All day, all day, Domino Dancing

I dont know why, I dont know how
Id thought I loved you, but Im not sure now
I hear the thunder crashing, the sky is dark
And now a storm is breaking within my heart

(all day, all day) watch them all fall down
(all day, all day) domino dancing
(all day, all day) watch them all fall down
(all day, all day, domino dancing)

Pet Shop Boys "Domino Dancing"


Kuuntelin tässä taas vanhoja suosikkejani YouTubelta. Huomasin Pet Shop Boysien videon Domino Dancing. Kappale on levyltä Instrospective, joka ilmetyi vuonna 1988.

Kuuntelin sitä ja muistot tulivat mieleeni. Minä tanssimassa 14-vuotiaana kasettisoittimen tahtiin kuunnellen kuluneelta c-kaselilta tätä kappaletta kunnan rivitaloasunnossa, omassa huoneessani, yksin. Ulkona on kesä. Seinän takaa kuuluu kuinka auto ajaa hiljaa soratietä pitkin. Äiti on käymässä K-marketissa tai sitten hän istuu olohuoneessa mustassa pyörivässä nahkanojatuolissa lukemassa kirjaa.

Minun punainen, iso naistenpyöräni nojaa puista kuistia vasten. Naapurin pieni tyttö keinuu pihan keinussa.

Uusi muistikuva...

Makaan sängyssäni illalla nurkassa. On ukkonen ja sataa kaatamalla. Kuulen kuinka vesi purkautuu rännistä juuri sänkynpäätyni takana. Tämä on nurkkahuoneisto. Ukkonen iskee lähelle. Salamat välähtelevät.

En voinut kuunnella radiota ukkosen takia. Usein kesäisin en saanut unta ja kuuntelin hiljaa Radio Mafiaa ja ihanaäänistä Tapani Ripattia. Kyllä siinä nuoren tytön mielikuvat karisivat, kun näin tuon henkilön eka kerran televisiossa. Radioäänien on pysyttävä radiossa! Täältä löytyy kuva ja haastattelu, ääni on kyllä edelleen kunnossa.

Mutta takaisin muistelemiseen...

Meillä oli kermakolan värinen puhelin, jossa oli iso musta luuri ja oikeat, mustat näppäimet. Lapsuudenkotona oli vihreä pyöritettävä puhelin. Semmoinen josta piti pyörittää jokainen numero erikseen levyn avulla.

Keittiönpöytä oli punainen ja pieni. Sopiva kahdelle henkilölle. Keittiöstä pääsi takaoven kautta takapihalle. Äidillä oli siellä tuoli, jossa hän istui ja poltti tupakkaa, luki kirjoja tai vain istui ottamassa aurinkoa.

Minäkin luin paljon kirjoja yläasteaikana. Usein keskustelimme kirjoista keskenämme. Kerroin äidille lukemasta kirjastani. Miksi sen luin, mitä siinä oli hyvää ja pientä referaattia juonesta. Äiti kertoi myös omista kirjoistaan. Molemmat harrastivat psykologisia ja filosofia kirjoja. Äidin kirjahylly oli täynnä kirjoja.

Kotona oli niin rauhallista ja hiljaista. Joskus joku kävi kylässä. Yksi minun ystäväni yläasteelta tai sukulaisiamme. Enoni kävi joskus. Hän toi aina donitseja tulijaisiksi ja minulle Sisu-pastilleja.

Minä odotin postia. Minulla oli todella hyvä kirjekaverin, jonka kanssa vaihdoimme 10 - 14 sivuisia kirjeitä jopa viikottain. Koristelimme kuoret, laitoimme paperiarkkeihin tarkkoja, näimme vaivaa kaiken eteen. Kerroimme kaiken omista elämistämme ja nuorista ajatuksistamme. Hän oli minulle erittäin tärkeä. On edelleenkin.

Ala-asteaikainen ystäväni soitti useinkin tuohon mustaluuriseen puhelimeen Rovaniemeltä, jonne hän oli lähtenyt opiskelemaan. Minusta oli jännittävä kuunnella tarinoita hänen opiskelijaelämästään ja asumisestaan oikeassa kaupungissa.

Kesät olivat leppoisia, hiljaisia ja usein yksinäisiä. Olin niin ujo ja huonoitsetuntoinen, etten edes yrittänyt hakea kesätöitä. Se, että minulla ei ollut pahemmin ystäviä ja olin syrjäytynyt aiheutti sen, etten käynyt edes rippikoulua aikoinaan. En saanut kerätty yhtään merkitään rippikoululappuuni siitä, että olen käynyt jumalanpalveluksessa. Olisi ollut ikävä mennä ilman ystävää kirkkoon ja siellähän olisi ollut niitä samoja yläasteikäisiä ihmisiä, joita näki jo aivan tarpeeksi koulussa (niitäkin jotka huutelivat ja nimittelivät). Siksipä en lähtenyt ollenkaan rippikouluun. Kävin rippukoulun yksityisesti vasta 20-vuotiaana. Se olikin hyvä kokemus. Sain keskutella kahdenkesken uskonasioista papin kanssa. Konfirmaatio oli pienimuotoinen: paikalla pappi, avopuolisoni ja äitini.

Minusta jotenkin tuntuu, että tämä juttu ei pääty koskaan. Muistoja riittää.

Pakko katkaista muistelut ja lähteä käymään Oulussa. Tänään haluan käydä taidenäyttelyissä ja ehkä jossain kylässäkin. Saapa nähdä.

Jätetään se nuori 14-vuotias Heidi tanssimaan yksikseen, iloisena, omaan huoneeseensa. Vaikka hän itki usein, niin kuin monet murrosikäiset, hän toivoi ja unelmoi sekä oli onnellinen, hetkittäin, unelmissaan.

All day, all day, Domino Dancing..