Pages

keskiviikkona, toukokuuta 26, 2010

Ari Kokkonen: Runoja

Aamukolmelta

Aamukolmelta sinä nukut vielä,
auringon ensimmäiset pilkahdukset koskettavat
metsän reunaa,
puiden latvat tanssivat liekehtivässä valossa.


Heräät,
vasta leikattu ruoho tuoksuu ulkona,
kahvinkeitin tipauttaa viimeisiä pisaroitaan.

s. 5

Tunteita

Rakkaus on joskus sanaton,
sanat vihaa täynnä.

s. 35

"Ari, Turkulainen, keski-ikäinen, wannabe valokuvaaja, kirjoittaja, viestintäsuunnittelija, jolla hyvä sydän ja intohimoinen sielu."  Näin Ari Kokkonen kuvailee blogissaan kuvailee itseään .

Runoja esikoisrunokokoelma ilmestyi syksyllä 2009 omakustanteena BoD eli Books on Demand -julkaisuväylän kautta. Kirja on laadukkaan näköinen ulkoisesti, ja teksti näyttää hyvältä (tämä oli ensimmäinen kerta, kun pidin käsisissäni BoD-kirjaa). Kirjaa voi tilata esimerkiksi täältä.

Runoista. Valitsin nuo kaksi runoa, koska ne kuvaavat hyvin sitä millaisia Kokkosen runot ovat. Ne ovat joko tunnelmallisia, hetkistä kertovia tai sitten ne ovat lyhyitä mietelmiä ja ajatelmia. Kuitenkin ne ovat aina läsnä tässä ja nyt.

Aamukolmelta -runo on hieno. Se kuvaa zenimäistä hetkeä kesäisessä aamussa. Osasta Kokkosen runoista voi tulla mieleen Ryokanin tai Risto Rasan runot. Mutta nämä eivät ole mitään kopioita vaan ihan omaa Kokkosen maailmaa. Näihin runoihin uskoo, ja niiden hetkiin, joissa ne ovat syntyneet. Niin yksityisiä ja lähelle tulevia, että niistä tulee universaaleja ja yhteisiä. Runojen kieli on virheetöntä ja asemointi on ajateltua.

Tunteita -runo on lyhyt ja selkeä, mutta samalla vaikeaselkoinen ja yhä uudelleen luettava. Lukijan mieleen tulee kysymys: "Miten niin"? Tai sitten jollain toisella kertaa ajatus on: "Niinhän se menee." Runo voi puhua siis eri kerroilla eri tavalla.


Varmasti aion palata tämän runokirjan ääreen myöhemminkin. Luen yhden tai kaksi. Olen hetken hiljaa ja mietin.

3 kommenttia:

Ari kirjoitti...

Kiitos Heidi!

Uuna kirjoitti...

Hienoa että kirjoitit Arin runoista. Ne ovat mielestäni sen arvoisia. Taitavasti poimit juuri sen oleellisen, mikä Arin runoista tulee mieleen. Silti syvyttä riittää, jos haluaa lukea.

HeidiR kirjoitti...

Jokainen runokirja ansaitsee arvostusta (ei vain arvostelua).

Ihan niin kuin ihmisetkin.