PakinaPerjantai: Aikuisten satu

Aiheena tänä perjantaina on siis satu aikuisille.

En kerro mitään satua, joka alkaa sanoilla Olipa Kerran ja päättyy sanoihin Sen Pituinen Se. Pohdin hieman sitä, että minkä takia satuja on olemassa.

Mietin tätä jo toissapäivänä median uutisoidessa surullisen uutisen pienestä pojasta, joka käveli jokeen ja hukkui. Se kosketti minua ja aiheutti tunnemyrskyn.

Mieleeni nousivat vanhat tarinat Vesihiisistä, Ahdista ja muista vedenhengistä. Puhutaan myös Vetehisestä tai Näkistä. Wikipediassa kerrotaan näin:

Näkkiä ja sitä muistuttavia taruolentoja käytetään yleisesti lasten pelotteluun, esimerkiksi estämään lapsia uimasta liian syvälle järveen. Uskomuksen mukaan Näkiltä turvassa voi uida kun uimaan mennessä heitti kourallisen kiviä, multaa tai hiekkaa veteen ja sanoi "Näkki maalle, minä veteen." ja takaisin maalle tullessa muuten sama, mutta sanat ovat "Näkki veteen, minä maalle."

On luotu tarina, jotta lapset eivät olisi menneet veden luo yksin tai eivät olisi ainakaan menneet syvään veteen. Eivät olisi hukkuneet. Ehkä kertojat olivat itsekin uskoneet Näkkiin, ehkä ei.

Tuollainen uskomus on voinut olla myös lohdun tuova asia etenkin silloin, kun on tapahtunut selittämätön hukkuminen. Vanhemmat ovat ajatelleet, että vedenhenget olivat houkutelleet lapsen rantaan ja veteen. Vesihiisi vei ja nappasi.

Aina tapaturmalle ei löydy järjellistä selitystä. On vain suru ja hämmennys. Mieli haluaa kuitenkin selittää asian jotenkin. Miksi näin tapahtui?

Jos haluaa uskoa, että jokin tapaturma ja kuolema kuului Jumalan suureen suunnitelmaan, niin se sitten on. Se on uskon asia.

Mutta myös sadut ja tarinat tuovat ihmisille lohtua. Me tunnistamme helposti vanhan ajan satuja. Nykyajan aikuisten saduissa esiintyvät "uudet" olennot. Nykyaikaiset enkelit, sielun- ja henkioppaat, avaruusolennot tai mystiset henget, jotka tuovat meille energioita ja sanomia jostain muualta.

Aikuiset kaipaavat satuja ja tarinoita. Halutaan uskoa ja toivoa johonkin itseä suurempaan ja arkielämää kiehtovampaan. Kaivataan mystiikkaa ja taikaa. Paolo Coelhon kirja Alkemisti on suurta satua aikuisille. Siksi se on niin paljon luettu kirja.

Satujen ja tarinoiden avulla on myös helpompi kertoa tärkeitä asioita. Niihin sisältyy universaaleja symboleja (kuten uniinkin). Niiden avulla voi välittää sanomaa ilman väkisin tuputtamisen makua. Raamatussa on paljon vertauksia. Jeesus käytti niitä sen takia, että ihmiset olisivat ymmärtäneet hänen viestinsä paremmin. Kuinka suuri osa Raamattua on vertauskuvaa ja kuinka suuri osa todellisia tapahtumia? Onko tuo edes tärkeä kysymys?

Saduissa ja vertauksissa on aina opetus. Sen voi sieltä löytää yhä uudelleen ja ehkä myös hieman uudella tavalla. Kun tulemme vanhemmiksi ja kypsemmiksi, näemme asiat toisin. Tärkeintä on jälleen kerran nähdä sanojen taakse. Katsoa läpi muodon suoraan sisältöön.

Ihmiset eivät keksi satuja ja satuolentoja huvikseen. Niiden avulla on aina yritetty selittää ympäröivää maailmaa itselle ja muille aikojen alusta lähtien. Myytit ja mytologia elävät edelleen syvällä meidän sisällämme.