Pages

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2013

Zenmestari ja runous (asiaa myös vihasta)

Kaisa pohtii runouttaan blogissaan ja sai minutkin pohtimaan. Minä sain eilen luettua zenmastari Thich Nhat Hanhin kirjan Viha - viisautta sen hallitsemiseen (Basam Books). Hyvä kirja.

Siinä yllättäen Hanh kertoi myös runoudesta sivuilla 189 -190. Tai mikäpä yllätys se olisi, kaikki liittyvät kaikkeen tässä elämässä... Nimittäin huomasin alkaessani kirjoittamaan tätä kirjoitusta, että gnothi seauton kirjoitti myös tänään vihasta. Vihan ja runon päivä?

Hanh kertoo, että hän kirjoittaa runoja, mutta kuluttaa aikaa myös salaatin ja kurkkujen kasvattamiseen. Eräs  amerikkalainen buddhalainen tiedenainen oli kerran kysynyt häneltä, että miksei hän keskittyisi vain kauniiden runojen kirjoittamiseen, eikä tuhlaisi aikaa muuhun. Silloin hän kirjoittaisi enemmän runoja.

Zenmestari vastasi hänelle: "Rakas ystävä, jos en kasvattaisi salaattia, en pystyisi kirjoittamaan sellaisia runoja kuin nyt kirjoitan." Jos et elä keskittyneesti, tietoisen läsnäolon piirissä, jos et elä sydällisesti jokaista elämäsi hetkeä, et pysty kirjoittamaan. Et voi tuottaa mitään arvokasta, mitä voit tarjota toisille.

Zenmestarin mielestä runo on muille tarjoamasi kukka. Et voi pelkästään istua kirjoittamassa tarinaa tai novellia. Sinun on tehtävä muitakin asioita. Juot teetä, laitat aamiaista, peset pyykkiä ja kastelet vihannestarhaa.

Runo valmistuu kaiken aikaa, vaikka et sitä ajattelisikaan päivällistä perheelle tehdessäsi.

Thich Nhat Hahnin mielestä on erittäin tärkeää harjoitella myötätuntoista läsnäoloa. Valaistuminen ei ole astioiden tiskaamisesta tai salaatin kasvattamisesta erillään. Harjoituksen tarkoitus on oppia sisällyttämään arjen jokaiseen hetkeen syvä tietoinen läsnäolo ja keskittyminen. Taideteos sikiää ja kehittyy juuri näissä arkipäivän hetkissä. Oivalluksesi, myötätuntosi ja kykysi kirjoittaa tavalla, joka liikuttaa toisen ihmisen sydäntä, ovat harjoituksesi puussa kukkivia kukkia. Meidän tulisi käyttää arkipäivämme jokainen hetki siihen, että annamme oivalluksen ja myötätunnon puhjeta kukkaan.

Näin Hahn kirjoittaa kirjassaan.

Hänellä on kaunis, runollinen ja toistava tyyli. Hän saattaa kertoa saman asian hieman eri sanoilla monessa eri kappaleessa. Mietin, että onko huonoa editointia. Miksi toistetaan? Mutta jotenkin hänen kirjoistaan jää rauhallinen, turvallinen olo. Ehkä toisto onkin ovela tehokeino.

Kirja kertoo siis vihan hallinnasta, mutta siinä käsitellään paljon myötätuntoista läsnäoloa. Ihmiset erkaantuvat toisistaan ja tulevat toisilleen vihaiseksi. Heitä alkaa raivostuttaa, kun kumpikaan ei kuuntele toista oikeasti.  Rakastava, myötätuntoinen läsnäolo ja toisen aito kuunteleminen on keino päästä jälleen lähelle toista.

Hahn ei neuvo purkamaan omaa vihaa ulos tai pitämään sitä sisällä piilossa. Omasta vihasta pitää pitää huolta kuin pienokaisesta. Ensimmäisessä vaiheessa vastaanotat ja tunnustat: "Rakas vihani, tiedän sinun olevan olemassa. Nyt minä otan sinut huomioon ja huolehdin sinusta hyvin." Toisessa vaiheessa paneudut katsomaan vihasi luonnetta tarkkaan nähdäksesi, kuinka se on syntynyt. Kirjassa on myös neuvoja siihen, miten vihaa ilmaistaan viisaasti ja rakkaudella. Viha, niin kuin kaikki tunteet, ovat sallittuja.

Kastelkaa rakkauden siemeniä, jotta ne kukoistaisivat! Älkää ruokkiko vihan siemeniä!

3 kommenttia:

Kaisa H kirjoitti...

Heidi, tähän haluan kertoa sulle mitä tein ja ajattelin tänään kun heräsin ( jo puoli kymmeneltä muuten). Ajattelin että on se ilo, että olen vihdoinkin ymmärtänyt ajan merkityksen ja tärkeyden. Ettei ole mitään kiirettä tämän kokoelmani kanssa, koska se on se aika, joka näyttää vastaukset. Mulla on ollut yks ongelma tämän kokoelmani suhteen.Ja se on ollut koko ajan mielessäni. Koko ajan kun olen työstänyt keskeneräistä kokoelmaani, henkiläkohtainen ongelma. Enkä ole väkisin yrittänyt selvittää sitä, tai yritin mutta tajusin ettei se auta. Ja eilen se selvisi. Ihan ykskaks ja tajusin että aika, aika ja eläminen kirjoittamisen ympärillä, se auttoi. Olla läsnä ihmisille, kirjoittamisen ympärillä. Oleminen, tekemiset muuten.Aika. Olen niin onnellinen, että olen vihdoinkin löytänyt- Ajan merkityksen.

Kaisa H kirjoitti...

Niin ja sitten kun olin tuota miettinyt siinä sängylläni. Otin yöpöydältäni lukulasit ja kirjan ja rupesin lukemaan. Luin puoli tuntia ennen kuin nousin sängystä ylös.Tää on uutta tämä. Ei mitään kiirettä mihinkään. Ei edes kirjoittamaan.

HeidiR kirjoitti...

Ongelmat eivät useinkaan pakottamalla ratkene, vaan ajan kanssa. Liika yrittäminen vie luovuuden. Luovuus kukkii joutenolossa. :)