Kirjoitin tuonne kommentteihin, että "Olen vienyt taas itseäni harhaan, mutta jos en eksy, en voi löytää kotiin uudestaan". Näin se on. Ihmisen elämä on harhaan kulkemista, jotta saisi tuntea kotiin palaamisen riemun. Yhä uudelleen.
Kuka on täysin paha ihminen? Kuka on täysin hyvä? Onko aitoja ihmisiä olemassa? Onko keijuja ja enkeleitä? Onko sitä paholaista ollenkaan vai mistä se pahuus tulee?
Ikuisuuskysymyksiä. Niitä riittää. Niitä miettii myös yksi tavallinen virtaska.
Minä mietin tällä kertaa sitä, että onko missään aitoja ihmisiä. Onhan heitä. Kaikkialla.
Eräässä tarinassa zenmestari näyttää totuuden utelijaalle runoilijalle ruusun tuoksussa. Suomalainen voi löytää yhden totuuden kosteasta mäntymetsästä, jossa suopursu tuoksuu.
Tänään auringonlasku oli kaunis. Hieman harmittelin sitä, ettei kamerani ollut mukana. Nautin silti maisemasta, vaikka en saanut sitä vangittua biteiksi ja megatavuiksi.
Minä olen tässä ja hengitän. Kuinka paljon työtä vaatiikaan olla läsnä ja hereillä! Sen oppimiseen menee aikaa koko elämä ja siihen kuluu voimia niin paljon kuin kehossa on.
Joku laittoi cd-soittimeen Leonard Cohenin levyn. Ilmassa soi Suzanne.
"There are heroes in the seaweed
There are children in the morning
They are leaning out for love
And they will lean that way forever
While Suzanne holds the mirror
And you want to travel with her
And you want to travel blind
And you know that you can trust her
For she's touched your perfect body with her mind."
Hengitän ja korvieni sisään valuu pehmeä musiikki. Ulkona on jo pimeää. Pian nousen tästä tuolistani ja kävelen upottavan, hiekkaisen, märän pihamaan yli autolleni. Ajan kotiin.
Anteeksi, ettei tule tänään mitään kovin lennokasta juttua hienosta lastustasi, joka ansaitsisi sitä. Rankka maanantaipäivä. :)
VastaaPoistaKolahti vain tuo suopursun tuoksu. Olen aina pitänyt siitä. Pohjois-Suomessa lakkasuolla on niin ihana tuoksu, suopursu ja rahkasammal.
Otinkin kesällä sieltä mukaani vähän suopursua taskun pohjalle, että pääsisin sinne taskua nuuhkaisemalla takaisin... :)
Mukava kirjoitus. Toisaalta ahdistusta ja kyselyä. Toisaalta jännityksen purkaminen levollisten maisema- ja tunnelmakuvien kautta. Pidin.
VastaaPoistaAitoudesta kirjoitinkin pitkän kommentin tuohon viikontakaiseen tekstiisi eikä siihen oikeastaan lisättävää. Jaa... kukasta ja tuoksusta ehkä sittenkin... Tytölle on pitänyt moneen kertaan lukea satukirjaa prinssistä ja unikukasta - kaunis kuvitus ja oivallinen tarina jossa piiloviisaana opetuksena läsnäolemisen taitoa arjessa, kotona, lähellä.
-gs