Kunnioitan Kommenttiystävällisiä blogeja

Minä en mielestäni onnistu olemaan kovinkaan kommenttiystävällinen. Iloisena ja ystävällisenä luen kommentteja, mutta usein epäonnistun vastaamaan niihin mielenkiintoisesti. Jos en keksi mitään järkevää sanottavaa, niin kiitän vain ja pistän :) naaman. Välillä en edes jaksa kommentoida, vaikka luenkin kommentit.

Olen seurannut kuinka Kirsti vastaa erittäin aktiivisesti ja henkilökohtaisesti kaikkiin kommentteihin! Mahtava kyky ja motivaatio! Se on todellista nettisosiaalisuutta. Siksi hänen juttujaan on mukava kommentoida ja kommenttilaatikoissa syntyy usein paljon keskusteluja.

En tiedä onko Kirstilla tuo sama kyky myös tavallisissa sosiaalisissa suhteissa. Itse minä olen aika samanlainen kommentoija in-real-life kuin blogissakin. Iloisena ja ystävällisenä kuuntelen, mutta sitten en keksi mitään sanottavaa, hymyilen vain. Tai sitten olen hiljaa. Mutta voi minulle sitten iskeä kommentointiripulikin. Kommentoin joka asiaan ja innolla. Kovin vaihtelevaa eikä helposti ennustettavaa. Ehkä minut voi helposti käsittää väärinkin tuon ailehtelevaisuuden takia takia. Ihmisistä on mukavaa jos toinen käyttäytyy edes jotenkin ennakoitavasti ja ymmärrettävästi. Jos toinen yllättää vähän väliä, niin... Väsyykö siihen? Mieluummin karttelee? En tiedä, mutta olisi mukava tietää.

Talviloma lähestyy

Ensi viikolla alkaa talviloma. Usea taitaa olla jo lomalla parhaillaan?

Mitähän sitä tekisi lomalla? Lasten kanssa voisi käydä jossain ulkona paistamassa makkaraa, jos on hyvä ilma. Minä en hiihdä, luistele, laskettele tai tee mitään muutakaan talvista urheilulajia. Jäljelle jää vain pelkkä oleilu. Mielellään lämpimässä.

Miehellä on sukset. Hiihtää kun säät sallivat. Nyt on ollut vain huono talvi hiihtokelien suhteen. Onko joko ollut liikaa pakkasta tai liian vähän lunta.

Tytöillä on myös sukset. Vanhimmalle pitäisi ostaa sellaiset oikeat monoversiot. Tuo on taas sitä pitäisi juttua. Asioita, jotka pitäisi tehdä mutta... Ymmärrän hyvin miksi nykynuoriso ei osaa hiihtää. Ei tietenkään, koska vanhemmatkaan eivät osaa tai jaksa. Minä olen niitä ihmisiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa latu-urheilu. Ylä-asteella veivät ilon hiihtämisestä, enkä ole sitä saanut takaisin enää sen jälkeen. Vielä ala-asteella hiihtäminen oli ihan mukavaa.

Ei siinä innostusta saa lapsille aikaiseksi, jos vain pari kertaa vuodessa käytetään suksia jalassa. Haaveilen retkihiihtämisestä. Siitä, että hiihdetään keväthangella hitaasti nautiskellen nuotiopaikalle paistamaan makkaraa. Se on sitä oikeaa hiihtämistä!

Hyvää "hiihtolomaa" nyt kuitenkin kaikille, jotka ovat jo sellaisella!

Onko blogimaailmassa rajoja?

Rita antoi minulle hyvän neuvon edelliseen postaukseen:

Älä tee mitään ratkaisuja ahdistuneena. Punnitse vaihtoehdot tyynenä, ja tee OMA ratkaisusi vaikka kuunteletkin muiden neuvoja ja näkökohtia.

Tuosta tuli mieleeni eräs parisuhdeohje: Älä ota avioeroa huonona päivänä!

Mitään suuria päätöksiä ei kannata tehdä pahalla päällä, väsyneenä tai tosiaan ahdistuneena. Mutta kuinka moni jaksaa odottaa tyyntymistä? Kuinka moni hutkii paniikissa ja sitten tutkii? Usein väsyttävät jaksot voivat kestää vuosia. Nykyihmisillä ei taida olla pitkäjännitteisyyttä odottaa kovin kauaa niiden ohimenemistä. Toinen vaihtoehto on jymähtää tuohon lamaannuksen tilaan. (On/off. Max/min. Zen, Alan Watts ja termostaatit. Nyt hymyilyttää, kun muistin tuon.)

*****

Aamulla luin kuten aina ennenkin Positiivareiden aamiaisviestin.

Aamun ajatus on tämä:

Tarvitaanko Merkittäviin Saavutuksiin
koulutusta, varoja, suosituksia ja lupa?
Ei. Merkittäviin Saavutuksiin tarvitaan
Tositoimia.

Kuinka hyvin sopii tähän minunkin tilanteeseen juuri tässä ja nyt!

Samassa viestissä kehotettiin myös haastamaan itsensä julkisesti. Jos on menossa kohti jotain uutta, niin kerro siitä muille!

Oletko muuttamassa elämääsi hiljaa ja
yksityisesti, vai palaako sinussa kipinä
tulta? Kerro kaikille mitä aiot tehdä ja he
tulevat pitämään huolen siitä, että et pääse
unohtamaan tavoitettasi etkä peräytymään
ensimmäisiin vastoinkäymisiin. -Jussi

Tajusin, että niinhän minä olen nyt tehnyt! Olen kertonut muutoksestani yli vuoden ajan: edistymisistä ja vastoinkäymisistä, ettekä te rakkaat tukijani ja lukijani ole minua unohtaneet. Välillä on ollut hiljaisempaa kommenttilootassa. Kirjoitukseni ovat olleet kai tasaisia. Mutta heti tuli kannustusta ja apua, kun vain uskalsin avautua vastoinkäymisten kohdatessa. Vaikka hieman jo mietin, että menikö jo liiallisuuksiin oman sisinpänsä paljastelu.

