Draamattu-urakka ohi

232-sivuisen teoksen hinta tulee olemaan 20 € (sisältää postituksen)

Limingan taidekoulu
Lisätietoja myös sarjislinjan blogista ja Draamattu blogista.

Huh, se on siis valmis! Tuossa kirjassa on myös minun yksi runoni. Kirja siis sisältää myös muutakin kuin sarjakuvia. Siinä on runoja, tarinoita ja esseitä. Tietysti valtaosa aineistosta on räväkkää sarjakuvaa.

Puuhoroskooppi

You Are A Cypress Tree

You are strong, adaptable, and striving to be content. You're good at taking what life has to give - even if you don't like it. A passionate lover who can't be satisfied, you are quick tempered at times. You hate loneliness, want love and affection, and need to be needed. A bit of a live wire, you love to gain knowledge any cost... and you can be careless at times.

What's Your Celtic Horoscope?


Tämä siis on Druidien horoskooppijärjestelmä.

Suomeksi Sypressistä sanotaan Puuhoroskooppisivuilla näin:

Sypressi (25.1.-3.2. ja 26.7-4.8.)
Vahvalla ja notkealla sypressillä on yksinkertaiset, selkeät piirteet. Sypressi on hienostunut, mutta myös villi. Hän on tyytyväinen ja sopeutuva, kypsyy nopeasti eikä juokse rahan ja maineen perässä. Hän toivoo vain saavansa olla onnellinen. Sypressi karttaa ongelmia. Hän on hyvää seuraa - lämmin, mutta ei sentimentaalinen. Hän rakastaa kävelyretkiä, eläimiä ja metsästystä. Hän haluaa perheen ja ystäviä, jotka pysyvät hänen ympärillään. Haaveellinen sypressi elää pikemminkin virran vietävänä kuin ohjaimissa. Ajatuksissaan hän on aina jossain muualla. Hän on avulias, joustava ja uskollinen, muistot ovat hänelle kultaakin kalliimpia. Hänen älynsä on tarkkailevaa ja ajatukset selkeitä, yleensä hän välttelee teräviä keskusteluja. Sypressin elämä lipuu tasaisesti rakastettujen ihmisten keskellä.
(Kuuluisia sypressejä: Mozart, F.D. Roosevelt, Louis Armstrong, Johannes Virolainen, Paavo Haavikko ja Raimo Häyrinen.)

ValokuvaTorstai: Kaunein sana

Aiheena kaunein sana.

Kuvasta voisi tulla mieleen monta kaunista sanaa. Esim. valo, varjo, keltainen, minä, sinä, me.

Kun osallistuin RunoTorstain haasteeseen, kirjoitin runon sanasta Sinä.

Mutta ehkä sitten kaikista kaunein sana on Äiti.

Aiheeseen liittyy hyvin vahvasti myös edellinen postaukseni.

Anna se mitä sinulla on: aikaa

"Kun lapsellasi on sinulle asiaa, ihan mitä tahansa asiaa, ihmettele sitä, että tämä hämmästyttävä pieni ihminen on valinnut juuri sinut vanhemmakseen, ja juuri nyt haluaa puhua kanssasi. Kuuntele koko sielullasi, sinä itse puhut juuri nyt itsellesi, ikuisuus puhuu, nyt."

Usko ja Oivallus: Ystävä sä lapsien...


Kylläpäs tuo blogiteksti pysäytti. Olin juuri sanonut nuorimmalle tyttärelleni, että "en tule", kun hän pyysi minut sohvalle istumaan ja menin istumaan tietokoneelle.

Olin sanonut tunti sitten pihalla kahdelle muulle tyttärelleni, että en jaksa mennä takapihalle, haluan istua penkillä ja lukea päivän postin. Olimme vasta tulleet koulusta ja päiväkodista kotiin.

Kyllähän minä tiedän, että lapset pitäisi nähdä ja huomioida, mutta kun aina ei jaksa. Tuntuu, että on henkisesti raskasta olla läsnä kolmelle pienelle ja yrittää vastata kaikkiin kysymyksiin. Nyökytellä, kuunnella ja olla siinä saatavilla, ja toteuttaa toiveita liukuhihnalta.

Mene sinne, tule tänne, tuo sitä tai tätä, tuo kiusaa, mulla on tylsää, sukkahousut kutittavat, mulla on nälkä, mulla on jano, onko Jumalaa oikeasti olemassa, onko vain Jeesus, katso minun hammas heiluu, missä tämän nuken vaatteet ovat, minua pissattaa, pissa meni housuun, minua pelottaa, minä haluan silmälääkäriin, leiki meidän kanssa, katso mitä minä osaan, haluan syliin, minäpä haluan syliin, äääääääh! *äiti ja tytöt huutavat lopulta yhteen ääneen*

Tuleeko lapsista näkymättömiä, jos aina ei jaksa reakoida? Kuinka paljon läsnäoloa on tarpeeksi?

