Pages

torstaina, marraskuuta 29, 2007

RunoTorstai: tenkkapoo

He itkevät yhdessä

kylmä tuuli raapii kuningattaren paitaa
pieni teräslusikka tahtoo vetäytyä
suureen kahvikuppiin upota pimeään kuumaan
mustaan hukuttaa murheensa
maaten kylmässä laatikossa

miettii pähkäillen lamaantuneena
silmänräpäyksessä laatikko aukaistaan
sähkövalon sokaistessa on ilta
joki hilseilee lohkareita

käden punaiset kynnet nostavat lusikan
sekuntin välähtäessä
pudotessa kuumaan nesteeseen
rannan merikotilot soittavat viimeisen virren

kitkerä kyynel
tänään tarjotaan taas vihreää teetä
kirkon katto on punainen

**********************
RunoTorstain aiheena tenkkapoo

11 kommenttia:

helanes kirjoitti...

Vihreää punaisella, danke schön.

Tuima kirjoitti...

Tajunnanvirta - jos tämä on sitä -on ongelmallista luettavaa, siinä pitää heittää tulkinta-apparaatit nurkkaan.

Runossasi pidin ensimmäisen säkeistön neljästä ensimmäisestä säkeestä, loppu ei miellyttänyt. Ehkä se johtui siitä, että alkusäkeet herättivät minussa odotuksia enkä sitten kääntynyt tajunnanvirralle. Lukijan odotukset siis määrittivät lukukokemusta. Pitää käydä lukemassa toisena päivänä uudestaan makustellen toisella tavalla.

HeidiR kirjoitti...

Ole hyvä, Helanes.

Ja kiitos Tuima, pitkästä aikaa. ;) Aika jännä, että ajattelit tajunnanvirraksi. Enemmän nämä ovat irrallisia palasia, jotka on laitetty yhteen. Aluksi oli tarina. En tiedä näkyykö tuo tarina runossa. Olenko rikkonut sitä liikaa?

Ja olen muokannut tätä monta kertaa. Aluksi paperille ja lopulta kirjoitin uuden runon, jonka lisäsin tähän runoon.

Mutta kerro ihmeessä miksei loppu miellyttänyt? Olen utelias. :)

Tuima kirjoitti...

En ole ikävä kyllä paljon ehtinyt Runotorstain runoja lueskella saati kommentoida viime viikkoina, toivottavasti nyt alkaa taas aikaa löytyä.

Mietin mikä täddä i miellyttänyt. Ehkä rakenne, palasina olo. Runossasi on vahvoja kuvia, jotka miellyttävät minua irrallisina pätkinä, mutta en saa niistä rakentumaan kokonaisuutta (tosin se ei ole aina runoissa tarpeen). Ehkä se, että alkusäkeet virittivät odotukset nimenomaan tarinan suuntaan, sai minut pettymään.

Toisen säkeistön kolmen ensimmäisen säkeen subjektittomuus hämäsi, se ei ikään kuin tunnu kuuluvan mukaan (subjekti lienee edellisen säkeistön lusikka?). "Joki hilseilee lohkareita" on häikäisevä kuva!

Tänään luettuna teksi miellyttää minua paljon enemmän, tämä vaatii makustelua. Mutta muista, että liiallinen kikkailu kääntyy itseään vastaan, runossa on monta kohokohtaa ja nyt ne ehkä syövät hieman toisiaan.

Ensimmäinen, kolmas ja neljäs säkeistö rakentavat minun luvussani kokonaisuuden, toinen säkeistö on ongelmallisin. Mutta painotan: kyse on minun subjektiivisesta luvustani ja tulkinnastani, joku toinen lukee runosi aivan toisin.

Mutta se mitä runosta selkeimmin minulle jää käteen on se, että osaat rakentaa yllättäviä ja vahvoja kuvia, jotka eivät avaudu heti vaan saavat pohtimaan runoasi tarkemmin. Ja se on hyvä juttu :)

Tuima kirjoitti...

Luin kommenttini ja huomasin, että rakentuihan siinä arvioinnin kuluessa ja tekstiäsi samaan aikaan lukiessa runostasi kokonaisuuskin :)

genoveeva kirjoitti...

Tajunnanvirtaa minustakin ensi lukemalta. Mutta kokonaisuus on siellä jossain. Ihan loppua, kirkon punaista kattoa jäin miettimään.

HeidiR kirjoitti...

Oikeastaan tämä runo kaikessa rönsyilyssään ja kikkailussaan aiheuttaa lukijoille aikamoisen... TENKKAPOON! ;)

Eli aiheeseen varsin sopiva runo. :D

muoriska kirjoitti...

Tämä on oikeastaan kahden toimijan runo. Sinä kuvaat sekä omaa että lusikan ajatusmaailmaa.
Omalla tavallaan hauska.

Pätkiä jostakin hetkistä.

lauuura kirjoitti...

!! : O HEIDI :O HIENO :P


ostan tämän. hihi.

Oikeesti ihan käsittämättömän hieno.

Siä se vaan kehityt :)

lauur

lauuura kirjoitti...

!! : O HEIDI :O HIENO :P


ostan tämän. hihi.

Oikeesti ihan käsittämättömän hieno.

Siä se vaan kehityt :)

lauur

HeidiR kirjoitti...

Kiitokset Muoriskalle. Ilo huomata sinunkin kiinnostuneen RunoTorstaista! :)

Ja kaksinkertainen kiitos Lauralle. ;)