Pages

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

Mistä Lennon lauloi?



John Lennon: Imagine

Imagine there's no Heaven
It's easy if you try
No hell below us
Above us only sky
Imagine all the people
Living for today

Kun olin aamulla vienyt lapset päiväkotiin, kuuntelin pois ajaessani radiota. Ensimmäistä kertaa kuulin mitä Lennon lauloi. Tottakai sitä aikaisemmin oli "kuullut" ja laulanut sanoja ääneen tajuamatta mitä Lennon laulaa. Nyt tajusin. Imagine.

Edellisessä postauksessa GS kommentoi näin:

"Luulen käsittäväni zeniläisen näkökulman itsettömyyteen (asia ei tietenkään ole älyllisesti haltuunotettavissa jne) mutta tähänastisten kokemusteni perusteella en pidä "instant enlightment" -lähestymistavan tarjoavan kestävää ratkaisua.

Kestävä ratkaisu edellyttää kestävää perustaa ja maallisen olemassaolotapamme puitteissa perusta (joka on itsekäs minuus) on vaihdettava kokonaan toiseksi eikä tämä tapahdu sormia napsauttamalla hokkuspokkus vaan kyseessä on vaativa purku- ja jälleenrakennusprojekti joka tehdään (sisäiseen) Kristuksen varassa."

Olen samaa mieltä. "Instant enlightment" ei tuo pysyvää rauhaa. Mikä olisi tässä maailmassa pysyvää? Kannattaa aina olla epäileväinen, jos joku kauppaa sellaista. Pikaisen valaistumisen myyntimiehiä ja -naisia on nykyisin tietyntyyppiset messut pullollaan. Tietyntyyppisellä mietiskelylläkin on vaaransa. Siitä kerrotaan todella hyvin täällä. Itse tutuistuin hyvinkin laajastin tähän new age -tyyppisen kirjallisuuteen vuonna 2006 ja kävin jossain pienissä tilaisuuksissakin (messujen yhteydessä). Mutta, koska olen äärimmäisen epäilevä kaikkeen toimintaan, joka maksaa vähänkin liikaa (saita on saita), en lähtenyt mihinkään mukaan. Oivaltaminen on ilmaista ja tietoa pitää jakaa lähes ilmaiseksi.

Oivallus on välähdys. Se on vasta alku. Sen jälkeen on tehtävä töitä ettei unohda. Niin helposti ego ottaa vallan. Ahdistus palaa.

Mikä on tuo oivallus?

Satori tarkoittaa valaistumista, joka on esim. zen-buddhalaisuudessa tavoiteltu tila. Satorin saavuttaa, kun kykenee irtautumaan arkisista murheista, "hylkäämään valikoivan mielensä". (sanotaan Wikissä)

Minä ajattelen, että se on se hetki, kun vihdoin hiljentää jatkuvasti pulputtavan apinamielensä, että kokee tiedon. Kyse on kokemuksesta. Siinä ei ole oikeastaan mitään egon kannalta järisyttävää ja mahtavaa, mutta arkisen onnellisuuden kannalta se on isokin juttu.

Zazen-sivuilla sanotaan, että "Zen-meditaatio hiljentää mielen rentoon, luonnolliseen ja äärimmäisen valppaaseen tilaan. Silloin on mahdollista herätä tähän hetkeen ja todellisuuteen."

Tuota tilaa "tavoitellaan" meditaation avulla. Siihen voi kulua vuosikymmeniä. Mutta oivallus voi tulla myös muutoinkin. Eckard Tolle sanoi kirjassaan, että sama voi tapahtua järkyttävässä elämämuutoksessa, kun menetään jotain hyvin tärkeää. Saako shokki aikaan saman hiljaisen tilan? Uskoon herääminen voi varmasti olla myös yhtä järisyttävä kokemus?

Ilman usein toistuvaa harjoittamista, hiljentymistä ja muistelemista (henkistä elämää), kokemus voi unohtua ja hautautua. Kokemuksen ymmärtämiseen tarvitaan filosofiaa ja oikeita opastajia (ei vääriä johdattajia). Mutta sen löytää uudelleen, helpommin. Koska sen tietää olevan olemassa. Ei vain jonain faktana tai fiktiona kirjojen sivuilla.

Seuraavassa kirjavinkkejä asiasta kiinnostuneille:

Flora Courtois: Valaistumien (oma juttu)

Mikko Pelttarin kokoama neljän kirjan esittely

Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet (oma juttu)

Kaikki Thich Nhat Hanhin kirjat (minun "lemppariguru")


Ja elämä jatkuu elämänä eteenpäin. Mitään ei ole muuttunut, vaikka kaikki muuttui.

On itkua, naurua, iloa, murhetta, synkkyyttä, väsymystä, pirteyttä, onnistumisia ja epäonnistumisia.

