Ajatuksia egosta ja alitajunnasta (Tollen kirjan jälkeen)

Pakkanen teki kauniin jääkuusikon autoni tuulilasiin.
Miten se osasikin?

Sain luettua Eckhard Tollen Uusi maa -kirjan. Minulle heräsi halu tutkia hänen käsitteitään ja vertailla niitä muihin törmäämiini samantyyppisiin käsitteisiin.

Uusi maa -kirjasta poimittua:

Ego: muotoon samaistumista eli mieleen, aikaan, tekemiseen ja omistamiseen samaistumista, sisäinen puhe, jatkuva ajattelu, kuviteltu "minä", väärä minätunne, mielipiteet oikeasta ja väärästä, roolit, ego ei elä nykyhetkessä, onni on vasta tulossa tai jo mennyt.

Kärsimyskeho: vanhan tunnetuskan kasauma, vanhojen negatiivisten tunteiden säilytyspaikka, kollektiivinen tuska ja kärsimys, koko ihmiskunnan historiallinen tuska, murheriippuvuutta, ajatukset ruokkivat kärsimyskehoa ja se vahvistuu negatiivista ajatuksista. Kärsimyskeho rakastaa draamaa.

Kehon äly: reagoi ajatuksiin, haasteisiin, uhkiin ja mahdollisuuksiin vaistonvaraisesti, keho reagoi vastauksena vaistomaisesti ulkoisiin ärsykkeisiin, tunteet ovat vastauksia ajatuksille.

Sisäinen avaruus: Ihminen tulee tietoiseksi sisäisestä avaruudesta havahtuessaan, avaruus on tyhjyys, hiljaisuus, Jumala, tämä hetki, läsnäolo, oleminen, havainnointia ilman kategorisointia.

Kirjan sanoma: Ihmisen tulisi olla tietoinen egosta ja mielen jatkuvasta ajattelusta. Ymmärtää se, että moni ahdistus on peräisin kärsimyskehosta ja egon oikuista. Tulisi olla enemmän yhteydessä sisäiseen avaruuteensa ja ns. havahtua. Egon vallasta olisi päästävä, ja sen on annettava pienetä. Tähän tietenkään ei pitäisi pyrkiä millään tavalla ja ottaa sitä päämääräksi, koska kaikenlainen yrittäminen ja tavoitteiden asettaminen palvelee vain egon tarpeita. Ensin täytyisi löytää sisäinen päämäänsä. Jokainen löytää sen omalla tavallaan. Kirjan loppu on hieno. Siitä selviää, mitä oikeastaan Tolle tarkoittaa tuolla Uudella Maalla, joka on syntymässä. Ei, se ei tapahdu tulevaisuudessa, sillä olemassa on vain tämä hetki.

Egosta tuli heti mieleen vanha, kunnon Freud. Hän kehitti 1900-alussa psykoanalyysin ja termit: id, ego ja superego. Freud jakoi mielen kolmeen osaan: tiedostamaton, esitietoinen ja tietoinen. Erilaisia tietoisuuden ja tiedostamattoman määrittelyjä löytyy täältä.

Freudin psyyken rakenneosat:

Id (Se, viettipohja, tiedostamon): Ihmisen primitiiviset halut ja vietit. Tänne varastoituvat myös torjutut muistot ja ajatukset.

Ego(Minä, pääasiassa tietoinen): Yksilön kokemus itsestä, ajattelu, toimii Idin ja Superegon välissä sovittelijana.

Superego (Yliminä, toimii kaikilla tasoilla): Käsitys siitä mikä on oikein ja väärin, normit, moraali, ihannemikä, omatunto.

Defenssit: Syntyvät edellämainittujen kolmen osapuolen tasapainottelusta. "Defenssit eli minän puolustuskeinot ovat psyykkisiä mekanismeja, jotka tiedostamattomasti vääristävät tietoisuuden sisältöä samalla kun ne vähentävät ahdistusta." Ote täältä, jossa lisää asiaa denfensseistä. Yksi denfenssi on esimerkiksi torjunta, jolloin tiettyjen asioiden tietoisuuteen tuleminen estyy, koska ne aiheuttavat liikaa ahdistusta.

Miksi nämä Freudin käsitteet ovat olemassa? Jotta psykoanalyyttisen terapian avulla voitaisiin auttaa mieleltään sairastuneita ihmisiä ja auttaa häntä. Nämä ovat terapeutin apuvälineitä, jotta hän ymmärtäisi potilasta. Nykyaikana myös potilas voi yrittää itse ymmärtää itseään (itsehoidon kulta-aika). Paitsi voiko silmä nähdä silmää?

Psykoalalyyttisestä teoriasta on kirjoitettu myös täällä monin eri esimerkein. Freud itse painotti sitä, että ego, superego ja id ovat jatkuvassa muutostilassa olevia voimia eikä tarkkoja rajoja voida vetää niiden välillä.

Freudista minulle tuli seuraavaksi mieleen Jung. Jung oli aluksi Freudin "kaveri", mutta kiinnostui sitten enemmän kehittelemään piilo- eli alitajunnan teoriaa. Psykoanalyyttisessä tutkimuksessa ei käytetä sanaa alitajunta, koska Freud torjui sen. Näköjään Freudilla toimi itselläänkin defenssit oikein mukavasti.

