"Menneisyys seuraa meitä kuin askeleet lumessa
Keinu kuvaa kahden ihmisen ennalta arvaamatonta saapumista risteykseen. Törmäys on väistämätön, mutta sen tuloksena aukeaa vapaus ja rauha menneisyyden haamuista.
Keinu liikkuu saumattomasti alisen ja reaalimaailman häilyvällä rajalla. Se on täynnä psykologista jännitystä, se pelottaa, inhottaa mutta se myös lohduttaa."
Ylhäällä on poimintoja kirjan esittelytekstistä.
Keinun julkistamistilaisuus pidettiin 26.6.2015 Tähtitornin kahvilassa. Olin paikalla ja ostin kirjan heti luettavaksi. Kirja kuuluu
Nisperon Kahvilakirjasarjaan.
Luin kirjan kolmessa päivässä. Kirja on erittäin mukaansa tempaava ja jännittävä. Minun oli pakko lukea se mahdollisimman pian, jotta saisin tietää miten siinä käy ja mitkä olivat ne piilotetut salaisuudet.
Kirja on rytmitetty juuri sopivalla tavalla. Luvut ovat lyhyitä. Kirjassa tapahtuu koko ajan jotain, jonka takia ei vain voi laskea sitä käsistään. Kirjassa on monia tärkeitä henkilöitä, mutta ehkä tärkeimmät ovat sittenkin Maria ja Paulus. Välillä katsotaan tapahtumia Marian silmin ja välillä Pauluksen kannalta. Myös muidenkin näkökulmasta paljastetaan asioita sopivasti pala kerrallaan.
Oli mieleenkiintoista lukea kirjaa, jossa tapahtumat sijoittuvat minulle tuttuihin paikkoihin. Puhutaan Tyrnävästä, käydään Limingassa, uidaan Zimmarissa ja syödään Pömilässä. Niin kovin tuttua. Muutenkin Pia Ronkaisen tekstit tuntuvat siltä kuin lukisi kirjettä hyvältä ystävältä. Kirjan kieli on sopivasti runollista, mutta silti helppoa luettavaa.
Mietin, että onko tämä romanttinen viihdekirja? Ei se ihan ole. Siinä on niin paljon samanlaista kauhua kun Stephen King voisi kirjoittaa. Mutta siinä on kuitenkin aika suuressa osassa Marian ja Pauluksen välinen suhde. Tarjolla on myös sopivasti erotiikkaakin. Tätä kirjaa on oikeastaan hyvin hankala lokeroida, mutta se ei haitannut lukunautintoa. Minä todellakin eläydyin Marian tunnetiloihin. Jännitin, olin paniikissa, pelkäsin, huoahdin helpotuksesta.
Kirjassa on paljon yliluonnollisia juttuja. Vai ovatko ne sittenkään aaveita? Vai onko ne mielenterveyden järkkymistä ja pelkkää mielikuvitusta, harhaa? Lukija voi sitäkin itse miettiä.
Nämä aaveet voi myös ymmärtää vertauskuvainnollisesti. Kirjassa Pia Ronkainen kuvaa muutamia suomalaisissa perheissä tapahtuvia kauheuksia, jotka ovat niin mustia ja synkkiä, että niistä todellakin jää haamuja perinnöksi sukupolvelta toisille. Kyllähän te tiedätte mitä voi tapahtua suomalaisten perheiden kodeissa, piilossa seinien takana. Asioita, joita salataan ja hävetään. Ehkä se suunnaton häpeä jääkin leijumaan punaisten tupien ylle, pihakeinujen viereen ja jokien varsille haamuina ja epämääräisenä ahdistuksena. Ehkä sen Maria kohtasi, kun muutti vanhaan syrjäiseen taloon Tyrnävälle.
Kirjasta jäi minulle hieman surullinen olo. En voi sille mitään. Vaikka olen tottunut lukemaan hyvinkin rankkoja kirjoja, niin tämä aiheutti ahdistuksen tunteita enemmän kuin esimerkiksi raaka rikosromaani. Luin tätä ennen
Gillian Flynnin "Teräviä esineitä", eikä se ollut yhtään niin jännittävä kuin Pia Ronkaisen kirja. Minulla meni kuukausi, että sain Flynnin kirjan luetuksi.
Jäin myös miettimään näitä kaikkia mahdollisia vertauskuvia. Miksi kirjassa oli sellainen loppu? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Onko taloon sittenkään tullut rauha?
Kirja oli helppo lukea, mutta se ei päästä lukijaa helpolla irti - loppujen lopuksi.
***
Lisätietoja:
Pia Ronkaisen blogi
Pia Ronkaisen FB-sivut
Kirjan hienon kansikuvan on tehnyt
Raija Kristo. Katsokaapa sitä tarkkaan.
Lukekaa myös tekemäni arvio Pia Ronkaisen aikaisemmasta kirjasta
Äären ympärillä on kylmä muuri.
