Pages

keskiviikkona, maaliskuuta 25, 2009

Auttajia ja autettavia

Psykiatri tapasi illanvietossa zen-mestarin ja päätti kysyä tältä kysymyksen, joka oli kauan askarruttanut hänen mieltään.

"Miten te oikeastaan autatte ihmisiä?"

Mestari vastasi: "Autan heitä pääsemään eroon kysymyksistä".

Lähde: Zen-tarinoita

****

Paras antamisen tapa on se, että antaa mutta sitten ei tunne antaneensa.

Max Beerbohm Anyrara-Aforismit

****

Olematon kirjoitti tänään hyvän pohdinnan siitä, että kuka auttaa auttajaa?

Jäin itsekin pohdimaan auttamisen syitä. Miksi auttaa lähimmäisiä? Joku sanoo, että siitä saa iloa. Joku tuntee olevan tarpeellinen ja arvokas auttamisen kautta. Onko auttaminenkin loppujen lopuksi itsekäs teko? Minä autan, koska minä saan siitä jotain. Mielihyväkin on jotain.

Löysin Max Beerbohmin aforismin, joka kuvaa toisenlaista antamista/auttamista. Paras auttaminen on sellaista, joka ei liikuta puoleen tai toiseen antajaa. Se on pyyteetöntä. Se ei ole korvamerkittyä. Se ei koukuta toista.

Zen-mestari sanoo tuossa toisessa esimerkissä, että hän auttaa ihmisiä pääsemään eroon kysymyksistä. Mutta hän ei tee sitä sen kautta, että hän antaisi vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Zen-mestarithan yleensä eivät anna vastauksia yhteenkään kysymykseen. Vastasiko loppujen lopuksi hän ollenkaan psykiatrin kysymykseen?

Miten tunnistaa oikeanlainen auttaja?

Sitä varmaan voisi lähteä lähestymään karsinnan kautta. Ei tämä, ei tämä, ei tämä...

Itse usein hyvin mietin, jos joku liian innokkaasti tarjoaa minulle apuaan, että mitä tämä henkilö minusta haluaa ja miksi. Mietin motiiveja. Joskus joku epäili, että olen liian epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Ei se sitä ole. Minusta se on vain tervettä järkeä.


Hain netistä muutamia asiaan liittyviä artikkeleja:

Terapeuttikirjailija Tommy Hellsten: Auttajan vaarana sairas epäitsekkyys

Kohtaa varjosi, ihminen (Martti Lindqvist: Auttajan varjo)
Ote teksistä:
  • "Lindqvist totesi myös, että ylihoivaaminen ja sadismi ovat sukua toisilleen. Tässäpä mielenkiintoinen ihmissuhdekuvio mietittäväksi muillekin kuin hoitoalan ammattilaisille! Ajatellaanpa vaikka rettelöivää alkoholistia ja häntä hoivaavaa, lähes pyhimysmäisen hyvää marttyyripuolisoa..."
Vapaaehtoisten voimaantumistoiminta Ote tekstistä:
  • "Voi myös sanoa, että jokainen vapaaehtoistyöntekijä ja auttaja ohjautuu tehtäväänsä omista tarpeistaan ja pyrkimyksistään käsin: auttajan ja autettavan tarpeet ovat yhteisiä. Auttajalla on “varjonsa” eli pahuutensa, viettymyksensä itsekkyyteen ja valtaan sekä rajallisuutensa ja haavoittuvuutensa. Myös autettavalla on samat varjot. Parhaassa tapauksessa nämä varjot voivat muodostaa sillan pimeyden yli. Varjojen muodostamalla sillalla kohtaa kaksi ihmistarinaa."


Toisten auttaminen on ehdottoman positiivinen asia! Ei sitä pidä kieltää. Mitä tekisimmekään ilman vapaaehtoisten tekemää hyväntekeväisyyttä? Kaikki hyväntekeväisyysjärjestöt tarvitsevat ihmisiä, joilla on sisällä suuri halua auttaa. Onko oikeastaan merkitystä tietävätkö auttajat sitä, miksi he haluavat auttaa?

Auttaminen on kuitenkin hyvin syvällä meidän sisällämme. Se on geeneissä. Se on myös opittua. Ihmislauma ja -yksilö selviää paremmin hengissä auttamalla muita kuin jättämällä lähimmäiset ilman apua. Meidän jokaisen sisällä asuu pieni auttaja.

Ehkä silloin motiivilla ei ole merkitystä, kun on kyse koulun rakentamisesta afrikkalaiskylään, ruoka-avun antamisesta köyhille tai verenluovuttamisesta SPR:lle.

Mutta kun on kyse yksittäisen ihmisen ahdistuksesta ja hädästä, silloin sillä on merkitystä, millä motiivilla "guru" lähestyy "oppilastaan".

10 kommenttia:

muoriska kirjoitti...

Hmm.. mikä sinut on tällaisia saanut pohtimaan?
Olen lomilla loppuviikon ja ensiviikon..
laita vaikka s-postia

HeidiR kirjoitti...

Muoriska. Kuule. Ei mikään muu kuin se, että olen palannut blogimaailmaan. Luovuudenkukka alkaa taas kukoistamaan. Tunnen jopa, että pian pukkaa runoja ilmoille.