Mikä on piilo- tai alitajunta? Se on päivätajunnan vastakohta, johon saa yhteyden unessa, selkounessa, transsissa, hypnoosissa ja tajuttomuudessa.

Helmen sivuilla kirjoitetaan Jungista ja alitajunnasta näin:

"Jungille piilotajunta on elinvoimainen ja rikas maailma, loputon ulottuvuus, joka symbolien, myyttien ja arkkityyppien avulla ilmaisee itseään tietoisuudelle erityisesti unien välityksellä. Hänen mukaansa yhteys piilotajuntaan kuuluu osaksi ihmisen kokonaisuutta. Jungin tulkinta piilotajunnan merkityksestä on osoittanut ainakin sen, miten vähän tunnemme sisäisiä voimia, jotka vaikuttavat konkreettiseen todellisuuteemme ja esimerkiksi ihmissuhteisiimme. Jung itse pyrki aktiivisesti yhteyteen piilotajuntansa kanssa ja rohkeni tutustua sekä sen tuhoaviin että luoviin ominaisuuksiin."

Nyt jokainen voi verrata itse keskenään Freudin, Jungin ja uusinpana Tollen näkemyksiä ihmisen ajattelusta ja mielestä. Jotain samaa, jotain erilaista, jotkut asiat menevät sekaisin ja jotkut yhdistyvät.

Kuka on oikeassa? Mikä on totta? Haa, se ei ole olennainen kysymys. Heitän kengät ojaan.

Tästä nimittäin mieleeni tuli dualistinen ja ei-dualistinen logiikka. Mieleni on vikkelä.

Länsimainen ihminen on tottunut analysoimaan ja erittelemään asioita niin, että hänelle syntyy käsitys oikeasta ja väärästä. Minäkin heti halusi siivuttaa Tollen kirjan kynän ja paperin kanssa. Ihan huvikseni, sanon, mutta kuitenkin.

Dualisti kysyy: Onko jokin totta vai ei? Onko lause epätosi vai tosi?

Idässä ajatellaan ei-dualistisen logiikan tai filosofian avulla. Ei-dualistista ajattelua on hyvin vaikea kuvata sanoilla. Ehkä hyvä niin. Monet zen-viisaudet pääsevät aika lähelle sitä. Koaneilla yritetään päästä ei-dualismin pariin. Esimerkiksi tämän koanin avulla (lainattu täältä):

Munkki kysyi mestari Joshulta:

"Onko koiralla buddhaluonto vai ei?"

Joshu sanoi: "Mu!"

Tai tämän Mumonin runon avulla:

Koira! Buddhaluonto!

Totuus näyttäytyy täysin.

Hetkisen kyllä-ja-ei;

Menetit sielusi ja ruumiisi.

Freud ja Jung olivat perinteisiä länsimaalaisia tiedemiehiä, jotka yrittivät saada ihmisen mielen tutkittua. Mutta Jung taisi löytää myös jotain mystillisen hienoa, koska innostui niin kovasti tutkimaan alitajuntaa.

Eckhard Tolle on yrittänyt sinnikkäästi lähestyä kirjassaan tuota sisäistä avaruutta ja havahtumisen käsitystä. Mutta tottakai hän ihan huomaamattaan kuitenkin sortuu käyttämään käsitteitä, koska miten voi kirjoittaa ilman sanoja? Mutta sanakin johtaa harhaan! Miten kertoa hiljaisuudesta sanoilla?

Voit kertoa mielestä, mutta se ei ole mieli. Voit kertoa sanoilla millainen mieli on, mutta sanomasi sanat eivät ole mieli. Voit osoittaa sormella kuuta ja toivoa, ettei kukaan katso sormea, vaan sitä kuuta.

Olen silti hyvilläni, että luin tuon kirjan. Huomasin taas kuinka olen ollut "egoni" vallassa (kutsun sitä nyt egoksi, vaikka eihän se kuitenkaan ole). Mutta ehkä tiedätte mitä tarkoitan? Monet mielipahat ja kärsimykset mitä olen mielessäni kantanut tänä syksynä ehkäpä johtuvat siitä. Kenties.

Niin helposti unohtaa ja antaa "väärän" minäkäsityksen vallata kaiken. Niin, että unohtaa tyhjyyden. Asettaa tulevaisuuteen tavoitteita: sitten kun minusta tulee kuuluisa kirjailija, huomaa haluavansa huomiota ja janoavansa kiitosta, olevansa katkera ja kateellinen, pettyvänsä siihen, että elämä ei ole vieläkään sitä mitä odotti, ahdistuvansa tylsyydestä ja yksinäisyydestä, olevansa ankara nykyiselle itselleen on sekä yrittävänsä muuttua paremmaksi.

Tolle kutsuisi tuota "egon" hupsutuksiksi. Mitä pitää "egolle" tehdä? Ei mitään. Antaa sen olla. Pitää hymyillä. Sillä jos aloittaa sodan "egoa" vastaan, kuka sen sodan aloittaa? Siinähän yritetään voittaa ajattelu ajattelun keinoin. "Ego" itse säilyy edelleen pääosassa.

Mutta jos joku ei ole huomannut, niin olen hymyillyt jo muutaman viikon. Mitä silloin tapahtui?

Ei yhtikäs mitään, ei kertakaikkiaan mitään. ;)