Blogit ovat kuin pieniä asumattomia saaria, joiden ainoita asukkaita me olemme. Aluksi saaret ovat autiota ja tyhjiä. Jokainen asukas koristelee oman saarensa omalla tavallaan. Joku ripustaa tunteiden oksille tuskaa ja ahdistusta. Toinen kylvää positiivisuuden ja viisauden kukkia. Yksi asettelee tapahtumien ketjuja kallioille. Kolmas sytyttää nuotion ja lähettää savumerkkejä kaikesta tärkeästä.
Kun saaremme on valmis, odotamme vierailijoita. He tulevat aluksi pienillä veneillä. He katsovat kaukaa veneistä. Lopulta joku uskaltaa rantautua ja ilmoittaa olevansa saarella. Hän jättää jalanjälkensä hiekkaan.
Vieraat voivat kutsua meidät käymään kylässä heidän saarellaan. Käymme siellä meidän omilla pienillä veneillä. Voimme myös painaa jälkemme kosteaan santaan. Voimme myös lähteä seikkailuun. Tutkia tuntemattomia saaria. Voimme astua saarille kutsumattomia.
Kun ihastumme johonkin uuteen ja eksoottiseen saareen, teemme sinne sillan. Saari voi olla myös tuttu, kodikas ja turvallinen. Siltoja kertyy pikkuhiljaa joka puolelle. Niitä pitkin on helppo juosta katsomaan ystäviään.
Tervetuloa minun pikku saareeni! Koskettakaa minun saareni pehmeää hiekkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti