Istun nyt siinä ulkoteranssillani. Wlan toimii mainiosti. Olen avannut autoni ovet ja radio soi lujaa. Taitaa olla Radio Nova. Radion laulu ei tosin ei kuvasta mielialaani. Tiktak laulaa:
Sul oli metalliketjussa heijastin,
ja mul oli sotkuinen tukka.
Ja maailma kuin siinä ei muita ois.
Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin.
Mä oon säälittävä rukka,
joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois.
Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.
Mutta eihän tämä ole ollenkaan samantekevää. Ilta-aurinko paistaa. Keltainen sitruunakynttilä ja tiibettiläinen suitsuke yrittävät häätää hyttysiä pois. Kupissa, jossa joskus luki Heidi, on kahvia. Tai ei siinä enää ole sitäkään, olen juonut sen pois ja syönyt pari Jaffa-keksiä.
Linnut sirkuttavat sinnikkäästi lähimetsässä. Voisin pian sammuttaa radion. Antaa luonnon musisoida.
Mutta ensin kuuntelen Hellon. Joku toivoi sen romanttisena toiveena. Kuunneelkaapa tekin:
Miellyttäviä luontoäänien kuunteluhetkiä sinulle, Heidi. :)
VastaaPoistaMuistan tämän kappaleen myös omasta nuoruudestani. Niinpä musiikkiin liittyvät mielikuvat ovat vahvana mielessäni. Samasta syystä musiikkivideon tarina tuntui vähintäänkin hämmentävältä - niin erilaiselta kuin omat mielikuvani.
Vaikka kuvan tarina onkin hämmentävä, musiikilla on tallella yhä sen rauhoittava vaikutus. :)