****

Pitääkö blogimaailmaa pelätä? Mitä tänne uskaltaa kirjoittaa? Jos kirjoittaa vain kauniita ja positiivisia asioita, niin hyvä niin. Mutta usein ne jäävät tyhjiksi sanoiksi helisemään ilman vastaparejaan, negatiivisia tuntemuksia. Sitähän elämäkin on: aaltoliikettä.

Jokainen kirjoittaja voi antaa vain itsensä ja oman maailmansa. Ei sen enempää tai vähempää. Miten hän näkee asiat. Hyvässä tapauksessa tuo salaperäinen itse unohtuu ja jäljelle jää asiat. Ei keskitytä siihen kuka kirjoittaa ja missä mielentilassa vaan mistä hän kirjoittaa ja miksi.

Siinä on hyvä tavoite kaikille kirjoittajille.

Eräs toinenkin nälkätaiteilija

Minulla on ollut erikoinen viikko. Olen ollut koko viikon kotona lasten sairastelun takia. Samaan syssyyn tuli rahapula ja opetuksen mielekkyyden pohtiminen. Miksi opiskelen? Onko tässä järkeä? Mitä sitten?

Luetteko tuota Kirjoittamalla blogia? Olisi mukava tietää. Vai luetteko vain tätä minun blogiani? No, kuitenkin kirjoitin maanantaina sinne väkevällä tunteella viestin, joka aiheutti hämmästynyttä keskustelua. Olen ollut lamaantunut oma viikkoa. Piti tuulettaa. Piti löytää syyllisiä. Inhimillistä. Mutta kun keskustelin erään ystäväni kanssa, selvisi, että jokaiseen koulutukseen kuuluu kohta, jolloin kaikki kyseenalaistetaan. Onko minusta tähän? Onko tämä sittenkään juttuni? Uskallanko hypätä ja levittää siipeni? Ehkä se on se draamallinen käännekohta? 2/3 koulutuksesta mennyt ja 1/3 jäljellä.

Mitä kukin tekee tuossa kriittisessä pisteessä? Joku hiljaisesti häipyy pois koulutuksesta tekemään jotain muuta. Joku ryhtyy melskaamaan... niin kuin minä. Joku ei tee mitään. On vain lamaantunut. Joku ehkä porskuttaa eteenpäin itseensä uskoen sinnillä loppuun asti ilman välitilinpäätöstä.

Minulla oli viime vuonna samanlainen tilaisuus astua kynnyksen yli, hypätä junaan, nousta siivilleni. Uskalsin ottaa sen askeleen. Otin vuorotteluvapaata ja lähdin taidekouluun!

Nyt elämä vaatii tekemään taas jotain. Huomaan, että olen alkanut jarrutella, varmistella, pelätä, olla huolestunut. Pian vuorotteluvapaa loppuu. Mitä sitten tapahtuu? Onko minusta taiteilijaksi? Saanko tarpeeksi tukea?

Pärjäänkö? Uskallanko? Teenko u-käännöksen?

Ismo (entinen tns liukuva kirjoituslinjalainen kirjoitti blogiinsa näin):

Kirjoittaminen on tulevaisuudessa minun ainut kotini ja muu taide siihen rakennettu terassi.

On olemassa Kafkan teksti - nälkätaiteilija. Haluaisin lukea sen alkuperäisenä versiona. Olen nähnyt siitä kaksi sarjakuvaversiota. Kummatkin saavat minut muuttumaan. Samaistun siihen nälkäänäkevään taiteilijaan, joka ei voi muuta kuin nähdä nälkää, koska se on sen luonto.

Olen koko viikon halunnut palavasti lukea tuon Nälkätaiteilijan. Luin meidän blogista, että sitä oli luettu myös kirjoittajalinjalla. Tänään minun mittani kotonaolosta täyttyi ja lähdin ovet paukkuen vapaita ilmoja haistelemaan (ikävä kyllä meni vähän liian dramaattiseksi, olisi pitänyt aikaisemmin tajuta tarvitsevansa hengähdystä äidinhommista). Menin kivikoululle ja mieheni jäi hoitamaan lapsia pariksi tunniksi. Oskari, eräs kirjoituslinjalainen oli onneksi koululla kirjoittamassa, joten pääsin sisälle. Kirjoitin ensin hieman lyhytproosaa. Purin tunteitani tekstiksi. Sitten aloin kaivella monistenippuja, jotta löytäisin sen Nälkätaiteilijan. Löysin sen vihdoin ja istuin kankaiseen nojatuoliin lukemaan. Rauhassa ja hiljaisuudessa. Kyllä. Niin se on. Nälkätaiteilija on nälkätaiteilija, koska muuta ei voi.

Tulin kotiin. Mietteliäänä.

Kun vihdoin pääsin rauhassa illalla nettiin, niin huomasin GS:n pitkästä aikaa kirjoittaneen jotain blogiinsa. Ja hän puhui kuin tilauksesta samoista asioista mitä päässäni pyöri!

Esimerkiksi näin:

Jotkut puolestaan ovat päättäneet väheksyä järjen merkitystä - tunnemme varmasti näitä räiskyviä taiteilijaluonteita, originelleja jotka kokevat olevansa elossa vain sikäli kuin heillä on intohimoja, tunteita. Taiteilijaluonne ei halua älyllistää, koska se on kuin tukahduttava pakkopaita, joka piilottaa todellisuuden ja ihmisyyden monimuotoisuuden kaavamaisen hajuttoman mauttoman ja värittömän valepuvun alle.