Kevät. Sehän se on! :)

HeidiR kirjoitti...

Hassua...

Tv:ssä on Inhimillisessä tekijässä just nyt Auttajan varjot...


Inhimillinen tekijä

Keskiviikko 25.3.2009
YLE TV2 klo 22:05

Auttajan varjot. Virpi Koskela ja Timo Seppälä tekevät teatteria syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa. Mutta mistä löytyy apua, kun auttaja itse sairastuu? Miten pitkälle puoliso jaksaa venyä?

Jorma kirjoitti...

Tänään on varmaan joku auttamisteema, jos ei muuten niin kollektiivisessa tietoisuudessa meillä kaikilla.

Ajelin puolenpäivän jälkeen Oulunsaloon ja kuuntelin radiosta hyvin koskettavaa ohjelmaa perheväkivallasta ja väkivallasta yleensä ihmissuhteissa.
Siinä kerrottiin auttamiskeskuksesta ja heidän työstään. Tärkeää työtä. Ilahduin kun siinä otettiin esille miehiinkin kohdistuva perheväkivalta.

Ja nyt luin sinun auttamispohdintojasi.

Autamme kaikki toisiamme, usein tiedostamattamme.

ismo torvinen kirjoitti...

Liian usein kay niin, etta auttaja vajoaa samalle asteelle autettavan kanssa eli suohon, silla auttaminen mielletaan itsensa unohtamiseksi. Tama on sellainen taipumus, mista on pyrittava pois. Miksi? Se ei auta ketaan.

Ainoa tapa auttaa toista on huomioida hanta ja elaa omaa elamaansa kuten sita elaa. Toinen on huomaamatta tai huomaa siita jotakin merkittavaa (kaverinsa elamasta.) Jos huomaa, ollaan siina tilanteessa mista tuo aforismi puhuu.

Toisesta nakokulmasta.. tasta tulee pitka selitys, pahoitteluni siita tassa vaiheessa. Toisesta nakokulmasta itsensa kehittaminen on aina muiden kehittamista jos kehitys tapahtuu toisia varten. (Tama menee mutkikkaaksi. Asia on siina maarin kinkkinen, etta se vaatii koko elamankatsomuksen selittamista. Nimittain elaminen toista varten on itsessaan elamankatsomus, jonka tietematta tai tietoisesti tunnumme jakavan.) Nimittain toista vartenhan ei eleta olemalla toisen kanssa suossa niin kuin liian usein tapahtuu. Toista varten noustaan suosta jos osataaan ja sitten kerrotaan ja naytetaan kuinka se on mahdollista. Siihen ei tarvita paljoa ponnisteluja. Eika toista varten elaminen taida olla toisten palvelijaksi alkamista unohtaen itsensa. Elamalla ei voi palvella toista ellei sita elamaansa jatkuvasti ela kuten parhaakseen nakee.

elaa toista varten siis muodostuu kolmesta sanasta eli asiasta.
Elamisesta, mita se sitten ikina onkaan.
Toisesta, joka kasittaa kaiken muun paitsi itsen
varten, joka ei tarkoita puolesta, toiselle, vastaan, eika varsinaisesti siksikaan etta voisi kertoa elavansa. Vaan elamaa varten. Toista elamaa varten.

Elamahan sinallaan ei ole kenenkaan. Toinenkaan ei ole koskaan kenenkaan. Ja tavallaanhan nama kaksi ovat joka tapauksessa yksi ja sama asia. Itsen elama( tai siis mita itse elaa) silloin on toisia varten ja toisen elama (jota siis toinen elaa) on toisen toisia varten.

Nyt jai kylla pohdinnat vahan pahasti kesken. Nimittain pitaa lahtea eleskelemaan toiseen paikkaan. Mutta kiitoksia Heidille ja Olemattomalle hyvista pohdinnoista, jotka johdattelivat syville pinnoille! Sitapa se auttaminen lyhykaisyydessa on pohdiskelua elamista, josta joku saa pontta eloonsa.

HeidiR kirjoitti...

Kiitos Jorma ja Ismo palautteesta!

Olen lukenut ne monta kertaa.

En enää osaa sanoa mitään.

Joko olen aivan täynnä tätä teemaa tai sitten ihan tyhjä tämän teeman takia... ;)

ismo torvinen kirjoitti...

Aika tyhjää on munkin osalta tämän teeman tiimoilta. Tai sitten kolme sivua tekstiä tätä ennen vei kaikki kirjoitushalut mennessään.

Kiitoksia keskustelukumppaneille.

Auttamisteema kyllä palailee keskustelurepertuaariin yhtä varmasti kuin Shakespeare joka kesä teattereihin.

sahrami kirjoitti...

Jotkut paheksuvat niitä, jotka antavat rahaa vaikka hyväntekeväisyyteen, että he vain ostavat itselleen hyvän omantunnon. Mutta jos minä vaikka näkisin nälkää ja joku antaisi minulle rahaa, että saisin leivän, en minä varmaan paheksuisi antajaa, että hän vain ostaa itselleen hyvän mielen.

Anonyymi kirjoitti...

mita olin etsimassa, kiitos

Jukka kirjoitti...

Gotcha...
viitaten kommenttiisi blogissani...
Näen pointtisi, vaikkei se mikään powerpoint olekaan 8)