Kuulemma miehet ja isät tarvitsevat noin puolen tunnin rauhoittumisen kotona työpäivän jälkeen. Tuntuu, että minäkin tarvitsisin jotain sellaista. No, tosin, tuntuu, etten voi asiasta edes valittaa, koska minähän en ole kuulemassa ja näkemässä lasteni touhuja päivisin.

Mutta olen kuullut sellaisenkin ohjeen, että kun lasten kanssa tulee kotiin, niin pitää istua lattialle 15 minuutiksi juttelemaan päivän asioita. Sen jälkeen lapset lähtevät omiin leikkeihin ihan itsestään. Saavat siinä huomiota ja syliä. Kyllä minä sellaistakin jaksan tehdä, mutta en joka päivä. Ehkä kahtena päivänä koko päivähoitoviikosta. Viikonloput ovat erilaisia. Silloin on enemmän aikaa kuulumisien vaihtamiseen. (nyt tuntuu, että selittelen...hmmm)

Mutta nyt syömään kanaa ja riisiä! Sellaistakin tein tässä samalla...

RunoTorstai: Kaunein sana

Tätä mietin jo eilen, kun Maria haastoi minut kivaa meemiin. Vastaus oli jo päässäni valmiina.


Kaunein sana

Se olet sinä.
Sinä.



*

Venushullu

Image: FreeDigitalPhotos.net

Kuvassa on kuu ja on olemassa kuuhulluja, mutta minä tarkkailen nykyisin Venusta. Tai sitten Venus tarkkailee minua. Nytkin se tuijottaa keittiönikkunasta sisään.

Astronetissä sanotaan, että: "Maaliskuussa Venus loistaa läntisellä taivaalla ja tämän kevään ”tavaramerkki” eli kuunsirpin kanssa kohtaaminen tapahtuu 21.3. Huhtikuu ei juuri tuo muutoksia tilanteeseen, paitsi että Venus laskee luoteeseen keskiyön jälkeen. Lähellä Plejadien tähtijoukkoa Venus on 10.–13.4. ja kuunsirpin läheisyydessä illalla 19. ja 20.4."

Ursan sivut kertovat mitä taivaalta pitäisi nyt löytyä. Tuossa Ursan tähtikartassa häiritsee se, että länsi on idässä ja itä on lännessä. Miten päin tuota taivasta pitäisi katsella?

Oli miten oli. Venus näyttää käsittämättömän kirkkaalta. Kointähti, iltatähti ja aamutähti. Eihän se mikään tähti ole. Se on planeetta.

Wikipediassa lukee Venuksesta näin: "Venusta on kutsuttu vanhastaan Aamutähdeksi (tai Kointähdeksi) ja Iltatähdeksi, koska se on usein aamu- ja iltataivaan huomattavin tähtitieteellinen kohde. Usein ei välttämättä ymmärretty, että kyse oli samasta kohteesta. Antiikin Kreikassa Iltatähteä kutsuttiin nimellä Hesperos, joka viittaa ilmestymiseen läntiselle taivaalle, ja Aamutähteä nimellä Fosforos. Fosforos, latinaksi Lucifer, tarkoittaa kirjaimellisesti valontuojaa: ilmestyessään itätaivaalle Venus toi mukanaan päivän valon. Lopulta oivallettiin, että kysymyksessä oli sama kohde."

Muistan lapsuuteni näkymän viljetystieltä. Kesäinen ilta-aurinko on värjännyt pilvet ja taivaan vaaleanpunaiseksi. Metsän yllä, hieman kuusien ja mäntyjen yläpuolella, loistaa kirkkaana Iltatähti. Ajan polkupyörällä hiekkaista tietä pitkin kohti tuota tähteä. Kuvittelen kuinka tähti tervehtii minua ja sanoo hyvää yötä. Tuntuu turvalliselta. Hiekka rahisee pyöränrenkaiden alla. Näen poroja kauempana pellolla luvattomissa puuhissa eli syömässä ruohoa. Pysähdyn ja poimin tienpientareelta päivänkakkaran. Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta, rakastaa! Ilahdun. Joku rakastaa minua! Käännyn takaisin. Koti ei ole kaukana. Ilta viilenee. Tyttö hymyilee.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Katso tästä, mikä on JÄNISMAINOS.

Kyllä oli kerrankin hyvä, että sorruin mainokseen. Olen lukenut tuota Pasi Ilmari Jääskeläisen blogia jo muutamia kuukausia ja ihan vain sen takia päätin lainata Lumikon ja yhdeksän muuta kirjastosta.

Yllätyin positiivisesti! Hämmästelin, että voiko suomalainen kirja olla näin vetävä ja miellyttävälukuinen.

Itse olen hyvinkin paljon vieroksunut suomalaista kirjallisuutta, koska jostain syystä käteeni on osunut tietyntyyppistä proosaa. Niiden vauhti on ollut hidasta ja meno tasaista. Kirjojen päähenkilöiden sisäistä ja ulkoista maailmaa kuvataan tarkasti ja verkkaisesti. Siis sellaisia olivat ne kirjat, joita ryhdyin lukemaan syystä tai toisesta.

