.jpg)
Uskomatonta, mutta totta.Vielä pari vuotta sitten tapanani oli hehkuttaa sitä, että minä en omista suksia ja minähän EN hiihdä. Mutta katsokaapa kuvaa... Ostin viime maanantaina sukset.
Idea lähti siitä, että kun nyt kaikilla tytöilläni on oikeat sukset, sauvat ja monot, on erittäin järkevää, että äidilläkin on samanlaiset. On hankalaa käydä hiihtoretkellä lasten kanssa ilman suksia.
Itseasiassa sitten odotinkin sään lauhtumista innolla. Eilen kävin kiertämässä vanhimman tyttöni kanssa 2 km hiihtolenkin. Tyttö olisi halunnut hiihtää jopa 6 kilometriä, mutta minä yritin toppuutella intoa. Parempi aloittaa varovasti. Muuten into lopahtaa helposti, jos vetää itsensä ihan piippuun.
Hiihtoretki oli mukava. Mieleeni tuli ne lapsuuden leppoisat hiihtoretket, joita tein äitini kanssa. Ei kiirettä, ei tavoitteita. Hiihto, jonka tarkoitus on yhdessä oleminen.
Olen nyt jutellut aika monen kanssa hiihtämisestä. Lähes kaikki ovat kertoneet siitä kuinka yläasteaikana tapettiin hiihtämisestä se ilo! Sama tarina on minullakin. Yläasteella hiihtäminen oli hirvittävän inhottavaa. Huonoilla suksillä piti kiertää ympyrää. Hiihto-opettaja kannusti lujasti hiihtäviä sekuntikellon kanssa. Minä olin aina se viimeinen.
Ala-asteella sentään hiihtämisessä oli vielä leikkiä ja riemua. Hiihtämisen tarkoitus oli usein se, että pääsimme metsän toisella puolen sijaitsevalle mäenlaskupaikalle. Muistan kerran erään keväisen hiihtoretken toiselle kauampana sijaitsevalle mäenlaskupaikalle. Aurinko loisti valkoiselle hangelle, huumorinkukka kukki oppilaiden keskellä ja perillä myös paistettiin makkaraa.
Vieläkö nykyajan yläasteella hiihto on yhtä inhottavaa kuin 1980- ja 1990-luvuilla? Toivottavasti ei!
Mutta jos on, eikö jo olisi aika tehdä asialle jotain?
Idea lähti siitä, että kun nyt kaikilla tytöilläni on oikeat sukset, sauvat ja monot, on erittäin järkevää, että äidilläkin on samanlaiset. On hankalaa käydä hiihtoretkellä lasten kanssa ilman suksia.
Itseasiassa sitten odotinkin sään lauhtumista innolla. Eilen kävin kiertämässä vanhimman tyttöni kanssa 2 km hiihtolenkin. Tyttö olisi halunnut hiihtää jopa 6 kilometriä, mutta minä yritin toppuutella intoa. Parempi aloittaa varovasti. Muuten into lopahtaa helposti, jos vetää itsensä ihan piippuun.
Hiihtoretki oli mukava. Mieleeni tuli ne lapsuuden leppoisat hiihtoretket, joita tein äitini kanssa. Ei kiirettä, ei tavoitteita. Hiihto, jonka tarkoitus on yhdessä oleminen.
Olen nyt jutellut aika monen kanssa hiihtämisestä. Lähes kaikki ovat kertoneet siitä kuinka yläasteaikana tapettiin hiihtämisestä se ilo! Sama tarina on minullakin. Yläasteella hiihtäminen oli hirvittävän inhottavaa. Huonoilla suksillä piti kiertää ympyrää. Hiihto-opettaja kannusti lujasti hiihtäviä sekuntikellon kanssa. Minä olin aina se viimeinen.
Ala-asteella sentään hiihtämisessä oli vielä leikkiä ja riemua. Hiihtämisen tarkoitus oli usein se, että pääsimme metsän toisella puolen sijaitsevalle mäenlaskupaikalle. Muistan kerran erään keväisen hiihtoretken toiselle kauampana sijaitsevalle mäenlaskupaikalle. Aurinko loisti valkoiselle hangelle, huumorinkukka kukki oppilaiden keskellä ja perillä myös paistettiin makkaraa.
Vieläkö nykyajan yläasteella hiihto on yhtä inhottavaa kuin 1980- ja 1990-luvuilla? Toivottavasti ei!
Mutta jos on, eikö jo olisi aika tehdä asialle jotain?
Varsin mielenkiintoinen avautuminen. Rohkeaa itsetutkiskelua ja kyseenalaistamisen voittamista.
VastaaPoistaTerv. Nimim. En enää murtomaahiihtoa harrasta
Joskus olen miettinyt että miksi kouluissa opetetaan urheilua eikä liikuntaa. Eka kiinnostaa osaa ihmisistä televisiossa, jälkimmäisestä olisi hyötyä kaikille ja varsinkin veronmaksajille.
VastaaPoistaKiva juttu. Minäkin katselin tänään hiihtolatua kun käytin koiraa iltalenkillä.
VastaaPoistaPahoja muistoja on jäänyt taaksepäin luistavista suksista ja aikaa ottavasta opettajasta.
Ehkä olisi aika karistaa huonot muistot pois.
Niin. Koulussa opetetaan liikuntaa. Mutta moni opetteja on urheiluopiston käynyt...
VastaaPoistaLienee opettajan asennekysymys.