Onko blogimaailmassa rajoja?

Rita antoi minulle hyvän neuvon edelliseen postaukseen:

Älä tee mitään ratkaisuja ahdistuneena. Punnitse vaihtoehdot tyynenä, ja tee OMA ratkaisusi vaikka kuunteletkin muiden neuvoja ja näkökohtia.

Tuosta tuli mieleeni eräs parisuhdeohje: Älä ota avioeroa huonona päivänä!

Mitään suuria päätöksiä ei kannata tehdä pahalla päällä, väsyneenä tai tosiaan ahdistuneena. Mutta kuinka moni jaksaa odottaa tyyntymistä? Kuinka moni hutkii paniikissa ja sitten tutkii? Usein väsyttävät jaksot voivat kestää vuosia. Nykyihmisillä ei taida olla pitkäjännitteisyyttä odottaa kovin kauaa niiden ohimenemistä. Toinen vaihtoehto on jymähtää tuohon lamaannuksen tilaan. (On/off. Max/min. Zen, Alan Watts ja termostaatit. Nyt hymyilyttää, kun muistin tuon.)

*****

Aamulla luin kuten aina ennenkin Positiivareiden aamiaisviestin.

Aamun ajatus on tämä:

Tarvitaanko Merkittäviin Saavutuksiin
koulutusta, varoja, suosituksia ja lupa?
Ei. Merkittäviin Saavutuksiin tarvitaan
Tositoimia.

Kuinka hyvin sopii tähän minunkin tilanteeseen juuri tässä ja nyt!

Samassa viestissä kehotettiin myös haastamaan itsensä julkisesti. Jos on menossa kohti jotain uutta, niin kerro siitä muille!

Oletko muuttamassa elämääsi hiljaa ja
yksityisesti, vai palaako sinussa kipinä
tulta? Kerro kaikille mitä aiot tehdä ja he
tulevat pitämään huolen siitä, että et pääse
unohtamaan tavoitettasi etkä peräytymään
ensimmäisiin vastoinkäymisiin. -Jussi

Tajusin, että niinhän minä olen nyt tehnyt! Olen kertonut muutoksestani yli vuoden ajan: edistymisistä ja vastoinkäymisistä, ettekä te rakkaat tukijani ja lukijani ole minua unohtaneet. Välillä on ollut hiljaisempaa kommenttilootassa. Kirjoitukseni ovat olleet kai tasaisia. Mutta heti tuli kannustusta ja apua, kun vain uskalsin avautua vastoinkäymisten kohdatessa. Vaikka hieman jo mietin, että menikö jo liiallisuuksiin oman sisinpänsä paljastelu.

****

Pitääkö blogimaailmaa pelätä? Mitä tänne uskaltaa kirjoittaa? Jos kirjoittaa vain kauniita ja positiivisia asioita, niin hyvä niin. Mutta usein ne jäävät tyhjiksi sanoiksi helisemään ilman vastaparejaan, negatiivisia tuntemuksia. Sitähän elämäkin on: aaltoliikettä.

Jokainen kirjoittaja voi antaa vain itsensä ja oman maailmansa. Ei sen enempää tai vähempää. Miten hän näkee asiat. Hyvässä tapauksessa tuo salaperäinen itse unohtuu ja jäljelle jää asiat. Ei keskitytä siihen kuka kirjoittaa ja missä mielentilassa vaan mistä hän kirjoittaa ja miksi.

Siinä on hyvä tavoite kaikille kirjoittajille.