Pages

sunnuntaina, marraskuuta 20, 2011

Kirjoittajaseminaari ja runomuotokuvia

Kävelyllä Limingassa marraskuussa 2011
Täällä on edelleenkin kaunis taivas.

Oulun ympäristön kynäilijöiden Matkalla -kirjoittajaseminaari Limingassa on ohi. Oli todella antoisa viikonloppu! Vetäjänä oli FM Anna-Kaisa Järvi. Itse pidin pienen tunnin siitä, miten kirjoitetaan runomuotokuva. Etsin kirjastosta käsiini Natalie Goldbergin Luihin ja ytimiin -kirjoittajaoppaan. Kirja on ilmestynyt v. 2004 ja sieltä löytyy se alkuperäinen ohje, jonka kuulin Limingan taidekoulussa kirjoittajalinjalla. 

Goldberg ei käytä sanaa runomuotokuva, vaan ilmauksia: "Tilausrunoja kirjoitetaan", "Runo mukaasi hetkessä" tai "Anna aihe, minä kirjoitan". Goldberg neuvoo pystyttämään runokojun tapahtumiin (esim. markkinoille) ja kirjoittamaan ihmisille siinä hetkessä nopeita runoja. Hän itse piti sääntönä sitä, ettei korjaillut runoaan tai edes lukenut sitä itse ääneen. Hän vain ojensi lapun asiakkaalle päästäen tekstistään irti. Minä itse kirjoitan runon aluksi suttuvihkooni ja kirjoitan asiakkaalle puhtaan version. Luen runon myös ääneen, jos muotokuvan kohde niin haluaa. Olen luovimmillani, kun saan vapaasti sutata ja korjailla runoa mielenmäärin. Koko kirjoitusprosessissa menee kuitenkin vain 10 minuuttia, joten ei siinä sitä runoa todellakaan kovin paljon säädetä. Se on intuitiivista, nopeaa kirjoittamista. 

Turkulainen kirjoittajaryhmä Tapiiri on kirjoittanut runomuotokuvia vuodesta 2005.  Itse olen kirjoittanut ensimmäisen kerran runomuotokuvia v. 2007. Tapiirin sivuilla on hyvä selostus siitä mitä runomuotokuvan kirjoittaminen on. 

Itseäni kiinnostaa todella paljon se, että kuka on keksinyt ensimmäisen tuon mainion määritelmän runomuotokuva. Se on todella kuvaava termi. Yllätyin, kun se ei ollutkaan Goldbergin termi. Ehkäpä Tapiiri on keksinyt sen?  He kertovat kehittäneensä ainakin tämän konseptin itse. (Facebook-keskustelun perusteella näin on)

Seminaariin osallistujat kirjoittivat hienoja, oikeita ja aitoja runomuotokuvia. Mallina oli Esko Männikön valokuva kirjasta 100 % Cashmere (s. 20). Eskon Männikön valokuvat ihmisistä ovat sellaisia, että niistä on helppo inspiroitua. Googlatkaa niin näette.

Kynäilijöiden sivuille ilmestyy tapahtumasta jossain vaiheessa valokuvia ja osallistujien runomuotokuvia.

1 kommentti:

Blogger kirjoitti...

QUANTUM BINARY SIGNALS

Get professional trading signals sent to your mobile phone daily.

Start following our signals today & make up to 270% a day.