen ja valtaan sekä rajallisuutensa ja haavoittuvuutensa. Myös autettavalla on samat varjot. Parhaassa tapauksessa nämä varjot voivat muodostaa sillan pimeyden yli. Varjojen muodostamalla sillalla kohtaa kaksi ihmistarinaa."

Toisten auttaminen on ehdottoman positiivinen asia! Ei sitä pidä kieltää. Mitä tekisimmekään ilman vapaaehtoisten tekemää hyväntekeväisyyttä? Kaikki hyväntekeväisyysjärjestöt tarvitsevat ihmisiä, joilla on sisällä suuri halua auttaa. Onko oikeastaan merkitystä tietävätkö auttajat sitä, miksi he haluavat auttaa?

Auttaminen on kuitenkin hyvin syvällä meidän sisällämme. Se on geeneissä. Se on myös opittua. Ihmislauma ja -yksilö selviää paremmin hengissä auttamalla muita kuin jättämällä lähimmäiset ilman apua. Meidän jokaisen sisällä asuu pieni auttaja.

Ehkä silloin motiivilla ei ole merkitystä, kun on kyse koulun rakentamisesta afrikkalaiskylään, ruoka-avun antamisesta köyhille tai verenluovuttamisesta SPR:lle.

Mutta kun on kyse yksittäisen ihmisen ahdistuksesta ja hädästä, silloin sillä on merkitystä, millä motiivilla "guru" lähestyy "oppilastaan".

Lähellä taivasta

Mikä paikka?
Vai onko liian helppo kysymys...

Kemin Lumilinnahan se on. Ainakin osa siitä. Otin kuvan, kun vierailin siellä tyttöjeni kanssa hiihtolomallani. Jälkikäteen huomasin, että samaan kuvaan tuli vangittua kauniita pilviä. Tuntuu kuin niitä voisi sormella koskettaa.

ABC:n aamuohjelma kävi filmaamassa lumilinnassa jokin aika sitten. Netistä löytyy muutama video heidän tutustumisreissustaan. Toimittaja ui jäisessä meressä, ihmetteli jäisiä baaripöytiä, ihaili lumista kirkkoa ja tutustui lumilinnan huoneisiin.

TarinaMaanantai: Keskiviikko

Hän oli Keskiviikko

Hänen katseessa loisti kulta. Hän oli kultaa. Hän hymyili aina.

Hänet löydettiin vauvana asumattomasta saaresta läheltä laivareittejä. Hänet huomasi yksinäinen, lapseton nainen ruotsinlaivan kannelta.

Pieni noin kahden kuukauden ikäinen tyttövauva oli maannut kapaloissa männyn juurella keskellä kauneinta heinäkuuta. Keskiviikkona.

Pienen tyttövauvan äitiä etsittiin. Vauva oli terve ja iloinen.

Eikä äitiä löydetty koskaan.

Keskiviikko annettiin hyvää perheeseen adoptoitavaksi. Hänelle annettiin nimeksi Irene. Mutta Irene koskaan ajatellut itseään Irenenä. Hän oli Keskiviikko.

Kun Keskiviikko täytti 16-vuotta, hän lähti kesällä risteilylle Tukholmaan kummitätinsä kanssa. Kun laiva ohitti Keskiviikon synnyinsaaren, tyttö hyppäsi. Hän hyppäsi mereen.

Eikä häntä löydetty koskaan.


**********

TarinaMaanantain 61. aihe.

ValokuvaTorstai: Murphyn laki

ValokuvaTorstain 124. haaste

RunoTorstai: Murphyn laki

Se toinen laki, josta Murphy ei puhunut kenellekään

kapteeni Edward A. Murphy istuu
vihreässä tuolissaan
raportti kourissaan
jälleen yksi lentokone on tuhoutunut

se samperin tunari!
Edward manaa mekaanikkoa

aina joku möhlii ja munaa!

mutta minä en koskaan
en milloinkaan!

******

RunoTorstain 124. haaste.

Lisätietoja herra Murphystä.

Mitä Sinulle oikeasti kuuluu?

Jotenkin tänään alkoi tuntua, että voisi taas alkaa lukea muiden blogeja. Joo, tunnustan, etten ole juurikaan seurannut kenenkään blogeja lähes puoleen vuoteen. Enhän ole paljon itsekään kirjoitellut.

Tuo Blogilistan luettelo on näköjään mennyt ihan kumman näköiseksi jossain vaiheessa.

Päätinkin päästä takaisin kehityksen kelkkaa ja lisäsin tänne Bloggerin avulla Lukijani- ja Seuraamani blogit -listat.

Ihan aloin miettiä, että mitähän blogimaailman tutuille oikein kuuluukaan! Lähdenpä kierrokselle...