Minulla on siis nyt ristiriita ratkaistavana. Kuinka pystyn olemaan luova ja vapaa taitelija, mutta samalla voin olla vastuuntuntoinen äiti ja puoliso? Nälkätaiteilija en pysty olemaan, enkä ikuinen opiskelija. Minä noin 20-vuotiaana jo tosin päätin, että minä opiskelen ikuisesti enkä mene ikinä töihin, koska uuden oppiminen ja oivaltaminen oli niin hauskaa. Sitten minut patisteltiin kuitenkin töihin ja onhan sekin ihan kivaa ollut, niin kauan kuin on jotain uutta opittavaa. Heti kun työt rutinoituu, niin homma tuntuu tuskalliselta. Minut on selvästikin luotu projektityöhön. Tiedän, että onnellisin olisin jos päivätyöni olisi ideoinnin, suunnittelun, ongelmanratkaisun, luovuuden ja taiteiden parissa.

Raha-asioita tai rahan ansaitsemisesta en välittäisi tippaakaan. Siksi kai ärsyynnyn, ahdistun, materialismista ja kaikenmaailman rahapuheista. Voisin hyvin elää sillä kansalaispalkalla ja olla "vain" taiteilija, jos siis minulla ei olisi lapsia. Olen aina jotenkin uskonut siihen, että elämä kantaa ja rahaa ilmaantuu aina jostain. Mitä siitä murehtimaan?

Minä etsin kuitenkin tuota GS:kin mainitsemaan tasapainoa järjen ja tunteen välillä:

Viisauden löytäminen edellyttää tähtäämistä järjen ja tunteen vastakkainasettelun väliin. Meidän ei ole syytä kiistää tunteitamme eikä meidän ole tarve väheksyä järkeämme.

Miten siis olla vapaa taiteilija, mutta kuitenkin elää ilman rahahuolia tai ilman, että syyllistettäisiin muiden siivellä elämisestä? Tämä tiukka rahatilanne stressaa puolisoani nyt aivan liikaa. Hän ottaa liikaa paineita ja vastuuta ansionhankkimisesta. Se paine sitten kohdistuu minuun ja minä sitten häiriinnyn siitä. Ketjureaktio.

Mitä keinoja löytyisi? Voittaa lotossa paljon rahaa? Löytää sponsoreita? Tyytyä siihen, että pitää tehdä ns. järkevää päivätyötä, jotta voisi sitten rahoittaa kirjoittamisen ja muun luovuudesta nauttimisen? Mutta epäilen, että tässä tilanteessa voimat ja aika ei riitä kuin päivätyöhön. Lapset vievät kyllä iltaisin kaiken ajan. Siinä tilanteessa on edessä väsyminen, lamaantuminen, turhautuminen, tyytymättömyys ja lopulta elämä tuntuu taas ihan elämättömältä. Eikä kotona ole yhtään onnellinen äiti.

Olen nyt totisesti siinä kriittisessä pisteessä. Näen edessäni ainakin kaksi tietä. Toinen vie takaisin päin entisiin kuvioihin, toinen vie tuntemattomaan ja epävarmaan tulevaisuuteen.

Karkulainen kiinnostaa

Kyllä on ovelasti suunniteltua mainontaa Kissiltä tämä Karkulaisen metsästäminen. Kirjoitin Karkulaisesta aikaisemmin täällä. Näköjään Karkulainen päätyi tilastojen kautta minun blogiini ja on nyt ilmoittanut bloginsa tuonne Blogilistallekin. Heh.

Toisaalta ärsyttää ja toisaalta kiehtoo. Tehosihan se minuunkin. Jopa minuun!

Kirjoitin äsken Palkkiometsästäjien sivuille näin:

"Hei! Tämähän on kilpailu jota sponssaa Sonera ja Pohjola. Katsoitteko osallistumislomaketta? Jatkossa tulee jotain kisoja, joissa voi voittaa palkintoja. Hyvin suunniteltua kampanjointia. Pian tietenkin Karkulainen ajelee autolla pitkin Suomea ja se, joka hänet näkee ja soittaa Kissiin ekana, voittaa jonkun palkinnon. Eikö sellainen kisa ollut joskus aikaisemmin jollakin radiokanavalla? Kesällä? Karkulainen varmaan lähtee 7.5.2007 ajelemaan pitkin Suomea autolla, jossa lukee isolla KARKULAINEN, SONERA ja POHJOLA . . HeidiHahmo"

Näin sitä käytetään blogimaailmaa hyväksi kaikenlaisissa jutuissa... Onkohan tämä omaa keksintöä vai löytyykö ulkomailta esikuvia? Oikeastaan ihan ovela juttu.

Perustin uuden blogin

Juuri, kun Vuodatus aikoo uusiutua tuliterien servereiden avulla, ajattelin perustaa blogin sinne!

Sen nimi on Hennan kuvat. Katsokaa, niin tiedätte mistä on kyse.

ValokuvaTorstai: Vastakohdat

Kuu ja venus.
Montako vastakohtaisuutta löydätte kuvan tarinasta?
Kuva sisältää lähes aina tarinan.
Aiheena siis vastakohdat.

RunoTorstai: Vastakohdat

Pitääpä nyt miettiä aihe tähän omaan aiheeseen... ;) Mukava, että runotiimi hyväksyi ehdotuksen. Hyvää hiihtolomaa kaikille! Jollakin se on nyt, ensi viikolla tai sitten vasta kahden viikon päästä.

