Pages

torstaina, toukokuuta 10, 2012

Rakusavenpoltto vaihe vaiheelta


Lakeuden kansalaisopisto järjesti rakusavikurssin Limingassa keväällä 2012. Opettajana oli Niina Kela. Teimme saviesineet pari viikkoa sitten valmiiksi. Opettaja raakapoltti ne tavallisessa savenpolttoon tarkoitutussa sähköuunissa. Viikolla 19 rakutyöt lasitettiin ja rakupoltettiin Limingan taidekoulun pihapiirissä. 

Tässä on kuvasarja siitä miten esimerkiksi tuosta minun siivekäs pingviinin oloinen lintu muuttui valkeasta  mustavalkoiseksi. Tuossa kuvassa lintu on jo lasitettu. Lasitin siltä vain vatsan ja hieman päätä särövalkoisella. Muut osat ovat koskemattomat. 


Lasitukset jälkeen työt laitettiin tynnyriin, jota lämmitettiin kaasulla. Lämpötilan piti nousta yli 800 asteeseen.


Kun lasituspoltto oli valmis, kuumat savityöt nostettiin pihtien avulla turvepedille. Turvetta ripoteltiin niiden päälle niin, että turve syttyi palamaan.


Päälle laitettiin astia, jotta savu ei karkaisi pois.



Kun työt olivat savustuneet tarpeeksi, ne otettiin taas pihdeillä sieltä pois ja jäähdytettiin ripottamalla niiden päälle vettä tai jopa kastamalla niitä vesiastiassa. Riippui lasituksesta, että pitikö savityö jäähdyttää nopeasti vai varovasti. Kun työt olivat jäähtyneet tarpeeksi, ne voitiin harjata puhtaaksi.


Ja tällaiseksi se valkoinen lintuni muuttui. Lasittamaton pinta tuli mustaksi ja särövalkoinen säröili, kuten sen pitikin.

Tein yhteensä viisi työtä. Niidenkin kuvat löytyvät täältä Runoilijan Facebook-kansiostani (sinne pitäisi päästä ihan kuka tahansa). Otin kaikista ennen ja jälkeen -kuvan. 

Eikö olekin ihmeelistä tämä rakupoltto? Melkein kuin taikaa.

Oli todella mukava yhdessä poltella näitä töitä. Jokainen huudahteli välillä toisten ja omille töille. Ihania värejä ja yllätyksiä!

3 kommenttia:

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Oi kuinka hauska tyyppi tuo lintu!

HeidiR kirjoitti...

Hei, Helmi-Maaria! Kiitos. Kyllä se on jotenkin symppis. :)

Katja of Skimbaco kirjoitti...

Aivan mahtavan näköinen!!