Nyt tiedän, että Suomesta löytyy muutakin! Lumikko ja yhdeksän muuta edustaa maagista realismia ja se on mysteeriromaani. Itse olen pienestä pitäen pitänyt kaikesta sellaisesta kirjallisuudesta, mikä on arkielämästä poikkeavaa. Omia suosikkeja ovat olleet nuorena mm. Stephen King ja Alice Hoffman. John Irwingin Kaikki isäni hotellit - kirjasta pidin paljon. Aikuisena löysin Paolo Coelhon ja Italo Calvinon teokset.

Ja olen lukenut kaikki suomennetut Harry Potter -kirjat!

Siksipä heti minusta tuntui samalta kuin Kiiltomadon kriitikosta. Tämähän on kuin Tylypahka! Tietenkin se on oma omalaatuinen paikkansa (ei kopio) ja aikuisille tarkoitettu, mutta tunnelma on yhtä salaperäinen. Lastenkirjoissa tuskin kiroillaan ja harrastetaan itsetyydytystä, kuten tässä teoksessa.

Jääskeläinen on osannut heittää sopivin välimatkoin pieniä vihjeitä ja arvoituksia, joiden takia halusin lukea kirjaa eteenpäin mahdollisimman pian. Minua usein harmitti, kun päivän aherruksen jälkeen yksinkertaisesti en jaksanut iltaisin pitää silmiäni auki yrittäessäni lukea kirjaa vuoteessani ja en edistynyt urakassa moneen päivään.

Lopulta erään kouluaamun alkajaiseksi istuin luokkahuoneemme nahkasohvalla lukemassa kirjan viimeiset 100 sivua. Oli ihan pakko saada kirja luettua loppuun.

Tyydyttikö loppuratkaisu? Minä olen tyytyväinen. Minusta kaikki johtolangat johtivat jonnekin ja mitään ei juuri jäänyt vaivaamaan. Niihin mysteereihin mihin ei tullut suoranaista vastausta, keksin itse sopivia selityksiä.

Kirjoittavana ihmisenä koin itse erittäin mielenkiintoiseksi kirjassa pelatun Pelin. Huomasin, että tuota peliähän sitä on tullut välillä pelattua taidekoulussakin tietämättään viime ja tänä vuonna. Tunnistin Ella Milanan uupumuksenkin Pelin jälkeen. Muutoinkin huomasin paljon viittauksia kirjoittamiseen ja kirjailijana olemiseen.

Esimerkiksi se, mitä kirjailija Silja Saaristo sanoi Ella Milanalle ruokakaupassa, on totisinta totta:

"Mutta jos haluaa löytää ihmisiä kirjaan, täällä niitä riittää, kuten säkin huomasit. Mä löysin tänään palasia sarjamurhaajan äidistä, puolikkaan päähenkilön rakastetusta ja kolme kokonaista sivuhenkilöä. Ihan kiva saalis."

Kirjan päähenkilö Ella Milana on ammatiltaan äidinkielenopettaja ja wannabe-kirjailija. Luin netistä, että Pasi Ilmari Jääskeläinen itse opettaa kirjallisuutta lukiossa. Olemme puhuneet koulussa, että nykyaikana on hyvin yleistä laittaa kirjoihin seikkailemaan kirjailijoita. Ehkä kirjailijoiden on helpompi kirjoittaa kirjailijahahmoista? Monet ovat menneet niin pitkälle, että tekevät autofiktiota. Kirjailijan näköinen ja niminen henkilö seikkailee fiktiivisessa tarinassa. Mutta mikä on totta ja mikä keksittyä? Sen tietää kirjailija itse. Kirjallisuus on aina fiktiota, vaikka se yrittäisi olla hyvinkin realistista. Kirjailijat ovat ovelia.

Lumikko ja yhdeksän muuta on ovela ja älykäs kirja, mutta siinä on myös rakkaita ja runsaita kielikuvia. Välillä tuli mieleeni runojen maailma ja niiden kieli. Ehkä sekin teki kirjaan lisää yliluonnollista tunnelmaa.

Mutta oliko kirjassa jotain, jonka takia se olisi pitänyt olla Finlandiapalkintoehdokkaana? Ehkä ei sittenkään. Kirjassa on enemmän viihdettä kuin vakavia, syvällisiä ja elämänkokoisia aiheita, jotka yleensä luetaan klassikkoromaanien ominaisuuksiksi. Suuri katharsis jäi minulta kokematta kirjan lopuksi. Tuo asia ei kuitenkin vähennä sitä, että viihdyin hyvin kirjan parissa ja lukukokemus jäi positiiviseksi.

Suosittelen kirjaa kaikille maagisesta realismista pitäville mysteerien ystäville! Ehkäpä vielä pääsemme joskus käymään uudelleen tuossa maailmassa?

**********************

Mistä nyt löydän lisää tällaista lukemista? Kun kyselin asiaa muilta, kun esittelin teoksen koulussa viime viikolla, minulle suositeltiin Gabriel García Márquezin kirjaa Sadan vuoden yksinäisyys. Nyt se odottaa minua tuolla kirjahyllyssäni. Seuraava maaginen matka alkaa ihan pian.