Nyt on hyvä mainostaa Limingan taidekoulun novellikisaa, jossa pitää kirjoittaa lyhyt manaus! Te varmaan osaatte helposti tehdä sellaisen. Ainakin tämä kuulostaa manaukselta!




IHANAA KUOLEMAA

Sokerisia ruusuja kermavaahdossa,
vanhat raatomadot kiemurtelevat
innoissaan.
Aurinko lämmittää,
sydän sulaa,
naapuri heittää verta parvekkeelta alas.
Nuori mies soittaa pihalla huilua
keltaiset linnut olkapäillään.
Likakaivo täyttyy
ja tunkee haisevan sisällön vessaani.
Voisin oksentaa ja nauraa
yhtä aikaa.

Brenda Shoshanna: Askelmat rakkauteen

TOINEN ASKELMA

Jokainen, joka tulee eteesi, on vain osa itseäsi.

Olet vetänyt tätä ihmistä puoleesi vain nähdäksesi hiukan paremmin. Se, minkä hylkäät toisessa, on vain jotain minkä kätket ja hylkäät myös itsessäsi.


HARJOITUS (s. 51):

Vastaa seuraaviin kysymyksiin:

1. Onko mahdollista, että jokaisessa, jonka tapaan, on jotakin vikaa?

2. Onko todella minun tehtäväni pysyä etäisenä ja tuomita kaikki?

3. Kuka teki minusta tuomarin ja valamiehistön?

4. Voisiko todella olla mahdollista, että ei ole ketään, joka täysin ansaitsisi rakkauteni?

Heti kun kysymme itseltämme nämä kysymykset, pelko vähenee ja näkökulma laajenee välittömästi.

**********************

Tämä on Zen ja rakastumisentaito -kirjan harjoituskirja. Sitä voi käyttää myös itsenäisesti. Kirjassa on tehtäviä ja tilat joihin voi kirjoittaa. Nappasin tämän kirjan tänään kirjahyllystäni. Olin tehnyt sen tehtävät 31.5.2006. Pelottavaa on, että vastaukset ovat sellaisia, joita olisin voinut kirjoittaa tässä ja nyt! Ihan kuin aika ei olisi mennyt mihinkään. Henkistä kehitystä ei olisi tapahtunut ollenkaan.

Vai johtuuko samat vastaukset siitä, että tunnen itseni? Tunsin itseni tuolloin ja tunnen nyt. Mutta sittenkään en ole hyväksynyt jotain asioita, koska edelleen valitan niistä sisäisesti?

Yhdessä kohdassa piti tehdä luettelo ominaisuuksista, jotka hylkään toisissa. Käskettiin miettiä, että onko ne jotain sellaista mitä minun on vaikea kohdata itsessäni. Omassa listassani luki näin:
- tylsyys
- tyhjänpäiväiset puheet
- harmaus
- tavanomaiset harrastukset ja arvot (materialismi)

Jaa, ehkä minä itse olen tylsä ja harmaa? Puhun tyhjänpäiväisistä asioista. Harrastan todella tavanomaisia juttuja: bloggaan, kirjoitan ja luen. Arvoni ovat mitä ovat. Mikä tuossa materialismissa minua aina ärsyttää?

Suosittelen tutustumaan tuohon pieneen kirjaseen! Itse aion pistää kirjan talteen ja katsoa taas jonkin ajan kuluttua, että vieläkö valitan samoista asioista.

RunoAivo: Ole, ole, ole

Tämä on hauskaa ajanvietettä myös.

RunoAivo

Tässä on äsken pelaamani runo:

Ole, ole, ole

sanat
kysyt lintua saalistamaan
taivaiseen
pinnalle tehtäväni rinnassa
koskettimia vääriä
ei rinnettä haaveilen ulkopuolelta
osoite kuunnellut
hyödyttömyyden ole maahan
kiintynyt tähtenä

Kuva-arvoituksia ajankuluksi

Tarjoan ilmaista aivojumppaa! Mitä seuraavissa kuvissa on? Mitä ihmettä tapahtuu? Vastaukset kommenttilootaan. :)

Lisäsin vielä yhden kuvan. Nuo kaksi viimeistä esinettä ovat nimittäin minullekin arvoituksia! Ne ovat kirpputorilöytöjä. Mistä maasta? Kuinka vanhoja? Mitä tuossa kiinalaisen tai japanilaisen pöydän kuvassa oikein tapahtuu?!?

PakinaPerjantai: Lemmikki on kukka

luhtalemmikki (kuva Jari Taivaisen Nettikasviosta)

Lemmikki on kevään sininen kukka. Myosotis scorpioides.

Ruotsiksi kukan nimi on Förgätmigej. Englanniksi forget-me-not.

Älä unohda minua, kukka huutaa!

Lemmikki on lemmen, uskollisuuden ja ikuisen rakkauden symboli. Lemmenkukka.

Kiinnostuitko? Lue lisää lemmikistä täältä.


Ps. Lemmikki on myös naisen nimi. Vuonna 2000 - 2006 annettiin 31 kauniille tyttövauvalle nimeksi Lemmikki. Mutta tämä on jo täysin toinen tarina.

RunoTorstai: Ystävä

Aiheena ystävä.



Valkoinen lippalakki
pitkät vaaleat hiukset
leikkii minun kanssani
hiekkalaatikolla
hymyilee
tyttö antaa lakkinsa minulle
juoksen kotiin

"Äiti, äiti, minä vihdoin löysin ystävän!"

"Kultarakas, mehän muutamme takaisin Suomeen huomenna."

Hyvää ystävänpäivää!

