Luonnoskirjamerkintä sunnuntailta 8.7.2007 klo 23:30
Pitäisi kai kirjoittaa aamusivuja. Ehkä ne auttaisivat.
Olen tehnyt protestin. Ryhtynyt lakkoon tämän ristiriitani takia.
En nuku.
En suostu nukkumaan.
En puhu.
Tarkkailen hiljaa ja odotan, että pääsen tietokoneelle kirjoittamaan novelliani. Odotan kirjoittamista. Odotan tuskaisena.
Haluaisin puhua kirjoittamisesta. Huuto hampaissa, kieli kitalaessa, jälleen.
Älä kauhistu.
Luovan olotilan jälkeen on pudottu tyhjyyteen. Kummalliseen tyhjyyteen.
En tiedä vielä mihin olen matkalla, mutta minun on kirjoitettava tämä matka ylös.
Essi kirjoitti blogiinsa, että runoilijaksi ei tulla, runoilijuus on olemista. (ja myös sen, että runoilijan tehtävä on rakastaa)
Ikkunaiines kummasteli, että miten ihmeessä älykäs ja hienostunut taiteilijatar voi kokea elämänsä elämättömänä (tyhjänä ja yksinäisenä)?
Voi, niin se on.
Tämän kärsimyksen tuote on taide. Luovuus on purskahdus paineesta. Se tuo helpotuksen orgastisen huokauksen luojan, siis ihmisen huulille: "Ah, nyt sen tein. Se on tuossa. Nyt lepään. On seitsemäs päivä."
Ja kaikki aloitetaan alusta, kun on tyhjyys on täydellinen.
*************************************
Tämän tekstin jälkeen kirjoitin runon, jonka muokkasin eilen valmiiksi ja julkaisin Aukeassa.
Runon nimi on Jumalani, ota minut.
Me huudetaan apua ja itketään ääneti, kiristellään hampaita. Me, jotka sanotaan itseämme taiteilijoiksi ja eletään eri planeetalla kuin ne tavalliset. Meille luovuus on elämä, ja mitä sitten kun luovuudella on hiljainen hetki? Silloin me istutaan pitkät yöt sängyllä ja odotetaan sen heräämistä. Hereilläkin ollaan aina puoliksi unessa, kun luovuus kerran nukkuu, meidän elämä.
VastaaPoistaHalutaan puhua kirjoittamisesta, vaikka kirjoittaa siitä pitäisi. Silti on hinku ja halu, ääretön tarve. Ja kaikki tunnistaa, jotka on sen kokeneet. Minä puhun kaverin kanssa koulusta ja työstä ja valitan etteikö meillä muuta juteltavaa ole. Se sanoo hetken päästä jotain säästä, ja minä itken. Ei meillä ole muuta.
Rakastunut on hän, joka luovuttaa runon paperille ja nauraa keskellä pihaa vesisateessa, jossa ruoho on märkää ja jalkapohjiin tarttuvaa.
Hauskaa luovuuden tuskaa sinulle. Kyllä se siitä tekstiksi jalostuu, kun jaksat kypsytellä! Pitääpä käydä lukemassa Aukea-runosi!
VastaaPoistaVastaväite lauseeseen "runoilijaksi ei tulla, runoilijuus on olemista." - Tästä väitteestä saa helposti käsityksen, että runoilijalla sisin vain kumpuaa runoja vailla tekemisen vaivaa. Elämä kuitentkin vaatii harjoitusta ja harjoitusta - myös runoileminen. Taiteilijaksi ei voi tulla muutoin kuin harjoittelun ja harjaantumisen kautta. Muusikoksi ei tulla muutoin kuin ankaran harjoittelun kautta. Mutta tuohon suureen harjoitteluun ei kannata ryhtyä vakavissaan ellei musiikki elä sydämessä. Siemen sielussa on oltava, jota hoidettava ja kasvatettava.
VastaaPoistaSiis runoilijaksi tullaan, puusepäksi tullaan ja siivoojaksi tullaan. Turha siitä on mitään mystiikkaa repiä.
Oi, Janra. Kaunis kommentti ja kaunis on sinun uusi blogikin. :)
VastaaPoistaKiitos, Ally. Taidat sinäkin tietää, mitä on tekstin tuottamisen tuska eli ISO TTT.
Tuomo. Paperilaatikkorunoilijana ollaan, jos kirjoitettaan tietyllä tavalla tunteista ja aistista havainnoista paperille. Runot haudataan laatikkoon tai niitä ei muokata mitenkään sen jälkeen.
"Ammattirunoilijaksi" tullaan totisesti harjoittelun ja harjaantumisen kautta. Opettelemalla, lukemalla runoutta ja yrittämällä yhä uudestaan.
"Ammattirunoilija" on lainausmerkeissä, koska en tiedä onko se runoilijana olo mikään ammatti. Ei sillä ainakaan elä.
Muuten... Minulle annettiin erääseen vanhempaan keskeneräiseen novelliini lopetus eilen illalla. Kirjoitin luonnoskirjaani 7 sivua. :D Se vain syntyi päässäni ja kirjoitin sen ylös. Siinä taas palkinto tästä kaikesta.