Hän oli Keskiviikko
Hänen katseessa loisti kulta. Hän oli kultaa. Hän hymyili aina.
Hänet löydettiin vauvana asumattomasta saaresta läheltä laivareittejä. Hänet huomasi yksinäinen, lapseton nainen ruotsinlaivan kannelta.
Pieni noin kahden kuukauden ikäinen tyttövauva oli maannut kapaloissa männyn juurella keskellä kauneinta heinäkuuta. Keskiviikkona.
Pienen tyttövauvan äitiä etsittiin. Vauva oli terve ja iloinen.
Eikä äitiä löydetty koskaan.
Keskiviikko annettiin hyvää perheeseen adoptoitavaksi. Hänelle annettiin nimeksi Irene. Mutta Irene koskaan ajatellut itseään Irenenä. Hän oli Keskiviikko.
Kun Keskiviikko täytti 16-vuotta, hän lähti kesällä risteilylle Tukholmaan kummitätinsä kanssa. Kun laiva ohitti Keskiviikon synnyinsaaren, tyttö hyppäsi. Hän hyppäsi mereen.
Eikä häntä löydetty koskaan.
**********
TarinaMaanantain 61. aihe.
9 kommenttia:
Oi. Aika aikaa kutakin. Ipi. Hiljaisuuden jälkeen tuhkasta nousee Fenix? :)
Uusi, ehoisempi.
Sehän oli merenneito, Keskiviikko nimittäin.
Eikun puoliksi merenneito ja puoliksi ihminen, siksi sen piti ensin kasvaa maalla ihmisvauvana ja isona siitä tuli merenneito.
Sanna. Pidän sinun tulkinnastasi! :)
Tarina voi olla surullinen tai iloinen varmaankin riippuen asenteesta, jolla sitä katsoo.
Kaunista ja haikeaa...
Niinkö ne juuret vetää..
Surullinen päätös onnellisesti alkaneen löytölapsen elämälle.
Haikeaa...
Hui...
Surullista. Riipaisevaa ja koskettavaa.
Sen laulun kuulee joskus tyvenellä.
Lähetä kommentti