Kuva stock.xchng/bizior

Todellinen rakkaus herää, kun löydät rauhan intohimosta ja intohimon rauhasta.
Deepak Chopra

Miellyttäviä uusia tuttavuuksia

Olemme viime ja tämän viikon tutustuneet koulussa lyhytproosaan. Olen ihastunut! Lyhyttä ja mukavaa luettavaa. Sopii minulle ja minusta on myös mukava kirjoittaa sellaista.

Sijaisopettajamme Paavo auttoi meitä eilen valitsemaan sopivaa luettavaa kirjastosta. Matka kirjastoon oli mielenkiintoinen. Ainakin fiktiivisessä mielessä. Minulla on tässä tietokonepöydälläni seuraavat kirjat:

Franz Kafka Keisarin viesti
Lauri Levola Pimeä tavarajuna
Jorge Luis Borges Hiekkakirja
Armas Alvari Varmat tapaukset
Rosa Liksom Yhden yön pysäkki
Daniil Harms Sattumia

Pidin erityisesti Daniil Harmsin kummallisista ja tragikoomisista tarinoista.

Tänään kirjoitimme kaikki pieniä tarinoita hieman samaan tyyliin. Paavo luki niitä ääneen ja meillä oli hauskaa. Vaikka aiheena oli kuolema. Mutta mikäs sen hauskempaa kuin musta huumori? Paavokin oli tyytyväinen kirjoitusten tasoon.

Suosittelen tutustumaan novellikokoelmiin ja muuhun lyhytproosaan, jos ette ole aikaisemmin sellaista lukeneet. Ne eivät ole yhtään sen vähäisempiä teoksia kuin tiiliskiviromaanit. Ehkä se on jopa parempaa... Täytyy osata kirjoittaa hyvin, että koko idean saa mahtumaan lyhyeen tekstiin.

(äh, yritin laittaa linkkiä muutamaan Kirjoittamalla Blogin postaukseen, mutta Vuodatus on hitaana. Lisään linkit myöhemmin. Pahoittelen.)

Päivitys: nyt on 3 linkkiä lisätty

Matkalla jonnekin

Jokainen askel on eteenpäin. Aika juoksee huolimatta siitä, että onko polku tuttu vai outo. Olemme matkalla.

Ostin viikonloppuna uusimman Voi hyvin! -lehden. Siinä oli juttua Brandon Bays nimisestä naisesta ja hänen kirjastaan Matka kohti elämänmuutosta ja paranemista.

Hän pääsi eroon kohdustaan olevasta kasvaimesta henkisillä menetelmillä. Siitä innostus tähän kirjaan. Kirjassa käsittääkseni kuvataan, miten jokainen voi tehdä ohjatusti Matkan itse. Baysin englanninkielisillä sivuilla The Journey sanotaan näin:

"The Journey, pioneered by mind body healing expert Brandon Bays, provides a road-map to the unlimited healing potential that exists in each one of us. The Journey is a simple, yet powerful step-by-step process that gives us the tools to access our body's infinite wisdom and elicit its own healing power, getting to the root cause of any long-standing difficulty, fear or block. The core belief is that it's possible to heal anything at a profound emotional and physical level, to clear out old issues for good and to know absolute clarity, freedom and joy."

Nyt minua ei kiinnosta se, että puhuuko Bays totta tuosta ihmeparantumisesta. Tuntuu aika uskomattomalta. Olen skeptinen.

Mutta tuon Matkan läpikäyminen kiinnostaa luovana ja kirjoittavana ihmisenä. Siitä voisi olla hyötyä kirjoitus- ja luomisprosessissa. Voi hyvin! -lehdessä kuvattiin, että Matkan voi käydä läpi vaikka ystävän kanssa. Mennään tunteesta toiseen ja mielikuvasta toiseen ohjeiden mukaan. Ystävä kirjaa asiat ylös. Kirjoittavana ihmisenä voisi kirjoittaa kaiken itse muistiin. Kestää n. 2 tuntia.

Se mitä lehdessä luin muistutti kovasti valaistuskokemusta. Ensin käydään kaikki läpi niin, että jäljelle jää tyhjyys ja pimeys. Kun sinne uskaltaa "astua", on vuorossa valo ja kirkkaus. Aivan kuin meditoidessa pyritään tyhjentämään mieli ja rauhoittamaan päässämme se apina, joka perii aivojamme sormillaan. Vanhaa asiaa myydään uusissa kääreissä miljoonannen kerran.

Minun täytyy saada tuo kirja käsiini ennen kuin osaan sanoa aiheesta tämän enempää .

PakinaPerjantai: Melodia

Aiheena tänään Melodia.


Sing us a song, youre the piano man
Sing us a song tonight
Well, were all in the mood for a melody
And youve got us feelin alright

Billy Joel, Piano Man

Tuo laulu on ollut minun melodiani tänään ja eilen Idols-Ari Koivusen laulamana. Upea ääni, upea melodia.

Melodia on sävelmä. Se on sarja säveliä peräkkäin. Sen voi laulaa tai soittaa vaikka pianolla. Kaikki mikä soi on melodiaa. Mutta kaikki ei kuulosta hyvältä. Kaikki ei jää päähän soimaan.

Billy Joelin laulussa ihmiset halusivat kuulla melodian, jotta olisivat unohtaneet elämänsä edes hetkeksi.

Its a pretty good crowd for a saturday
And the manager gives me a smile
cause he knows that its me theyve been comin to see
To forget about life for a while
And the piano, it sounds like a carnival
And the microphone smells like a beer
And they sit at the bar and put bread in my jar
And say, man, what are you doin here?

Kauniit laulut vievät meidät arjesta haaveisiin, unelmiin, muistoihin, tulevaisuuteen. Melankoliset laulut saavat meidät surullisiksi ja itkemään. Sininen näyttää entistä sinisemmältä. Pirteät pop-rallatukset saavat meihin virtaa. Menokenkä alkaa naputtaa. Tahtoo tanssia!

