Vastaan nyt Ajatusvirran heittämään kysymykseen, jota pohditaan täällä.
Raamatussa (Luukkaan evankeliumissa) lukee näin: "Martta ja Maria.
Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."
Mitä siis Jeesus tarkoitti?
Ajatusvirran blogissa ryhdyttiin jo miettimään sitä, että kumpi naisista on "parempi". Ahkera Martta vai laiska Maria?
Ulkopuolinen kommentoi: "Onko esimerkiksi vieraita vastaanottaessa tärkeintä se, että kuuntelet heitä ja olet läsnä vai se, että palvelet heitä ja näytät hyvän perheenäidin taitosi. Kaksipiippuista, sillä antamalla heille aikaasi osoitat arvostasi heidän läsnäoloasi, mutta palvellessasi osoitat arvostavasi heidän läsnäoloa, koska olet vaivautunut tekemään heidän eteensä jotakin."
Minäkin ryhdyin miettimään tuota. Tasapaino ahertamisen ja laiskottelun välillä olisi kai paras olotila. Ei saisi ahertaa keittiössä niin, että uupuu. Mutta ei pelkkä laiskottelukaan hyväksi sielulle ole. Mieleeni tuli vasta lukemani ohje zen-meditaatiosta. Jos meditaatiossa ponnistelee liikaa, meditaatio hajoaa, olet liian jännittynyt ja vaativa. Jos et keskity kunnolla ja ponnistelu on laimeaa, niin mieli alkaa harhailla ja eksyt haaveiluun. Meditaatiossa on löydettävä sopiva tasapaino ponnistelun ja rentouden välillä. Tekstissä sanotaan näin: "Perinteinen vertaus harjoituksesta on kuin pitäisi lintua kädessä. Jos hellittää, se karkaa; jos puristaa liikaa se vahingoittuu."
Ajattele meditaatioharjoituksen tilalle oma elämäsi ja linnun tilalle oma sydämesi. Jos ponnistelet liikaa, sydämesi murskaantuu. Jos ponnistelet liian vähän, sydämesi karkaa ja hukkaat sen.
Mutta sitten päätin etsiä myös netistä kirjoituksia, jotka kertoivat Martasta ja Mariasta. Löysinkin hyvän saarnan.
Siellä sanotaan näin: "Maria valitsi levon ja rauhoittumisen, kuuntelemisen ja pysähtymisen. Hän valitsi Jeesuksen seurassa olemisen. Näiden valintojen tekeminen ei ole helppoa meillekään."
Siis Maria osasi tehdä oikean valinnan oikeana hetkenä. Juuri Jeesus oli tullut nyt heidän kotiinsa ja Maria halusi kuunnella mitä Hänellä oli sanottavaa. Ehkä hänkin ahersi edellisenä päivänä Martan rinnalla? Ehkä seuraavanakin päivänä? Mutta juuri tuona ainutlaatuisena hetkenä hän tajusi pysähtyä ja hiljentyä. Muuten hän ei olisi kuullut mitä Jeesuksella oli sanottavaa.
Olen samaa mieltä saarnan kirjoittajan kanssa. On tärkeää oppia tunnistamaan ne hetket jolloin pitää pysähtyä ja kuunnella, eikä murehtia tai touhuta. Jotain saattaa jäädä huomaamatta siinä kiireessä. Se jokin voi olla mikä tahansa: alitajunnan syvempi sanoma, kehon varoitus ottaa löysemmin, hengellinen viesti tai lähimmäisen kohtaaminen. Ajatelkaapa vaikka lasta. Lapsi tulee kiskomaan hihasta ja pyytää: "Äiti, äiti, minulla on asiaa". Hän haluaa huomiota. Jaksaako hän odottaa sitä, että äiti tehnyt vielä tuon tai tämän jutun? Usein on tapana sanoa: "Odota hetki, äiti tekee tämän vielä, tässä ei mene enää kauaa" (ja siinä menikin vielä kuitenkin 15 minuuttia). Ehkäpä vain pieni hetki läsnäoloa riittäisi ja hän lähtee tyytyväisenä takaisin leikkimään? Äiti saa rauhassa jatkaa sitä mitä oli tekemässä.
Ei ole siis kyse siitä, että onko parempi olla vieraille vain läsnä vai sitten hiki hatussa palvella heitä. Onko kyse siitä, että osaammeko tehdä oikean valinnan oikeana hetkenä? Niin kuin Ellinoorakin kommentoi: "Olen ajatellut, ettei kyse ollut ollenkaan Martan tehtävien väheksymisestä, enemmänkin sen painottamisesta, että asioilla on aikansa."
Näin minä ymmärsin tämän tarinan Martasta ja Mariasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti