hän oli jotain hämärää
ehkä en muista
siellä missä hän oli
leijui
pelkoa
äärimmäistä taipumista
hän kulki jälkiä jättämättä
mutta nyt hän näkyy
ja seisoo suorana auringonvalossa
lempeä varjo lankeaa hiekalle
hän kirjoittaa kiviin
rakkaudesta
********************
RunoTorstain aihe kiltti.
Aivan uskomatonta! Tuli sellainen olo, että pitkästä aikaa haluan kirjoittaa RunoTorstain runon. Menin katsomaan. Aihe: KILTTI!
VastaaPoistaKILTTI! Jos muistatte, minähän aloitin blogielämäni Kiltin Tytön Blogin kirjoittamisella.
Jännä juttu...
Kerrassaan mahtava runo! (ja yhteensattuma) Liika kiltteys on taaksejäänyttä elämää, kuulostaa hienolta.
VastaaPoistaOsuva haastesana siis. =)
VastaaPoistaKiehtova runo.
Kerrassaan oivallinen Runo! Olen seurannut pitkään blogiasi, mutta Runotorstaita en ole ennen kommentoinut.
VastaaPoistaTämä kolahti ja "kovaa".
Juuri tänään.
Juuri minun elämääni.
Kiitos.
kiitos hienosta runosta :) sinun kilttisi ratkaisi rakkaudella, minun suuttui.
VastaaPoistaruno on kaunis, kiltteyden muistan pelkona. se on tässäkin osuva.
vera m.
Kiitos kovasti kommenteista! Se on aina ilo, jos oma teksti koskettaa jotain toistakin. :)
VastaaPoistaipi: niin... mikä lienee taaksejäänyttä.. ei siitä kokonaan pääse ja ei ole tarkoituskaan. En ole edelleenkään liian tuhma.
Jukka: nyt kyllä joudut kertomaan omassa blogissasi tuosta kolahduksesta! :D
vera m: kyllä minunkin kilttini on ollut hyvin, hyvin vihainen ja suuttunut... mutta sen jälkeen tulee se rakkaus.
Hyvä että jostain hämärästä ja taipuvasta tuli selvärajainen ja sen jättämä varjo on lempeä - kaikki ei ole siis muuttunut, kiltteys on säilynyt mutta saanut ympärilleen jämäkkyyttä ja omaa tahtoa.
VastaaPoistaKiitos Tuima, sinullekin. :)
VastaaPoistaIntouduin laittamaan tämän runon Aukean näyttelyynikin ihan teidän palautteen ansiosta. :D
Loistavahan tämä on.
VastaaPoistaKiitos Harri. :)
VastaaPoista