Millainen sävel saisi meidät pysähtymään tähän hetkeen?

Hiljaisuus.

Särähtelevä hiljaisuus, joka tuntuu tärykalvoissa.

Hiljaisuuden melodia.

Oh, la la la, de de da
La la, de de da da da

Me tykätään Arista!

Me ollemme kuunnelleet Ari Koivusen eilisistä Idols-esitystä ihan onnessaan! Tytöt ovat tanssineet Piano Manin tahdissa olohuoneen lattialla.

Se löytyy tällä hetkellä YouTubesta. Joku ystävällinen ihminen laittoi sen sinne.En tiedä kauanko on siellä. Eikös tuohon ole MTV3:lla tekijänoikeudet?

Mutta kuunnelkaa kappale vielä kun voitte!

Sittenkin koulukiusaamisesta

Tämä on ollut nyt puheenaiheena blogimaailmassa (siis ainakin Allyn blogissa). En olisi halunnut tähän enää palata. Itseäkin koulukiusattiin yläasteella. Se oli enimmäkseen nimittelyä ja sitä, ettei otettu mihinkään mukaan. Olin näkymätön nurkassa kyhjöttäjä. Omituinen.

Minua ärsytti se Voimala, jossa Kana ja Heidi Kyrö olivat haastateltavana. Miksi? Juuri sen takia, että he väittivät kiusaamisen kasvattaneet heitä ja tehneet heistä vahvempia. Eivät paljon näyttäneet tunteitaan ja sitä, että kuinka syvältä kiusaaminen on koskettanut. Kuinka on itketty kotona yksin. Eivätkä kertoneet oikeaa syytä kiusaamiseen. Kuka uskoo, että hyvät koulunumerot olivat se syy? Kyllähän persoona on merkitsevä tekijä siihen osaako tulla toimeen muiden kanssa. Huomasin, että he olemmat olivat ainokaisia. Ei ollut sisaruksia, joiden kanssa olisi voinut kotona harjoitella sosiaalisuutta. Itse olen iltatähti ja olin kouluun mennessäni täysin ulkona siitä, että miten muiden lasten kanssa käyttäydytään. Sillä oli omalla kohdallani iso merkitys.

Heidi Kyrö on 29-vuotias ja Kana taitaa olla samaa ikäluokkaa.

Itse olin tuossa ikävaiheessa sellaisessa "minäpä olen kovis" -vaiheessa. Näytän kaikille. Mulla on itsetuntoa jne. Oikeasti minä olin kasvattanut vain ympärilleni valtavan vahvat muurit ja suojan suojellaakseni haurasta sisintäni.

Minulla ei oikeasti ollut vieläkään hyvä itsetunto. Minulla oli hyvät roolinaamiot. Niiden alla olin edelleen hukassa.

Vasta kun minusta tuli äiti, jouduin kolmekympinkriisiin, uuvuin ja äitini kuoli, jouduin kohtaamaan itseni sellaisena kuin olin. Se oli rankkaa. Mutta palkitsevaa. Se vaati rehellisyyttä ja nöyrtymistä.

Haluaisinkin, että seuraavassa tv-ohjelmassa haastateltaisiin noin 40-vuotiaita ihmisiä, joita ovat "selvinneet" kiusaamisesta. Mitä he kypsässä iässä ovat mieltä kiusaamista?

Vasta 30 ikävuoden jälkeen ihminen on tarpeeksi kypsä. Mitä tuo sitten merkitseekään... Alle 30-vuotias vielä etsii itseään. Tietenkin tuo 30 vuoden rajapyykki on suuntaa-antava ja riippuu täysin ihmisen kokemuksista. Ehkä 40-vuotiaat sanovat, että höpöhöpö: Totuus löytyy vasta keski-iässä.

Henkinen kehitys jatkuu ikuisuuden?

ValokuvaTorstai: Kengät

ValokuvaTorstain aiheena kengät.

RunoTorstai: Kengät

Tällä kertaa innoituksena toimi tekstilainaus kengistä.


Minulla on yhdet talvikengät
kuluneet ja pehmentyneet
ei korkoja
nauhat
jalkani viihtyvät niissä

on myös yhdet saappaat
korot on
tuskalliset kengät
tekevät jalkani kipeiksi
koreilua
ei mitään järjellistä syytä
käyttää sellaisia

kesäisin ja syksyisin
lenkkareissa
puistoissa ja kaupungilla
ei kovin kaunista
eipähän jalat kipeydy

Sellainen minä olen.

Tämä oli odotettavissa

Joku on perustanut adressin, koska ei enää jaksa kuunnella...

Sen nimi on Susan Kuronen - lopeta se avautuminen. Jo lähes 7000 nimeä kasassa.

Bloggaritapaaminen Musteklubilla

Eilen oli 4 bloggaria runotapahtumassa. Saattoi siellä olla useampikin, mutta tunnistin vain nämä. Keitä he olivat?

Kirjoitin tapahtumasta tuonne Kirjoittamalla blogiin.

Lukekaa sieltä. Olkaa hyvät. :)

Pakkasaamu

Aamu. Pakkasta -30 astetta. Käyn aamupesulla. Puen itseni, lapset, juon kupillisen kahvia ja syön banaanin. Laitan paksun takin päälleni, mustan pipon ja mieheni pelottavan näköiset kolmisormiset hiihtohanskat. Muistutan hummeria. Nostan sinisen pyykkikorin syliini. Aukaisen ulko-oven ja lämmin höyrypilvi karkaa pimeälle pihalle. Kävelen metallinvihreän autoni luokse. Lasken pyykkikorin lumeen. Irroitan sähköjohdon. Istun autoon. Penkit ovat kivikovat ja jäiset. Auro hurahtaa kevyesti käyntiin.