Elämä on matka. Jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Meren aaltoja. Mutta jotain on pinnan alla tyyntynyt. Jokin, ei- mitään, hyväksyy elämän. Pinnan alla kasvaa tyynen veden osuus. Vuosi vuodelta.

Silti tuntuu, että vieläkin tiedän niin vähän. Kukatkin ovat minua viisaampia.

7 kommenttia:

gnothi seauton kirjoitti...

Niin se on.

Kokemukseni heräämisestä on ikään kuin vankityrmään (hetkeksi) lankeavaan valokiilaan havahtuminen. Valokiilassa on autuaallista, mutta myöhemmin on tunnustettava että vankityrmässä yhä ollaan. On virheellistä jäädä janoamaan mahdollista uutta valon välähdystä - sen sijaan vankityrmä (ego) tulisi purkaa tiili tiileltä. Vähitellen valoa on enemmän ja enemmän.

Instant enlightment -filosofia väittää että mitään vankityrmää ei koskaan ollutkaan tai että se voidaan räjäyttää kerralla pois. Minä vastaan tähän että ego on tosiasia ja että "kuolevainen" ei kestä Hengen kirkkautta ja niinpä purkaminen tehdään vähitellen ja prosessin aikana minuus integroituu valoon.

Purkamista hankaloittaa oleellisesti, että olemme kovin kiintyneitä vankityrmään (egoomme). Olemme tyypillisesti koristelleet sen monin tavoin mutta tyrmä on tyrmä vaikka siinä olisi kullatut kalterit.

-gs

Ipi kirjoitti...

Minä niin mielelläni kommentoisin joskus blogissasi, mutta aiheesi ovat minulle liian vaikeita :( En kykene näin moniuloitteiseen ajatteluun tällä hetkellä. Halusin kuitenkin kertoa, että vierailen täällä vaikken mitä saa sanotuksi.

Kimmo kirjoitti...

Minä olen aina ajatellut Lennonin laulavan maailmasta, jonka voi vain kuvitella. Rivien välistä kuulen hänen laulavan: "Valitettavasti todellisuus on jotain aivan muuta." Tässä kaksinaisuudessaan laulu puhuttelee minua joka joulu.

Nostit esille vaikeita mutta tärkeitä ajatuksia. Sulattelen niitä.

HeidiR kirjoitti...

GS: Olet näköjään idealisti. :) Uskot, että vankityrmä voidaan lopullisesti purkaa. Tiedätkö ketään joka olisi tehnyt niin? Jeesus, Buddha?

Vai kenties jopa Dalai Lama?

Ipi: No, minulla välillä lähtee ajatus lentoon tuonne jonnekin. :P Mukava, että käyt täällä kuitenkin. Olet ollut usein mielessäni. Käyn lukemassa sinunkin blogisi joka päivä.

Kimmo: Joulu on todella räikeää ääripäiden aikaa. On joulurauha, mutta suomalaiset juovat paljon viinaa (lähes yhtä paljon kuin juhannuksena?) Joulu on perheen yhteistä juhlaa, mutta sitten on paljon perheväkivaltaa, riitoja ja yksinäistä joulunviettämistä. Miten tämän asian kanssa voisi elää? Sanotaan, että oispa joulu ainainen. Mutta eikö se ole? Vai onko sitä koskaan?

gnothi seauton kirjoitti...

En varmaan _tiedä_ ketään, mutta uskon että sen ovat monet Mestarit lopullisesti tehneet.

Ja uskon että ihan jokainen ihminen on kutsuttu tuohon isoon purkuprojektiin.

-gs

sahrami kirjoitti...

Minä muistan vieläkin ensimmäisen kerran kun kuulin Imaginen. Olin 17-vuotias ja menossa perjantai- tai lauantai-iltana kaupungille. Linja-autossa tuon kuulin ja ostin heti seuraavalla viikolla levyn! Sanat todella kolahtivat.

sahrami kirjoitti...

Tuota tilaa "tavoitellaan" meditaation avulla. Siihen voi kulua vuosikymmeniä. Mutta oivallus voi tulla myös muutoinkin.

Minun kokemukseni mukaan oivallus voi tulla muutoinkin kuin varsinaisesti meditoimalla. Oivallus voi yllättää ihmisen, montakin kertaa.

Ilman usein toistuvaa harjoittamista, hiljentymistä ja muistelemista (henkistä elämää), kokemus voi unohtua ja hautautua.

Varmasti noin. Minun nähdäkseni ei ole tarpeen harrastaa meditaatiota, vaan virittää itsensä oikein. Jokainen päivä voi olla hiljentymistä. Minusta se on ihmisen luonnollinen tila, joka vain on meiltä usein unohtunut.