Kävelen saunaan pyykkikorin kanssa ja ripustan vaatteet naruille kuivumaan. Menen sen jälkeen autotalliin. Käynnistän mieheni auton ja ajan sen ulos tallista. Otan kaksikoroketta ja vien omaan autooni. En saa oikeanpuolista takaovea auki. Se on jäätynyt kiinni. Huomaan, että autotallin ovet jäivät auki. Käyn laittamassa ne kiinni. Taivaalla on tähtiä. Kuu paistaa himmeästi puiden takaa. Eilen illalla kuu oli turvonnut, epämuodostuneen näköinen, vahvan emmentaalin värinen läiskä taivaanrannassa.

Kävelen sisälle asuntoomme. Mies lähtee töihin. Antaa lapsille pusut ja halit. Minulle hyvää koulupäivää, hänelle hyvää työpäivää. Autan nuorimmaista pukeutumisessa. Hoputan lapset ulos ja autoon. Otan reput lattialta. Kävelemme reippaasti. Lapset kipuavat autoon. Yritän saada peräkonttia auki. Sekin on jäässä.

Istun autoon ja lähden ajamaan kohti päiväkotia. Lapset laulavat Ratiritiralla, tuli talvi, halla. Auto on kankea. Pyörät parahtelevat, eivät halua pyöriä.

Taivaanrannassa näkyy punainen juova. Aurinko on nousemassa.

Vakavia kysymyksiä sukupuolesta

(Otin äsken kuvan jäisestä ikkunasta. Kamera teki temput ja värjäsi kuvan alaosan purppuraksi.)

Kuusivuotias tyttöni esitti minulle eilen vaikean kysymyksen. Niitä tulee aina silloin tällöin. Hän kysyi: "Miksi on olemassa vain tyttöjä ja poikia? Miksei ole muita?"
Mietin hetken ja vastasin: "Koska ei tarvita muita." En kyllä ollut oikein varma vastauksesta.

Heti tuon jälkeen mieleeni tuli Hillon blogin homoparaatiaihe. Mietin myös, että onhan olemassa neljä erilaista sukupuolta. Mutta päätin, että ehkä on liian varhaista puhua siitä kuusivuotiaalle. Oman sukupuolen voi selvittää Sexpon sivuilla, jos sitä ei itse tiedä.

Itse sain äsken seuraavan tuloksen:

SINÄ OLET SUKUPUOLINEUTRAALI MIES

Olet sukupuolineutraali eli sukupuolisesti sitoutumaton. Et pidä meteliä sukupuolesta, etkä tuo omaa sukupuoltasi mitenkään erityisesti esille. Persoonaasi ei hallitse eikä määritä vahvasti sen enempää mieheys kuin naiseuskaan. Olet sukupuolisuuden suhteen tasapainoinen. Sukupuoleen liittyvässä itseilmaisussa olet melko pidättyväinen - jopa sukupuolipihtailija. Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon ja otat siihen mielellään etäisyyttä ja toimit yksilöllisesti, etkä sukupuolimäärittyneesti.

Olet mies. Sinulla on hiukan miehekkäitä persoonallisuuden piirteitä ja toiminnan tyylejä. Persoonassasi on ripaus miehekkyttä mutta ei juurikaan naisellisuutta.

Tulet hyvin toimeen naiseutta ja mieheyttä itsessään yhdistävien androgyynien sekä sukupuolineutraalien ja naisten kanssa, koska sukupuolinen profiilisi ei ole niin kovin kaukana muista ryhmistä.

Hassua. Itse asiassa olen viime aikoina pitänyt itseäni enemmän naisellisena kuin pitkään aikaan. Ennen sain tuosta testistä androgyynin (olen tehnyt sen useampaankin kertaan). Pidän itseäni androgyyninä. Koen usein, että minä olen nainen, jolla on miehen aivot. Liittyy kai siihen, että pidän kaikesta loogisesta, atk:sta, teknisistä jutuista ja pitkistä teoreettisista keskusteluista. Ja olen ainakin aikaisemmin ymmärtänyt miesten ajatusmaailmaa helpommin kuin naisten. Mutta nyt tämän taidekouluvuoden aikana olen kyllä oppinut ymmärtämään ihmisiä paljon paremmin. Erittelemättä heitä mitenkään naisiin tai miehiin.

Tuon tajusin tämän testin lauseen kohdalla: "Joskus minun on vaikea ymmärtää naisen ajatuksenjuoksua." Ennen olisin varmasti laittanut kohtaan rastin. Mutta nyt vain ihmettelin, että miksi pitää korostaa naisen ajatuksen juoksun olevan vaikeaa? Kyllähän miehetkin ajattelevat usein kovin hassusti.

Minun on joskus vaikeaa ymmärtää IHMISEN ajatuksenjuoksua. Siihen varmasti hyvin moni voi laittaa rastin. Tuskin kukaan ymmärtää jokaista täydellisesti. Jos luulee ymmärtävänsä, elää harhassa.

Miten te olisitte vastannut tyttäreni kysymykseen?

LISÄYS: Mutta tottahan toki olen kai loppujen lopuksi nainen ja naisellinen muodoiltani. Onhan minulla kolme lasta. Mutta täytyy sanoa, että kaikkein naisellisimmaksi tunsin itseni raskaana ollessani. Olin hormoonien pyörityksessä.

LISÄYS2: Chi kirjoitti aiheesta kirjoituksen nimeltä Liian feminiininen.

Sunnuntaitaikinaa

On taas se aikakausi. Haluttaa leipoa! Viime viikonloppuna leivon lasten kanssa vaaleita kakkusia (ljusa kakor). Niihin tulee voita, sokeria, jauhoja, maitoa, hirvensarvisuolaa, soodaa ja leivinjauhetta. Yksinkertainen resepti, mutta niiden maku on ihan ainutlaatuisen hyvä!

Paistoin viikko sitten myös suklaapeltileipää.

Tänään leivoimme kaneliässiä. Niidenkin resepti on yksinkertainen. Tuossa ylhäällä kuvassa on tulos. Lapset olivat paljon luovempia kuin minä. Pelliltä löytyi myös kanelisia o- ja u-kirjaimia sekä käärmeitä.

Innostuksen leipomiseen sain siitä, että nyt meillä ei ole yhtään ylimääräistä rahaa. Vuorotteluvapaakorvaus ei ole suuri, mutta taidekoulumaksut ovat. Jos haluaa herkutella, parempi tehdä herkut itse. En ole kyllä aivan varma, että tuleeko nykyisin halvemmaksi leipoa itse.

Saa nähdä kauanko tätä innostusta kestää. Ehkäpä voisin leipoa pullaankin pitkän tauon jälkeen. Tutkin maustekaapin sisältöä ja huomasin kuivahiivan menneen vanhaksi vuonna 2005. Silloin on siis viimeksi leivottu pullaa. Äkkiä tuo aika juoksee.

PakinaPerjantai: Koulumuisto

Nyt siellä pakottavat muistelemaan koulua. Minähän olen nytkin koulussa! Taidekoulussa. Mutta muistellaan sitä aikaa, kun olin ala-asteella. Parhaimmat muistot löytyvät sieltä. Ylä-aste oli aika surkeaa aikaa.

Koulumuistoja

Hiekkapiha, tasakattoinen koulurakennus, noin parikymmentä oppilasta, kettinkiset keinut, puinen kiipeilyteline sinisine köysineen.

Tyttöjen ja poikien vessa. Sisäänmenot ulkoapäin. Kerran tehtiin rynnäkkö tyttöjen kanssa poikien vessaan. Siellä haisi enemmän pissalle kuin meidän vessassa.

Alaluokassa 1-2 luokkalaiset, yläluokassa 3-6 luokkalaiset. Alaluokan opettaja oli usein tai lähes aina äitiyslomalla. Yläluokan opettaja läheni eläkeikää. Hän haisi välillä kummalliselle ja kertoi omituisia juttuja.

Seinillä oli vanhat aakkoset 1960-luvulta. Kopiot otettiin sellaisella kammettavalla jutulla, joka haisi hyvin voimakkaasti. Kopioissa kirjaimet olivat sinisiä. Kaapissa oli nisäkkäiden luurankoja, vanhoja mustekyniä ja -pulloja. Paras juttu oli avaruudesta kertova häkkyrä. Siinä oli aurinko, maa, kuu ja muita planeettoja. Siinä oli kahva, josta pyörittämällä aurinkokuntamme pyöri. Päivät ja yöt vaihtuivat maapallolla.

Pihalla leikittiin Kuka pelkää mustaa miestä -leikkiä. Sitä sai leikkiä vielä silloin sillä nimellä... Sitten oli se kymmenen tikkua laudalla.

Talvella laskettiin mäkeä ja leikittiin kukkulan kuningasta.

Jouluna oli joulujuhla. Keväällä äitienpäiväjuhla. Minä olin monta kertaa tiernapojissa esiintymässä (meillä ei ollut monta laulutaitoista poikaa).

Silloin tällöin mentiin bussilla kirkonkylälle hammaslääkäriin. Odotusaulassa oli fortunapeli. Minua pelotti ensimmäisellä kerralla hammaslääkäri ja kiemurtelin tuolissa. Lääkäri tukisti minusta hiuksista ja rauhoituin. Muistan sen kyllä vieläkin. Kukaan muu ei ole minua koskaan tukistanut kuin se lääkärisetä. Oikeastaan. Sehän on hyvä juttu. Se ettei minua ole tukistettu kotona.

Minulla oli yksi tosi hyvä ystävä ala-asteella. Kirjoitin hänelle omatekoisia lehtiä ihan ilahduttamisen ilosta. Emme enää pidä yhteyttä. Mutta muistan häntä edelleen lämmöllä. Hän oli minulle tuolloin tärkeä.

Yksi toinen ystävä on jäänyt näihin päiviin asti. Hän oli silloin enimmäkseen riesa ja se kolmas pyörä. Mutta nyt osaan jo häntä arvostaa. Luultavasti mummoinakin olemme yhteydessä toisiimme.

ValokuvaTorstai: Sattuma

Valokuvatorstaissa aiheena Sattuma. Allyaliaksella oli omassa otoksessaan pienoinen sirkka. Itse näin siskoni keittiössä erittäin suuren heinäsirkan viime kesänä Etelä-Ruotsissa! Se kai halusi sattumaksi soppaan tuijottaessaan meitä sähköhellan päältä.

RunoTorstai: Sattuma

Aiheena on sattuma.


seison pakkasen kanssa
hiljaisella museon pihalla
vanha puinen ovi
avaimenreikä
katson siitä sisään
pimeää
jäätynyt ruosteinen rauta
ruskea karhea houkutteleva
kuuma kostea punainen
kieleni
rauta hohkaa kylmyyttä

Kuinka lähelle voin mennä?

vähän lähemmäs
vielä hieman

naps!

kieli koskettaa
tarttuu kiinni
jään ansaan
satimeen
täysin liikkumatta
minuutin
ikuisuuden

vedän hiljaa
lopetan
lasken kymmeneen
repäisen!

verta suussa
kieli turpoaa

polvilleni portaille
mykkyräksi
äänettömästi huudan
minä pieni